Leijonien kiekkojuhlassa Kauppatorilla 100 000 innokasta!

Maanantai 16.5.2011
Kiekkomiesten paluu takaisin oli Suomessa yhtä riemua. Helsinki riehaantui tosissaan. Katso Iltasanomien kuvat ja video ja Iltalehden kuvat ! 100 000 ihmistä uutisten mukaan hurrasi Kauppatorilla Leijonille!
Kävelin itsekin ihmisjoukossa Espanpuistoa joskus kuuden seitsemän aikaan illalla. Sääkin oli aika hyvä, ei mikään hyvin lämmin, mutta ei satanut vaan aurinko paistoi. Pidemmälle kuin Kappelille asti en halunnut mennä, sillä Kauppatorilla näytti olevan jo silloin valtavasti ihmisiä.
En tiedä, podenko kovin pahaa ahtaan paikan kammoa, mutta vähäinenkin tungos ahdistaa minua. Olin joskus vuosia vuosia sitten mukana vappuna Mantan lakituksessa ja silloin emme olleet millään päästä pois Kauppatorilta. Sinä vuonna siellä tapahtui jotain ikävääkin, ihmisiä tallautui tungoksessa, mutta kukaan ei muistaakseni sentään kuollut. Sen jälkeen en ole enää mennyt mukaan Mantan lakitukseen, enkä mihinkään, missä on ollut kauheasti ihmisiä.
Otin muutamia kuvia mennen tullen. Lähdin poispäin jo kohta seitsemän jälkeen ja vastaan tuli joka puolelta edelleen katujen täydeltä ihmisiä. Jalkakäytävät eivät riittäneet, vaan ihmisjoukot täyttivät myös kadun. 
Laitan tähän teille oman pienen kuvakatsaukseni. Parempia kuvia näette klikkaamalla noita laittamiani linkkejä. Itse juhlinnasta on erinomaiset videot iltalehtien uutissivuilla.

Bisnestäkin jotkut kerkisivät tekemään ja mainostakin ja romanikerjäläiset keräsivät kasseittain tyhjiä tölkkejä ja pulloja, joita ihmiset heittelivät ympäriinsä.

Suomen lipun sai vitosella, paitojen hintaa en muista. Paitaa myyvä musta kaveri oli piiloutunut pelleilylaseihin ja meni vielä paidan taakse piiloon kun nappasin kuvan.

En muista oliko Euroviisujen voiton jälkeen, silloin kun Lordi voitti, samanlainen hulina. Ei tainnut olla aivan näin suuret riemastukset. Nyt ainakin monet ottivat näistä karnevaaleista kaiken irti. Pressanlinnan katollakin juhlittiin ja Kappelin katolla. Joku mursi siinä riehunnassa jalkansakin katolta pudotessaan.
Porukkaa saapui jopa kuin kulkueena ja asujakin oli monenlaisia. Tässä muutama malliksi. ;)


En ole erityisen innokas penkkiurheilija, mutta aina se sydäntä sykäyttää, kun joku Suomen poika tai tyttö pärjää maailmalla. Tälla kertaa leijonanpojat saivat ansaitsemansa pokaalin!

7 kommenttia:

  1. Hyviä kuvia olet ottanut sieltä ja kiva nähdä niitä.Uskomattoman paljon ihmisiä tuli sinne,vau! Minäkään en pitä tuollaisista ihmismassoista ja pysyttelen mielelläni sellaisista kaukana.

    VastaaPoista
  2. Onko ihmisiä oikeasti olemassa noin paljon?

    VastaaPoista
  3. Yaelian, en tosiaan ole koskaan nähnyt tuollaista määrää ihmisiä yhtaikaa missään aikaisemmin.

    isopeikko, en uskoisi ellen olisi omin silmin nähnyt.

    VastaaPoista
  4. Hyviä kuvia, ei monta keskiikäistä,nuorisoa enimmillään, lehtitietojen mukaan juhla ei aivan nappiin mennyt, ei suomessa osata juhlia ilman alkoholia.

    VastaaPoista
  5. Niinhän se on, nuoriso riehuu nykyisin humalapäissään kaikkialla ja joskus tuntuu, että riehuntaa riittää ilman humalaakin. Itsehillintää ei enää ole eikä kotona osata lapsia opettaa hillitsemään itseään. Koulussa ei voida parsia kaikkia kasvatuksesta puuttuvia osatekijöitä.

    VastaaPoista

Tervetuloa lukemaan blogiani! Jätäthän viestin tai kommentin käynnistäsi minua ilahduttamaan! Luen mielelläni ajatuksiasi!

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida eli nimettömät kommentit poistetaan. Laita siis kommenttiisi ainakin nimimerkki.

Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.