Ti 7.2.2012
Pari viikkoa sitten Helsingin Rautatieasemalla vastassa oli tällainen näkymä:
Nainen kykkimässä kauhean näköisen rojukasan luona. Aluetta ympäröi epämääräinen valkoinen suojaverhous. Näkymä oli kuin kaatopaikka olisi eristetty keskelle aseman sisääntulokäytävää.
 |
| Kuva: © Marleena |
Taidettahan tässä luotiin, tajusin heti.
Miten olisinkaan voinut olla ymmärtämättä, kun ottaa huomioon pitkän taidekoulutukseni, kolme vuotta Turun piirustuskoulua (klassista taidekoulutusta radikaalilla 60-luvun lopulla kera Harro Koskisen ja kumppanien) ja neljän vuoden "jatko-opinnot" Taideteollisessa korkeakoulussa 70-luvulla kuvismaikaksi.
Isoäitini halusi ruotia minusta pois kaiken boheemisuuden. Taiteilijan uran sijaan oli hankittava porvarillinen ammatti ja onhan minulla hänen mielikseen pitkät äidinkielen ja kirjallisuuden opinnot yliopistossa kuvataideopintojen lisäksi ja auskultointikin. Liekö isoäitini jopa onnistunut?
Katsoessani tuota rojukasaa ja naista sen luona, sääli valtasi mieleni, vaikka kollega siinä raatoi tyhjästä esiin suurta taideluomusta. Suurta tosiaan: Se täyttäisi pian suurimman osan sisääntuloväylää.
 |
| Kuva: © Marleena |
Onnellisen näköisenä hän tuon reviirinsä sisällä kekoaan rakenteli. Vai liekö hymy ollut vain kännykkäkameraani varten?
 |
| Kuva: © Marleena |
Jonkinlaiselta raatamiselta tuo kaikki minusta kuitenkin näytti. Ja jossain määrin ylirasitustakin leijaili kasvonpiirteissä.
 |
| Kuva: © Marleena |
Itse raadan murrosikäisten elämäntaiteilijoiden paimentajana yrittäen saada vihdoin kokoon viimeiset pennoset asuntolainaani. Oma elävä materiaalini koulumaailmassa ei ole samalla tavalla hallittavissa kuin muovipussit, kassit ja matkalaukut, joista niistäkin näyttää helposti voivan rakentaa täydellisen kaaoksen.
Kotimatkalla todella tutkiskelin itseäni, miksi säälin Kaarina Kaikkosta taideluomuksensa luona? Eikö minun pikemminkin tulisi sääliä itseäni, kun matalapalkkaisella saralla epäarvostetussa työssä hankin voita leivän päälle ja kituuttamalla kerään rahaa asuntolainan kuittaamiseen? Opettajan ammatti on ehkä joidenkin silmissä vielä siedettävällä alueella, mutta nuorison parissa puurtaminen kysyy enemmän lehmän hermoja ja rassaa terveyttä kuin taiteellisten luomusten rakentelu, joihin minulta ei opetustyön ohella riitä voimia eikä aikaa.
 |
| Kuva: © Marleena |
Sinne jäi Kaarina Kaikkonen rojukasaansa rakentelemaan ohikulkijoiden ihmeteltäväksi. Joistakin taiteilijoista tulee koko kansan ja maailman? klovneja, narreja jotka naurattavat, viihdyttävät ja joskus virkistävätkin kanssamatkaajiaan.
 |
| Kuva: © Marleena |
 |
| Kuva: © Marleena |
 |
| Kuva: © Marleena |
Tämä tapahtui 26. tammkuuta enkä sitten ole ehtinyt käydä täysin valmista luomusta katsomassa.
Pakkasten takia pääsin pian säälimään toistakin taiteilijaa, jonka kohtasin 1.2.2012 7B-ratikan linjalla. Kädet kohmeessa hän esitti ajatuksia herättäviä biisejä jääkylmässä vaunussa, joka on siis helsinkiläinen kulttuuriratikka ja kulkee 7B:n reittiä tiettyinä aikoina päivästä:
 |
| Kuva: © Marleena |
Minulle tämä kaveri ei ollut tuttu ennestään, mutta ehkä te tunnistatte hänet. Hänen esityksiään oli ihan kiva kuunnella livenä kotimatkalla.
 |
| Kuva: © Marleena |
Ihme on jos tästä keikasta ei tyyppi sairastunut. Oli todella kylmä eikä hänellä ollut kovin hyvää talvivaatetusta sen hetken sääolosuhteisiin. Koko ajan ihmisiä tuli sisään ja meni ulos pysäkeillä auenneista sporan ovista. Tuntui kuin koko vaunussa ei olisi ollut lämmitystä päällä. Itselläni oli päällä paksu talvitakki, mutta palelin silti.
