Viikon 21 muotikuvat

La 28.5.2011
Helsingin keskustan suurimman tavaratalon Agros-hallissa on Young Designers Awake -näyttely sunnuntaihin asti. Se on Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun ja Stockmannin yhteistapahtuma, joka on toteutettu 24 nuoren suunnittelijan voimin. Myyntinäyttely on jo perinne, sillä nyt esillä oleva on jo viides muotialan tapahtuma. Tässä jotain näyttelyn esittelytekstistä :

  • "Tapahtuman teema on saanut innoituksensa unesta ja havahtumisesta, uskalluksesta elää hetkessä sekä usvaisista mielikuvista. Uudesta inspiroituminen ja valkoisuus ovat myös omiaan kuvaamaan tapahtuman tunnelmaa. Myyntinäyttelyn visuaalisesta ilmeestä vastaavat Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun tilasuunnittelun, vaatetussuunnittelun ja pukutaiteen sekä graafisen suunnittelun maisteriopiskelijat.
  • Tavaratalon viidennen kerroksen Argoshallin lisäksi Aleksanterinkadun ja Keskuskadun näyteikkuna elää Awake-hengessä toukokuun ajan."
  • Tässä suunnittelijat: 

    Camilla Mikama, Cecilia Sörensen, Dead Birds and Lionheart, Denz and Son, Dusty, Gilles et Dada, Iloa, Irene Mikaela, Jatuli, Kaksitvå, Kirsi Nisonen, Mirkka Metsola, Miun, Moimoi Barcelona, Pisto, Raivio Kulju, R/H, Samuji, St.Vacant, The Soap Boutique, Titimadam, Youth vs. Future, &Bros"

    Tässä pari muotiasua näyttelystä:



    Mitä mieltä olette? Ostetaanko asut ja lähdetään bailaamaan? Täytyy kuitenkin sanoa, että vaikka mielelläni tukisin nuoria vastavalmistuvia, niin nämä asut eivät oikein ole minun makuuni.

    Lue näyttelystä lisää Aalto-yliopiston sivuilta.

7 kommenttia:

  1. Alimmaisen asun voisin laittaa ilman vyötä. Tässä iässä shortsit vaatii tuollaiset jalanpeitot eikä kuitenkaan tule liian kuuma : )

    VastaaPoista
  2. Alimmainen jakku on kyllä ihan hyvä...

    VastaaPoista
  3. Nuoret suunnittelijat ovat nykyisin, ehkä liian radikaaleja. Mielestäni tuommoisia on kiva katsella. Alemmankuvan jakku on kiva ilman vyötä. Sortsit menettelee kun reidet on enempi piilossa noiden hapsutusten takana.

    VastaaPoista
  4. Mayo, nuo pitkikset voisivatkin kyllä olla OK, jos tulee yhtä kuuma kesä kuin viime kesä oli. Sääret saisivat mukavasti tuuletusta. :)

    Yaelian, olet oikeassa. Tuossa jakussa voisi kyllä liikuskella. Tuota puseroa en uskaltaisi ihmisten ilmoilla käyttää, jostain syystä. :)

    VastaaPoista
  5. sirkkis, muistan itsekin opiskeluajoilta, että aina piti keksiä jotain raflaavaa!

    VastaaPoista
  6. Hianoja peikkovaatteita. Ne ovat jo valmiiksi ihan reikäisiä :)

    VastaaPoista
  7. isopeikko, eikös vaan! ;)

    VastaaPoista

Tervetuloa lukemaan blogiani! Jätäthän viestin tai kommentin käynnistäsi minua ilahduttamaan! Luen mielelläni ajatuksiasi!

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida eli nimettömät kommentit poistetaan. Laita siis kommenttiisi ainakin nimimerkki.

Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.