Torstain ja perjantain onnet

Pe 17.1.2014

Kiirettä pitää, että pysyn mukana ja ajan tasalla näissä onnellisuusasioissa, mutta oma vikani, kun lähdin mukaan tähän haasteeseen! :) Terveellinen haaste tämä on kuitenkin, tulee mietittyä ilon aiheita pitkin päivää!

Eilen ja tänään nuo kaksi onnelliseksi tekevää asiaa ovat oikein korostuneesti koti ja työ tai työ ja koti! Kun kömpii vaikka lyhyenkin matkaa tuossa pakkasessa kotiansa kohti, niin kyllä tuntuu hyvältä jo ulko-ovella saada astua sisälle lämpöiseen rappuun ja päästä pois tuosta hirveästä koleudesta. Koulussakin sen on hyvin huomannut: lapsia ei meinaa saada koulun eteisestä millään ulos raikkaaseen ulkoilmaan välitunnille tuohon tänäänkin olleeseen noin -14 °C:n pakkaseen. Itsehän sinne sekaan kyllä, siis pakkaseen, on aina mentävä, jos on valvontavuoro. Kun kotioven avaaminen on jo mukaavaa, niin saati sitten, kun pääsee sisälle kämppäänsä ja voi yöksikin käpertyä untenmaille lämpöisen vällynsä alle. "Oma tupa, oma lupa." = Onnen tupa!

Kodin omistamisen onnen ohella minulle on tärkeää työ.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

Vaikka tuhoisin seurauksin. :)

Kolmannen ja neljännen päivän onnellisuus

Ke 15.1.2014

Eilisaamuna 14.1.14 töihin lähtiessä mittarissa oli -17°C eikä se päivälläkään alentunut kuin parin kolmen asteen verran. Oppilaat tekivät kaikki mahdolliset kommervenkit, ettei olisi  tarvinnut mennä ulos. Enkä sitä lainkaan ihmettele.

Tänään 15.1.14 en edes vilkaissut mittaria. Taisi olla yhtä kylmää kuin eilenkin.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

Oma välituntivalvontani oli eilen jälleen klo 11.00 – 11.15 ja oli kaunista ja valoisaa. Aurinko paistoi jonkin verran puiden latvojen yläpuolelta, kovin korkealle se ei tosiaan tähän aikaan vuotta nouse.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

Koulun pihan kallio ei ole onneksi kovin korkea, sillä lapset viihtyvät siellä hyvin välituntisin, oli lunta tai ei, oli kova pakkanen tai ei.

Eilen tiistaina tulin kotiin niin myöhään, että tämän blogin kirjoittaminen silloin jäi ja menin suoraan nukkumaan, joten kerron nyt myös tiistain vastaukseni onnellisuushaasteeseen: Se oli työnilo! Tiistaina olin onnellinen siitä, että olin terve ja töissä! Se on minun elämäni tämänhetkisen tilanteen tärkeimpiä asioita. Mahatautikin hellitti jo viikonloppuna, joten varsinkin eilen uskalsin syödä taas kaikkea normaalisti, vaikka maanantaina olin vielä varovainen.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

Tänään voisin laittaa saman vastauksen kuin eilen, mutta sääntöjen mukaan se ei nyt sitten kuitenkaan ole luvallista, vaikka jokainen työpäivä on totta kai erilainen eikä aina ole tuota työiloakaan, vaan monesti sitä kokee vain raatavansa työnorjana! :) Aste-eroja on siis aina, aina ei kaikki ole sitä superia, mutta nyt on ollut joulun jälkeen monia hyvä päiviä noiden pikku vintiöiden kanssa.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

Tänään minulla oli töitä klo 16 saakka ja olin jo sen verran väsyksissä, että olisin voinut vaikka jäädä loikomaan opehuoneen sohvalle. :)

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

Eihän se tietenkään käynyt päinsä, sillä ennemmin tai myöhemmin hälytykset menevät päälle ja siinä soffalla sitten pelkkä kyljen kääntäminen saisi sireenit soimaan ja hätäavun paikalle. En tiedä, miten tyyristä se on kouluissa, mutta seurakunnassa on autotallin seinällä lappu, jossa lukee, että yöhälytysten mentyä päälle, se maksaa itse laskun, joka aiheuttaa turhan ylimääräisen kutsun ja det kostar 200 egeä.

Piristin itseäni kuorimalla ja nauttimalla appelsiinin ja niin sain itseni tuupittua ulos työpaikalta viimeisten lähtijöiden joukossa. Kotimatkalla mietin, mikä tänään tekee minut onnelliseksi. Menin metrolla aina Kaisaniemeen asti ja käväisin ostamassa itselleni lämpöiset uudet sormikkaat 4 eurolla. TOTTA! Siinä se oli. Kaupat ovat täynnä tavaroita ja se, mitä tarvitsen, on usein tarjolla jopa edullisen hintaan ja helposti haettavissa. Kyllä tuo asia oli tämän päivän onnellisuuden aiheuttaja, varsinkin kun olin jo monta päivää ollut ilman lämpöisiä kintaita tms. ja sinnitellyt ulkona kiskomalla takin hihoista villapaidan hihansuut niin pitkälle, että olen saanut piilotettua käteni lähes kokonaan niihin pakkaselta piiloon. :) Olisinhan toki voinut käydä ostamassa uudet kinttahat jo ajat sitten tai viimeistään pakkasten alettua, mutta hyvä kun tänään vihdoinkin voitin tuon saamattomuuteni!

Lunta ja lunta

To 19.1.2012

Tämän kuvan otin noin klo 15.30 töistä lähdettyäni bussipysäkin lasiseinän läpi. Kysymys ei siis
ole lumipyrystä, vaikka sellaistakin on äskettäin ollut, vaan lasiseinään tarttuneesta lumesta. Kuva: © Marleena

Aamulla töihin mennessä sai huomata, että lunta oli taas tullut lisää. Ja huomenna perjantaina on jälleen luvassa lisää tuota valkoista peittoa maisemille. Ihme, etteivät bussit olleet pahemmin myöhässä, vaikka aikamoinen ruuhka aamulla oli siinä vartin yli seitsemän. Yleensä olen aikaisemmin liikkeellä, mutta tänään jotenkin lähtemiseeni meni yllättävän paljon aikaa ja nippa nappa ehdin ajoissa töihin, koska tosiaan liikenne sujui sangen luistavasti. Menen töihin kolmella kulkuneuvolla: bussi, metro, bussi.

 Näkymä kotimatkan varrelta. Kuva: © Marleena

Minulla menee tällä hetkellä työmatkoihin päivittäin 2–3 tuntia yhteensä, reilu tunti per suunta. Joskus se tuntuu paljolta, välillä ei koko asiaa huomaakaan. Nyt on ollut viime päivinä aika rankkaa, johtuneeko vielä kohtalaisen huonosta kunnosta, kun olin koko joululoman flunssassa tai sitten polvestani, joka ei kauheasti tykkää siitä, että olen jalkojen päällä kuutisen tuntia yhtä perää sen kummemmin istuskelematta.

Vaikka olenkin puhetyöläinen, niin joudun yleensä seisomaan koko päivän. Murkkujen kanssa ei ehdi pahemmin istumista harrastaa. Tänään minulla oli välituntivalvojavuorona "Kierto", joka tarkoittaa koulun käytävillä vaeltamista ja portaissa likkumista kerrosten välillä ja tietysti siinä ohessa murkkujen perään katsomista. Ei ihme, että kotiin tullessa saakin sitten nilkuttaa, vaikka aamuisin jalkani ei onneksi vielä pahemmin vaivaa. Huomenna välituntivalvojana on vuorossa "Aula", mikä tarkoittaa seisoskelua ja pientä liikuskelua pääaulassa ruokalan edessä ja mahdollisesti oppilastrafiikin valvomista ruokalaan, jonne eivät kaikki mahdu yhtaikaa syömään. Ikävintä tässä viikossa on ylimääräinen työpäivä eli lauantainakin on koulua, tosin onneksi vain klo 9–12.

  Näkymä kotimatkan varrelta. Kuva: © Marleena

Aurinko ei tainnut tänään näyttäytyä, vaikka eipä sitä päivän aikana edes huomaisi, koska säleverhot ovat luokassa tavallisesti kiinni. Päivä on kuitenkin selvästi valostunut. Tietysti lumikin lisää valoisuutta, mutta ennen joulua klo 16 oli kyllä jo täysin pimeää. Nyt vasta tuntia myöhemmin.

Tänään lähdin töistä siinä puoli neljän aikoihin ja oheiset kuvat otin silloin. Kuten huomaatte, oli vielä aivan valoisaa. Tosin olin kotinurkilla vasta viiden maissa, koska poikkesin Kampissa. Silloin oli kyllä jo aika pimeää. Kun vertaa kesään, niin aikamoinen muutos on pikkuhiljaa taas tulossa. Juhannuksen aikoihin täällä Helsingissä on pimeää tuskin kahta tuntia vuorokaudessa ja pohjoisessa aurinko ei lainkaan laske. Jos muuttaisin jonnekin muualle Suomesta, kaipaisin varmaan hirveästi valoisia suomalaisia kesäöitä.

Lapsia pihallamme leikkimässä lumikasassa tänään noin kello 17 aikoihin. Huom! Lumikasa on muodostunut pihalta aikaisin aamulla auratusta lumesta. Uutta satanutta lunta ei oltu vielä aurattu. Kuva: © Marleena

Toisaalta asuessani Lapissa 90-luvulla kevätaurinko oli jo maaliskuussa niin huumaava, että aluksi olin siitä aivan pyörryksissä enkä varmaan olisi osannut edes nukkua, jollen olisi ollut töitten takia väsyksissä. Mutta kyllä siihen huumaavaan oloon sitten tottui. Muistan ensimmäisen kevääni Lapissa, miten kevätauringonvalo suorastaan humisi pääkopassa ja lumi häikäisi vielä lisää. Sellaista valohuumetta en ole koskaan kokenut täällä Etelä-Suomessa asuessani. Toisaalta viihdyn erinomaisesti Helsingin vuodenajoissa. Marraskuun helsinginharmaa ei minua säikyttele, kestän hyvin kaamostakin jos ei ole kovia pakkasia, mutta kieltämättä olen luita ja ytimiä myöten kesäihminen ja inhoni lunta kohtaan on joskus sietämätön, vaikka se maalaakin maisemat kauniiksi.