Näytetään tekstit, joissa on tunniste piirroksiani. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste piirroksiani. Näytä kaikki tekstit

Heinäkuista työskentelyä Oriveden opistolla



Kuva: © Marleena

Kuva: © Marleena

Kuva: © Marleena

Kuva: © Marleena

Kuva: © Marleena

Kuva: © Marleena

Kuva: © Marleena

Kuva: © Marleena

Kuva: © Marleena

Kuva: © Marleena

Kuva: © Marleena


Kuva: © Marleena
Kuva: © Marleena
Kurssityöskentely oli nopeatempoista. Viikossa ehdimme tehdä monenlaista. Itse olisin halunnut syventyä nimenomaan öljyvärimaalaukseen ja kasvojen tutkimiseen muotokuvana, mutta siihen tällä kurssilla ei ollut aikaa, koska mallin asentoa vaihdettiin koko ajan. Aivan kurssin lopussa tilanne vasta rauhoittui. 
Olen nykyisin ns. "hitaan elämän kannattaja" ja menen helposti lukkoon kaikesta kiireestä. Aamujen croquis-puolituntisiinkin (malli vaihtoi asentoa jopa noin 2 minuutin välein) osallistuin kurssin aikana vain yhden kerran. 
Muotokuvamaalauskurssin opettajana toiminut taiteilija halusi meidän lopettavan kaiken nyhräämisen ja siirtyvän maalaamisessa tälle vuosituhannelle. Kuitenkin porukan nuorinkin oli jo täyttänyt 40, joten jokaisella oli maalaamisesta jo oma historiansa. Kiva oli kuitenkin nähdä, miten opettajamme huiskautti demona eteemme petsimuotokuvan. Itse en ole silmäripsien maalaaja, mutta en myöskään pidä liian ylimalkaisesta työskentelystä. Muotokuvan maalaaja kun työskentelee yleensä mallin/tilaajan ehdoilla.

Petsi oli minulle uusi tussin tapaan käytettävä materiaali. Ohjeena oli sekoittaa petsijauho puoleen minipilttipurkilliseen vettä, siis noin puoleen – yhteen desiin, kylmään tai kuumaan veteen. Syntynyttä nestettä saattoi sitten ohentaa haluamansa verran kuten tussia tai mustetta käytettäessä. 

Syy siihen, miksi en pidä hosumisesta, johtuu varmaan päivätyöstäni elävän materiaalin kanssa, eli opettajana minun päiväni kulkevat oppituntien pätkissä, murkkujen elämänvimma joskus todella rassaa. Varsinkin välituntivalvonnat ovat joinakin päivinä todella haasteellisia. Elämä on yhtä vilinää ja kello soi jollei 45 minuutin välein, niin riittävän usein kuitenkin. Viikossa valvottavia ja opetettavia lapsia tapaa satoja.

Aikaisemmin kirjoitin jo jotain tuosta Oriveden kurssista. Kurssista on kirjoittanut ainakin Sirkka blogissaan Sirkan kuvat. 

Jouluisia piirroksiani

Ti 17.7.2012

Nyt kesän pitäisi olla parhaimmillaan, mutta taivas on harmaa ja sataa. Lämmintä on noin 15 – 17 astetta ja oikeastaan kunnon lämpöistä kesää ei ole vielä ollutkaan.

Sopiva aika järjestellä tavaroitaan ja selata vaikka vanhoja piirroksiaan. Tein joskus Koululainen-lehteen enemmänkin kuvituksia. Käteen osui joululehti, johon tein pieniä kissa- ja hiiri-aiheisia vinjettejä yms.

Kissavaari lueskelee © Marleena

Piirroksissani kissat ja hiiret puuhailevat tonttulakki päässä kotoisia puuhiaan. Vaikka tietysti satukissat ja satuhiiret. :D
Kissamuori on leningintekopuuhissa © Marleena 
© Marleena
© Marleena

Hiiret kurkkivat kiikareineen, olisiko jotain makoisaa tarjolla. Joululahjojako se yksi kissoista vielä askartelee? Hiirenpää-avaimenrengasta kuitenkin.

© Marleena
Joskus pienet nokosetkaan eivät ole pahitteeksi.

© Marleena

Mitähän muuta keksittäisiin noita kesäsäitä ja heinäkuun helteitä odotellessa?



Rotta-agilitya

Ke 19.10.2011

Kuva: ©Marleena
Eilen menin sattumalta kotiin Helsingin suurimman tavaratalon kautta. Siellä oli näyttelytilassa jokin eläimellinen tapahtuma ja menossa paraikaa rotta-agility. Neljä rottaa suoritti yleisölle ketteryysjuoksua. Näin yhden taitavan vanhemman rotan suorituksen, mutta siitä en saanut kuvaa. Rotta oli vaaleanruskea ja se oli vielä jotenkin siedettävän näköinen. Rotat elävät kuulemma 2-vuotiaiksi. Sitten kuvan nainen esitteli pari rottapoikaa, jotka olivat tavallisen rotan näköisiä, värisiä, lihavia ja nuoria ja jotka eivät vielä osanneet agilitya. Tässä toinen rottapojista yrittää ylittää yhtä esteistä.

Kuva: ©Marleena
Nainen sanoi kovasti tykkäävänsä näistä rotista. Minulle tuo rottaporukka, varsinkin nuo kaksi tummanväristä, joista toinen on kuvassa, ovat YÄK-elukoita! En kyllä ole ihastunut valkoisiinkaan rottiin. Enkä paikalla olleisiin beesvärisiinkään rottiin.

Naiselle nuo rotat ovat elinkeino, joten se ehkä hiukan selittää tuota "tykkäämistä". Minä en haluaisi itselleni rottasirkusta, vaikka saisin siitä paljonkin rahaa. Hyi kamala!

Piirros: ©Marleena
Välillä kuulee kaameita tarinoita, miten rotat ovat jollain paikkakunnalla nousseet jostain syystä viemäreistä ihmisten ilmoille ja miten kauheasti niitä on ollut. Helsingissäkin on kuulemma alamaailmassa katujen ja talojen alla miljoonia rottia.

Helsinki on vuosikymmeniä levitellyt ympäri kaupunkia rotanmyrkkyä erinäisiin paikkoihin, mm. puistoihin ja ties minne. Edellinen collieni Roi sai jostain rotanmyrkkyä 80-luvulla ja ripuloi verta. Eläinlääkärissäkäyntikään ei auttanut, koska Helsingin pieneläinklinikalla ei ymmärretty asian päälle mitään. (Ei silloin kuten ei nykyisinkään yleensäkään.) Onneksi opiskelukaverini aviopuoliso, joka silloin opiskeli Polilla, ei siis eläinlääkäriksi vaan diplomi-insinööriksi, arveli Roi-koirani saaneen jostain rotanmyrkkyä ja neuvoi minua menemään apteekkiin ja ostamaan K-vitamiinia. Se auttoi, Roi parani ja eli vielä siitä eteenpäin yli 10 vuotta ja kaikkiaan 16-vuotiaaksi.

Piirroksessani Roi on 4-vuotias vuonna 1984.