Paljon onnea

Ma 27.1.2014

Olen taas hieman myöhässä näiden postausteni kanssa, mitä tuohon onnellisuus-haasteeseen tulee, joten laitan päivityksen noista kolmesta päivästä, perjantaista, lauantaista ja sunnuntaista. Tästä päivästä kirjoitan sitten erikseen. 

Perjantain onni oli tosiaan perjantai! Joku ehkä muistaa, miten jollain radiokanavalla usein perjantaina sai kuullä hokeman jotenkin tähän tapaan "Miksei aina vois olla perjantai, perjantai, perjantai"! Ehkä sitä hokemaa käytetään siellä vieläkin – en muista, mikä radiokanava se oli, olisko ollut Radio Helsinki, en ole varma – mutta nykyisin kuuntelen sangen harvoin radiota. Ylen Puhetta kuuntelin kyllä aktiivisesti yhteen aikaan, mutta siihen tuli äkkiä jotain muutoksia, urheiluohjelmia jatkuvana syöttönä tai jotain, niin että sen kuunteleminen jäi. En nimittäin jaksa kovin usein innostua urheiluohjelmista.

Joka tapauksessa perjantai on aina  p e r j a n t a i ! Ihanaa, kun ei tarvitse mennä seuraavana aamuna töihin, edessä on viikonloppu ja pari vapaapäivää! Se jos mikä on onnea!

Lauantaina luin John Beveren kirjan loppuun, olin sitä hiukan lueskellut kohta sen ostettuani, mutta lauantaina luin sen loppuun. Kirja avasi minulle aivan uusia näkymiä moniin asioihin ja siksi se oli minusta se asia, mistä saatoin lauantaina olla erityisen onnellinen. Tuon lauantain onnellisuuden voi pelkistää myös onneksi, jonka hyvät kirjat antavat ihmiselle.




Kirjoitin kirjablogissani Marja-Leenan kirjahylly enemmän tuosta Beveren kirjasta. 

Sunnuntaina yksi solumme jäsenistä ystäväni S. kävi kasteella ja liittyi seurakuntaan. Se oli iso asia ja juhlinnan arvoinen juttu! Istuimme peräti kolme tuntia yhdessä kahvilassa juttelemaassa ja juhlistamassa tätä tärkeää tapausta S:n ja J:n kanssa, joka myös oli ottanut aivan äskettäin ison askelen liittymällä takaisin seurakuntaan. Kasteella hän oli käynyt jo vuosia sitten, mutta jotenkin vieraantunut uskon asioista tai ainakin seurakunnasta.


Ystäväni on juuri saanut kasteen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

Sunnuntaina minulla oli siis kaksi erityistä syytä olla onnellinen. Kaksi ystävääni olivat löytäneet hengellisen kodin!

Unta palloon ja yllätys

To 23.1.2014

Joskus perusasiat tekevät onnelliseksi. Keskiviikon onni oli uni! Tai paremminkin nukkuminen. Näin toki untakin, vaan en nyt muista mitä. Tuli mentyä ajoissa nukkumaan ja nukuttua kunnon yöunet. Se jos mikä on onnea! Suosittelen teillekin: unta palloon ja elämä maistuu!

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Torstaina, siis tänään, päivän paras juttu oli minulle kokonaan yllätys. Olin kyllä ilmoittautunut mukaan tähän yllätykseen jo joitakin aikoja sitten, mutta etukäteen en tiennyt oikastaan siitä paljon mitään. Vain tapahtuman otsikon Let's Eat Together: Linssisoppaa! Let's Eat Together on FB:n yhteisö ja Let's Eat Together Helsinki on ryhmä, jossa on jäseniä melkein 1700. Ilmeisesti nyt ensimmäisen kerran noteerasin saamani kutsun, sillä kuvittelin, etten edes kuulunut ko. ryhmään, vaikka olin päässyt jäseneksi jo yhdeksän kuukautta sitten! Olin täysin unohtanut sen. Kiva, että pääsin tänään mukaan. Tapahtuma oli täyttynyt nopeasti, mukaan pääsi kutsujan lisäksi vain kahdeksan ja se oli täynnä kolmessa tunnissa. Loppujen lopuksi tosin kaksi peruutti, joista ainakin toinen oli sairastunut, mutta Lotta, joka oli tapahtuman järjestäjä, ei ottanut enää ketään heidän tilalleen. 


Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Lotan pikkuruisessa kämpässä meitä oli yhteensä seitsemän ja mukavaa oli. Olisivathan ne kaksikin vielä jotenkin sekaan sopineet. Jotkut olivat jo osallistuneet useampaan Let's Eat Together Helsinki -tapahtumaan ja hiukan tunsivatkin toisiaan, ainakin ulkonäöltä, minulle kaikki olivat ennestään tuntemattomia. Pieni kynnys minulla olikin ollut lähtemisessä, mennäkö mukaan, vaikka en tunne ketään. Kannatti rohkaista mielensä, sillä meillä oli oikein mukava "ranskalainen yhdessäolohetki", peräti kaksi tuntia söimme ja juttelimme! Kiitos Lotta ja te kaikki muut! Pidän tämmöisistä mukavista yllätyksistä!

Tiistain onni: ruoka!

Ke 22.1.2014

Tiistain onnea oli selkeästi aistein havaittava asia: ruoka! Olen kai sitten loppujen lopuksi syönyt vähän viime päivinä, kun tiistaina olin hirmu nälkäinen heti aamusta alkaen. Maanantain syömisetkin oliva olleet suht niukat. En ollut perjantain jälkeen käynyt kaupassa ja kotonakaan ei ollut enää varastossa mitään ihmeempiä, joten aamupalaksikaan ei ollut oikein mitään ja toisaalta oli aika kiireinen lähtökin seitsemän aikoihin, jolloin lähikauppakin vasta avasi ovensa ja olisin kyllä myöhästynyt töistä, jos olisin mennyt töihin kaupan kautta. Tai sitten näläntunne johtui näistä päiväkausia jatkuneista pakkasista. Kirjoitan tätä jo vuorokauden vaihduttua keskiviikoksi; nytkin pakkasta on -19 °C!

Minulla oli tiistaina vastuullani H:n erityisluokan erityisen vilkkaat lapset. H oli koulutuksessa ja minulla opetettavana hänelle valikoituneet yhdeksän vintiötä. Se tarkoitti sitä, että ruokiksella ei ollut pahemmin aikaa mässäillä, koska oppilaat syövät, valvonnassani olevat muksut nimittäin, keskimäärin noin 1–5 minuutissa ja itse haluaisin kyllä ruokailuun käyttää enemmän aikaa. Mutta koska aikaa ei ole, otan lautaselleni tämmöisinä valvontapäivinä vain muutaman suupalan, että ehdin jatkamaan tuntia aikataulun mukaisesti. Ruokailuun on varattu 20 minuuttia, siitä menee useimmiten melkein 10 minuuttia siihen, kun oppilaat jonottavat ottamaan ruoan lautaselleen ja menevät sitten paikoilleen johonkin ruokalan pöytään istumaan. Syömiseen jää parhaimmillaan aikaa 10–15 minuuttia. Sen jälkeen mennään vielä 10 minuutiksi luokkaan ennen kuin välitunti alkaa. Koska lapset saavat itse ottaa ruoka-annoksensa, se voi olla vain muutama nokare, vaikka aina jokaisen pitäisi ottaa ainakin vähän kaikkea, siis salaattia myös. Oppilaan ruoka-annos voi siis olla yksi postimerkinkokoinen pala salaatinlehteä, pari hernettä ja lusikallinen pääruokaa ja tuon "valtavan" ruokamääränhän oppilas nielaisee minuutissa ja kysyy sen jälkeen joko saa mennä luokkaan. Rauhattomuus alkaa siinä opettajaa odotellessa, joten odottelun ei voi antaa jatkua liian pitkään. Aina kuitenkin joku ottaa kunnon annoksen ja hänet pitää sitten jättää avustajan valvonnassa syömään ruokaansa.

No, koska tiistain ruokailuni oli tätä luokkaa, olin nälkäinen kotiin lähtiessäni ja siispä suunnistin kolmen maissa koulusta lähdettyäni tuttuun ruokapaikkaan Harlekiiniin Kallioon, mistä saa joka päivä kotiruoan tapaista keittoa hintaa 4,70 euroa. Siellä on yleensä aina kahtalajia keittoa, tiistaina oli tarjolla lohikeittoa ja lihakeittoa. Valitsin lohikeiton.  Hyvältä se maistuikin, vaikka olikin hautunut liedellä jo klo 11 lähtien tai ehkä juuri siksi. Sieltä menin kauppaan ja ostin itselleni evästä illaksi. En kuitenkaan lähtenyt vielä kotiin, vaan menin klo 17 seurakuntamme kahvilaan, missä nautin kupposen teetä ja munasillivoileivän. Jäin seurakunnan iltakokoukseen, koska vuorossa oli ehtoollistiistai. Illan lopuksi lääkäri luennoi aiheesta "Mielen ja kehon hyvinvointi". Seurakunnan tilaisuuden päätyttyä menin vielä kirjamyyjien palaveriin – olen vapaaehtoistyössä seurakunnan kirjakaupassa – missä käytiin läpi parin seuraavan kuukauden myyntivuorot. Tiimivastaava tarjosi meille limsaa ja palan kakkua, jonka reseptin hän oli saanut joskus anopiltaan.

Tänään söin siis tosi paljon, ensin hiukan koulussa (riisiä ja jotain kasviskastiketta ja salaattia), sitten lohikeittoa Harlekiinissa ja tuhdin munasillivoileivän seurakunnan kahvilassa. Kirjamyyjien palaverissa söin ison palan T:n tekemää maukasta kahvikakkua ja join ison mukillisen limsaa. Kotona söin vielä kaupasta ostamani pikkupurkin kermarahkaa ruisleivän kera ja join purkillisen energiajuomaa. Mikä valtava kalorimäärä tälle päivälle! Vaan ei se mitään, kunhan ei tule tavaksi! En voi muuta kuin huokaista kiitokset Taivaan Isälle hyvästä ruoasta!

Yksinäisyys

Ma 20.1.2014

Viime postauksen jälkeen voi tuntua oudolta, mutta pidän yksinäisyydestä. Välillä en todellakaan kaipaa kenenkään seuraa. Jos minulla vielä olisi koira, luulen, että se ymmärtäisi minua parhaiten. Vain rauhallista kävelyä luonnon keskellä ja seurana korkeintaan koira tai nimenomaan koira. Siinä ovat parhaat yksinäisyyden ainekset.
Joskus yksinäisyydestä voi nauttia kirjan seurassa, joskus vaikka rannalla katsellen aaltoja tai auringonlaskua. Yksinäisyys on joskus parasta seuraa, on hyvä olla vain itsekseen omien ajatustensa kanssa. Onnen murusia ne hetket olivat elämäni ruuhkavuosina ja varsinkin siihen aikaan, jolloin olin myös kahden ihmisen omaishoitaja. Olen ajatellut, että on hyvä tutustua yksinäisyyteen kunnolla, niin siitä ei koskaan tule vihollista.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Nykyisin kaipaan vähemmän yksinäisyyttä, koska saan olla usein yksin tai vain kissa seurana. Nuorena yksinäisyyttä ei samalla tavalla kokenut ei onnena eikä onnettomuutena, kuten joskus näinä aikuisuuden vuosina. Olen kuitenkin tullut sinuksi yksinäisyyden kanssa ja viihdyn hyvin omassa seurassani. Kiireisen työpäivän jälkeen on ihanaa viettää rauhallista iltaa vain olemalla tekemättä mitään ja ihan yksikseen. Usein kissa kyllä kököttelee sylissäni ja kehrää, mikä joskus suorastaan häiritsee minua.

Onnea on monenlaista. Yksin olemisen onni oli parasta minulle tänään.


Ystävät ovat onnea

Su 19.1.2014

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

Sunnuntaina kokoonnuimme porukalla yhden ystäväni luokse pitkästä aikaa. Meitä oli paikalla kuusi naisihmistä. Kahta vielä odottelimme, mutta he eivät jostain syystä tänään ehtineet mukaan. Me täysi-ikäiset naisihmiset nauraa kikattelimme kuin koulutytöt. Yhteistä iltaa ja jutun juurta meillä riitti peräti klo 17–22, jolloin emäntämme katsoi hyväksi heittää meidät ulos. :) No, ei sentään, vaan silloin totesimme, että nyt tosiaan oli aika jo lähteä kunkin kotiinsa. Yksi porukasta tosin poistui jo kahdeksalta, koska mies tuli hakemaan. Me muut olimmekin eronneita tai karanneita. :)

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Emäntämme oli juuri ennen joulua käynyt Israelissa ja saimme kuulla nyt tuon matkan kuulumiset. Pääkohde heillä oli ollut Eilat, mutta myös Jerusalemin retki oli tehty ja käyty Tel Avivissakin. Ystäväni oli ollut reissussa poikansa kanssa ja heille oli sattunut tuuri: Jerusalem peittyi lumeen heidän siellä ollessaan ja lämmintäkin oli ollut korkeintaan kaksi astetta. He olivat Israelissa ensimmäistä kertaa ja lähteneet sinne suurinpiirtein sandaaleissa! Lumisohjossa he olivat kyllä rämpineet Itkumuurille asti. Sen jälkeen matka oli jatkunut Tel Aviviin, jossa oli ollut aurinkoista ja lämmintäkin 15 astetta.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
P. tarjosi meille herkupalat juuri tekemästään purjosipulipiirakasta ja monenlaisia homejuustoja. C. oli leiponut maukkaan kakun ja saimme vielä israelilaista hunajaa maisteltavaksemme. Kuvassa on lautasellani tuo piirakkapala ja aitoa israelilaista hunajaa. Molemmat herkullista ja suussa  sulavaa.Hunaja on lautasellani siksi, että halusin maistaa sitä, mutta en laittaa kuumaan teeheni, koska hunaja pitää aina laittaa alle 37 asteeseen, etteivät vitamiinit ym. hienoudet tuhoudu...

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Tässä vielä kuva iloisesta joukostamme, illan emäntä siitä puuttuu ja minäkin, koska otin kuvan. Hieman sumentelin kuvaa paikoin, koska en taaskaan muistanut kysyä, saanko laittaa heidän kuviaan blogiini. Tiedän, että hymyilevä Raiza ei tästä kuvasta pahastu. Tästä kuvasta on kyllä vaikea ketään oikeasti tunnistaa, mutta ei se haittaa. :)

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen


Kivaa meillä oli ja iloitsimme toistemme seurasta. Hyvä seura ja hyvä ruoka, siinä on paljon onnen aineksia.

Lauantai on onnenpäivä

La 18.1.2014

Jee! Lauantai! Onni on vapaapäivä! Lauantaina ei tarvitse paljon miettiä, mikä tekee onnelliseksi! Tietysti silloin pitäisi tehdä kaikki se, mikä viikolla on jäänyt tekemättä, mutta lauantaina voi myös nauttia siitä, ettei mitään pakollista aikataulua ole. Minut tekee onnelliseksi lauantain pakottomuus! Vapaapäivä ja viikonloppu! Ainut huono puoli lauantaissa on se, että se kestää vain yhden päivän.

Tämän lauantain otin loman kannalta. Se teki minut todella onnelliseksi!


Torstain ja perjantain onnet

Pe 17.1.2014

Kiirettä pitää, että pysyn mukana ja ajan tasalla näissä onnellisuusasioissa, mutta oma vikani, kun lähdin mukaan tähän haasteeseen! :) Terveellinen haaste tämä on kuitenkin, tulee mietittyä ilon aiheita pitkin päivää!



Eilen ja tänään nuo kaksi onnelliseksi tekevää asiaa ovat oikein korostuneesti koti ja työ tai työ ja koti! Kun kömpii vaikka lyhyenkin matkaa tuossa pakkasessa kotiansa kohti, niin kyllä tuntuu hyvältä jo ulko-ovella saada astua sisälle lämpöiseen rappuun ja päästä pois tuosta hirveästä koleudesta. Koulussakin sen on hyvin huomannut: lapsia ei meinaa saada koulun eteisestä millään ulos raikkaaseen ulkoilmaan välitunnille tuohon tänäänkin olleeseen noin -14 °C:n pakkaseen. Itsehän sinne sekaan kyllä, siis pakkaseen, on aina mentävä, jos on valvontavuoro. Kun kotioven avaaminen on jo mukaavaa, niin saati sitten, kun pääsee sisälle kämppäänsä ja voi yöksikin käpertyä untenmaille lämpöisen vällynsä alle. "Oma tupa, oma lupa." = Onnen tupa!



Kodin omistamisen onnen ohella minulle on tärkeää työ.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Vaikka tuhoisin seurauksin. :)

Aamuajatuksia tämän päivän onnellisuudesta

To 16.1.2014

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Tämän päivän ohjelmani on iltapainotteinen. Ajattelin nukkumaan käydessäni, että nytpä nukunkin pitkään, kun minulla on yllättäen edessä vain kahden tunnin työpäivä klo 14–16, mutta tietysti heräsin taas aikaisin. Normaalisti laitan kellon herättämään minut 6.30.
Nyt, kun kello on jo puoli 9, pakkasta on -13 °C, siis aivan riittävästi – minulle tosin -13 °C liikaa!!! :) On siis IHAN PAKKO AJATELLA, että kesään EI OLE ENÄÄ EDES PUOLTA VUOTTA! Ohhoh, eipä tuo ajatus taida auttaakaan, vaan vaikutus olikin miltei päinvastoin!!!

No kevät on sentään jo tulossa: maaliskuussa RÄYSTÄÄT JO TIPPUVAT! Se tosin on vaarallista aikaa ja en halua räystäitä päähäni. Aurinko paistaa ja ikkunastamme näkyvän koulun, jota Jasmine aikanaan kävi, seinät kylpevät valossa. Horisontissa näkyvästä korkeasta savupiipusta nouseva savu ei nouse kohtisuoraan ylös, vaan leviää pyöreähkönä hattarana ilmaan. Ei siis ole kova pakkanen savun mielestä, vaikka minusta niin on. Onneksi kävin eilen illalla ostamassa ne sormikkaat jonnekin piiloon joutuneitten tilalle. Siitä onnellisuudestahan voisin yrittää kirjoittaa jotain järkevää. Ehkä.

Mikku-kissa. Se kai minut herätti aikaisin. Pelkäsi varmaan, että myöhästyn töistä ja olen unohtanut laittaa kellon soimaa. Mikku on hassu kissa, se tykkää pannukakusta! Toukokuussa se täyttää jo 15 vuotta, jos hyvin käy. Ennen Mikkua en erityisemmin välittänyt kissoista, koska olen enemmänkin ns. koiraihminen. Nalle Puh jätti pitkäkarvaisen collien kokoisen aukon sydämeeni. Toivottavasti minulla on vielä mahdollisuus jossain vaiheessa täyttää tuo Lassien kokoinen kolo sydämessäni.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
En ole koskaan ajatellut, että Mikulla voisi olla nimipäiväkin, syntymäpäivä kyllä tietysti. Sehän on se toukokuun päivä, jolloin yöllä oli kova ukkonen. Mikku on syntynyt maalla naapurimme sikalassa (valtava sikala on meiltä tuskin kilometrin päässä). Sillä oli ainakin yksi lähes identtinen kaksoisveli.

Posti toi kuluneella viikolla mainoskirjeen Latzilta:

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Siinä oli Kissojen nimipäiväkalenteri ja maistiaispussillinen herkkunamia Mikulle. Nimipäivää MIKKU ei kalenterissa kuitenkaan ollut, mutta MIKU kylläkin ja tuo Miku viettää nimipäiväänsä 10. helmikuuta, joten voihan Mikkukin viettää nimppariaan silloin. :)


Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

Se, että kirjoitan nyt Mikku-kissasta näin paljon, on vastausta tämän päivän onnellisuushaasteeseeni. Toisin sanoen Mikku-kissa on ilon aihe huolimatta siitä, että se on aikamoinen tavaroiden tiputtelija ja sotkijakin.

Läsnäolollaan, kauneudellaan ja metkuillaan se ilahduttaa minua aika ajoin melko paljonkin. Nalle Puhin poismenon jälkeen Mikusta on tullut sylivauva. Se tunkee sekä sopivina että sopimattomina hetkinä syliin kehräämään.

Kolmannen ja neljännen päivän onnellisuus

Ke 15.1.2014

Eilisaamuna 14.1.14 töihin lähtiessä mittarissa oli -17°C eikä se päivälläkään alentunut kuin parin kolmen asteen verran. Oppilaat tekivät kaikki mahdolliset kommervenkit, ettei olisi  tarvinnut mennä ulos. Enkä sitä lainkaan ihmettele.

Tänään 15.1.14 en edes vilkaissut mittaria. Taisi olla yhtä kylmää kuin eilenkin.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

Oma välituntivalvontani oli eilen jälleen klo 11.00 – 11.15 ja oli kaunista ja valoisaa. Aurinko paistoi jonkin verran puiden latvojen yläpuolelta, kovin korkealle se ei tosiaan tähän aikaan vuotta nouse.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

Koulun pihan kallio ei ole onneksi kovin korkea, sillä lapset viihtyvät siellä hyvin välituntisin, oli lunta tai ei, oli kova pakkanen tai ei.

Eilen tiistaina tulin kotiin niin myöhään, että tämän blogin kirjoittaminen silloin jäi ja menin suoraan nukkumaan, joten kerron nyt myös tiistain vastaukseni onnellisuushaasteeseen: Se oli työnilo! Tiistaina olin onnellinen siitä, että olin terve ja töissä! Se on minun elämäni tämänhetkisen tilanteen tärkeimpiä asioita. Mahatautikin hellitti jo viikonloppuna, joten varsinkin eilen uskalsin syödä taas kaikkea normaalisti, vaikka maanantaina olin vielä varovainen.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen


Tänään voisin laittaa saman vastauksen kuin eilen, mutta sääntöjen mukaan se ei nyt sitten kuitenkaan ole luvallista, vaikka jokainen työpäivä on totta kai erilainen eikä aina ole tuota työiloakaan, vaan monesti sitä kokee vain raatavansa työnorjana! :) Aste-eroja on siis aina, aina ei kaikki ole sitä superia, mutta nyt on ollut joulun jälkeen monia hyvä päiviä noiden pikku vintiöiden kanssa.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen


Tänään minulla oli töitä klo 16 saakka ja olin jo sen verran väsyksissä, että olisin voinut vaikka jäädä loikomaan opehuoneen sohvalle. :)

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

Eihän se tietenkään käynyt päinsä, sillä ennemmin tai myöhemmin hälytykset menevät päälle ja siinä soffalla sitten pelkkä kyljen kääntäminen saisi sireenit soimaan ja hätäavun paikalle. En tiedä, miten tyyristä se on kouluissa, mutta seurakunnassa on autotallin seinällä lappu, jossa lukee, että yöhälytysten mentyä päälle, se maksaa itse laskun, joka aiheuttaa turhan ylimääräisen kutsun ja det kostar 200 egeä.

Piristin itseäni kuorimalla ja nauttimalla appelsiinin ja niin sain itseni tuupittua ulos työpaikalta viimeisten lähtijöiden joukossa. Kotimatkalla mietin, mikä tänään tekee minut onnelliseksi. Menin metrolla aina Kaisaniemeen asti ja käväisin ostamassa itselleni lämpöiset uudet sormikkaat 4 eurolla. TOTTA! Siinä se oli. Kaupat ovat täynnä tavaroita ja se, mitä tarvitsen, on usein tarjolla jopa edullisen hintaan ja helposti haettavissa. Kyllä tuo asia oli tämän päivän onnellisuuden aiheuttaja, varsinkin kun olin jo monta päivää ollut ilman lämpöisiä kintaita tms. ja sinnitellyt ulkona kiskomalla takin hihoista villapaidan hihansuut niin pitkälle, että olen saanut piilotettua käteni lähes kokonaan niihin pakkaselta piiloon. :) Olisinhan toki voinut käydä ostamassa uudet kinttahat jo ajat sitten tai viimeistään pakkasten alettua, mutta hyvä kun tänään vihdoinkin voitin tuon saamattomuuteni!

Toisen päivän onnellisuudesta

Ti 14.1.2014

Vuorokausi ehti jo vaihtua, ennen kuin avasin tämän läppärin. Mutta haluan kirjata maanantainkin onnellisuusasiat, ennen kuin ne unohtuvat.

Maanantaina 13.1.2014 olin erityisen onnellinen siitä, että talvi alkoi vasta nyt. Tämä on siis onnellisuuslistassani 2. päivän tärkein asia. Kunpa tätä lunta, pakkasta ja kylmää kestäisi vain lyhyen aikaa. Minä en rakasta talvea enkä lunta, enkä varsinkaan pakkasta!

Muitakin onnellisuuteen liittyviä asioita voin kirjata eilisestä: auringonpaiste ja valoisuus töistä lähtiessä. Ensimmäisen kerran tajusin oikein ihailla korkeita kallioita kävellessäni bussipysäkille. Olen nähnyt nuo kalliot monta kertaa, mutta en ole kunnolla tajunnut, miten mahtavan korkea kokonaisuus ne ovat. Tässä kuvat tuosta luonnonmuodostelmasta maanantai-iltapäivän auringon valossa. Kello 15 oli vielä näin valoisaa ja kirkasta:

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

Nämä kuvat eivät kyllä anna täyttä oikeutta tuon kalliomuodostelman korkeudelle ja jylhyydelle. Pitää mennä itse lähelle katsomaan ja ihailemaan.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

Otin sitten bussin ikkunasta myös muutamia kuvia. Aurinko oli jo laskemassa tuolloin klo 15 aikoihin, kun lähdin kotiin. Matkalla aurinko pikkuhiljaa alkoi painua horisontin taakse, mutta kyllä kevät varmasti on tulossa, vaikka nyt vielä ollaan keskellä talvikautta.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

Näin tammikuun puolivälissä aurinko on matalalla ja valoisaa aikaa ei ole pitkään. Jos ei olisi ollut niin purevan kylmää, olisin varmaan viihtynyt jonkin aikaa ulkona, mutta tämän päivän annokseksi minulle riitti aamullinen noin vartin odottelu ratikka- ja bussipysäkillä sekä vastaava aika kotiin palatessani. Minulla oli normaali välituntivalvonta klo 11–11.15, joten ulkoilua minulle taisi tulla korkeintaa tunti maanantaina, jolloin suurin osa ulkoilustani oli tosiaan vain ratikka- ja bussipysäkillä värjöttelyä. Onneksi ratikat ja bussit kulkevat usein, joten pysäkeillä värjöttelyä yhtä kulkuneuvoa kohti tulee harvoin 10–15 minuuttia enempää.

Olin jo nukkumassa, mutta heräsin puolen yön jälkeen ja päätin kirjoittaa vielä tämän maanantain postauksen. Pakkasta näkyy olevan jotain  -16 ° C. Toivottavasti se aamuksi laskee. Nyt menen takaisin nukkumaan, Hyvää yötä! :)

Sata syytä olla onnellinen, haaste ja 1. päivä

Su 12.1.2014

"Lupaukseni vuodelle 2014 on löytää ja julkistaa sata syytä olla onnellinen. Yksi aihe joka päivä, eikä koskaan samaa. Onnellisuuden aiheet ovat omasta elämästäni, arjen pieniä tai isoja asioita. Sata päivää peräkkäin, ei arvojärjestystä. Asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi. Muille ne voivat olla täysin toisarvoisia, mutta onnihan koetaan hyvin henkilökohtaisesti.", kirjoittaa turkulainen yrittäjä Sveitsistä.
Bongasin tämän idean ja haasteen Perjantaikokin blogista, jota kirjoittavat Petri – Perjantaikokki ja Maija – tutkijavaimo, ja päätin yllytyshulluna heti lähteä tähän kisaan minäkin.
Aloitan  samantien kertomalla tämän päivän onnellisuuteni syyn: Oksennustauti voitettu! 

Kun perjantaina tulin kotiin, olin niin väsynyt, että työpäivän jälkeen normaalisti tehty kaupassakäyntireissukin tuntui ylivoimaiselta, mutta sentään selvisin siitä. Päivällä kyllä päässä jo jotenkin ajatukset heilahtelivat, mutta en tunnistanut niitä silloin vielä nousevan kuumeen oireiksi. 
Raahauduin lähes samantien kotioven avattuani siltä seisomalta sänkyyn ja untenmaille. Yöllä heräsin tosi etovaan oloon ja oksennettuani ainakin koulun ruokalistassa olleet salaatin jämät kunnolla sisuksistani aloin voida paremmin, vaikka olo olikin kuumeinen. Enpä sitä sen enempää ruvennut mittailemaa, vaan  jatkoin nukkumista ja vietin koko eilisen päivän ja osan tätäkin päivää petin pohjalla, mutta alan olla selvästi taas kunnossa ja aamulla lähdössä töihin taas. Saa nähdä, kuulenko huomenna muidenkin sairastuneen tai sitten olen vain yksittäistapaus. Facebookissa yksi tuttavani kertoi lapsensa olleen juuri oksennustaudissa, joten saattaa olla, että sitä on liikkeellä. Tuli kyllä pikkuisen varauksellinen olo kouluruokaan, vaikka varmaan syön sitä taas huomenna jHs.

On kuitenkin mukava olo taas ja olen iloinen siitä, että sairastin vain tämän viikonlopun, enkä ollut niin hirveän kipeä, etten olisi pystynyt nukkumaan. 
Yllättävää kyllä Sveitsissäkin ainakin yksi lapsista oli eilen mahataudissa.

Ensimmäinen koulupäivä 2014 ja tunnustuksia :)

Ke 8.1.2014

Eilen sataa tihuutti enemmän tai vähemmän koko päivän, mutta ei se minua pahemmin haitannut. Syksyisen tuntuista oli tiistaina 7. tammikuuta puolilta päivin. Minulla oli välituntivalvonta klo 11–11.15 ja näin harmaalta näytti:

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Lapset jaksoivat kuitenkin touhuta. Liukumäkeäkin joku laski, vaikka kurahousuja ei tainnut jalassa olla.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Iltapäivällä töistä lähdettyäni sade yltyi tihuuttamisen jälkeen pisaroinniksi, mutta mitään rankkasadetta ei tullut. Loppuviikon sääennusteen mukaan kylmenee ja luntakin on luvattu.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Minua ei haittaa, vaikka lunta ei ole. Ja tällainen säätilakin sopii minulle aivan erinomaisesti. Kuten olen kertonutkin, inhoan lunta, vihaan pakkasta ja vaellan mieluummin kevättä ja kesää kohti vaikka tihkusateessa. Kaatosateesta en kyllä oikein välittäisi.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Kallio näytti liukkaalta, mutta ei se lasten välituntikirmailuja estänyt.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Opehuoneessa oli koko päivän pöytä koreana. Kakkua oli joku leiponut, maistoin pienen sipaleen, kun kakun leipoja tarjosi. Murusen piparkakkua ja suklaakonvehtin ja puolikkaan pienestä suklaaleivonnaisesta.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Kuvaa ei tullut otettua tarjoiluista, koska puhelimeni, jolla yleensä kuvaan, oli luokassa laukussani. Joku oli tuonut ranskanmatkan tuliaisina karkkeja, joissa karkkipaperin sisällä oli arvoitus. Ja pakkohan niihinkin oli tutustua. En ole ranskankielen osaaja, joten nuo arvoitukset jäivät minulle todellakin arvoituksiksi.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

Joulupussit olivat jääneet lapsilta ennen joulua saamatta ja jaoin ne ruokailun jälkeen. Minulta jäi kuvaamatta, mitä joulupusseissa oli, mutta iso pipari, rusinoita ja karkkia myös, joten lapset eivät olleet kateellisia minun karkeistani ja innolla auttoivat, kun näytin niitä heille ja näpsäisin noista ranskalaisista makeisista kuvan.
On tunnustettava, että jossain vaiheessa uteliaisuus voitti ja kurkistin noiden karamellipaperien sisälle ja siis niitä ranskalaisia arvoitustekstejä ja samalla kyllä pistelin karkit poskeeni, sokeripaastosta huolimatta. Poikkeushan vahvistaa säännön kuten kaikki tiedämme. :) Täytyy todeta, että maku ei mitenkään poikennut mistään sokeripommeista, joita elämäni aikana olen mutustellut, vaikka Ranskasta olivatkin.

Korjausta ruokavalioon

Ti 7.1.2014

No niin, laitan nyt näin julkisesti uudenvuodenpäätökseni. Ei näkyviä sokereita (jotain piilosokereita, menköön), ei paljon gluteenia, mieluummin ei lainkaan. Ei paljon hiilareita, paitsi runsaasti vihreinä kasviksina, marjoina ja hedelminä. Suosin gluteenittomia.

Katsotaan, miten lähtee sujumaan. Taitaa olla vaikeaa, kun enimmäkseen syön missä sattuu ja harvoin teen ruokaa kotona. Kyläillessäkin on noloa kieltäytyä tarjoiluista, mutta nyt yritän olla tiukkana ja sanon, että terveydellisistä syistä en voi syödä kaikkia pöydän herkkuja.

En nyt aivan absolutiksi noissa asioissa heittäydy, mutta tiukkaan välttelyyn aion/yritän ryhtyä. Pientä paastoakin koitan silloin tällöin. Loppiaisena söin vain pari appelsiinia, hiukan pähkinöitä ja vettä.

Näkyvillä sokereilla tarkoitan näkyviä sokereita, kakkuja ja karkkeja muunmuassa. En kuitenkaan aio koko ajan syynätä, mistä mitäkin on valmistettu. Perusruokaa suomalaisittain. Hippunen sitä tai tätä ei haittaa, koska en ole erikoisruokavaliolla. Punaisen lihan olen jo lähes täysin jättänyt.

clip art

Hyvää uutta vuotta 2014!

Ke 1.1.2014

Antoisaa ja elämyksellistä uutta vuotta 2014 kaikille!

♪ღ♪*•.¸¸¸.•*¨¨*•.¸¸¸.•*•♪ღ♪¸.•*¨¨*•.¸¸¸.•*•♪ღ♪•*
♪ღ♪ ░H░A░P░P░Y░♪░N░E░W░░Y░E░A░R░!░♪ღ♪
*•♪ღ♪*•.¸¸¸.•*¨¨*•.¸¸¸.•*•♪¸.•*¨¨*•.¸¸¸.•*•♪ღ♪•*