Polvi melkein parantunut

Ti 23.8.2011
Postasin joskus kesän alussa jalastani, jonka loukkasin kohta koulujen loputtua. Silloin tuntui, että jalkani oli polven kohdalta irti poikki ja linkutin monta viikkoa. Arvauskeskuksessakin kävin, mutten kai tajunnut kunnolla selittää, miten olin jalkani loukannut ja lääkäri teki yksiselitteisen diagnoosin: povessani on kuluma ja laittoi lähetteen röntgeniin.
Meillä on täällä tämän asuinalueen terveyskeskus tai kuten nykyisin sanotaan, terveysasema, ollut suljettuna koko kesän. Olin kai viimeisiä asiakkaita ennen sulkemista, koska soittoaika lääkärille oli toisen alueen terveysasemalta.

Kiukkuinen lääkäri, joka minulle sieltä sitten soitti (jouduin kysymään keskuksesta, kun soittoa ei luvattuun aikaan kuulunut ja lääkäriä oli kai sitten hätistelty soittamaan) puhui sanken hoono soomi ja en aluksi ollut saada selvää hänen puheestaan. (Nykyisin potilaat eivät soita lääkärille, vaan lääkäri soittaa johonkin ilmoitettuun kellonaikaan. Puhelu tuli joskus klo 15, kun sen olisi pitänyt tulla klo 12.30–13.) Sen verran kuitenkin ymmärsin, että minun olisi pitänyt mennä vastaanotolle selvittämään asiaa eikä odottaa puhelua. (No, ei minun keksintöni ollut, että lääkärin piti soittaa minulle.)
Koska puhelimen toisessa päässä oli kiukkuinen jotain muuta kieltä äidinkielenään puhuva lääkäri, päätin, etten ainakaan hänen vastaanotolleen tilaa aikaa kuin viimeisessä hädässä. Tässä syksyn mittaan kai oman alueeni terveysasemakin taas avautuu.

Kuva: ClipArt

Kesän kuluessa polvi tuli kuitenkin pikkuhiljaa paremmaksi ja epäilen edelleenkin, että polven nivelsiteet tai joku lihas tms. oli  revennyt tms. eikä syynä ollut kuluma, vaikka sekin tietysti on voinut olla takana oireettomana. Jalassani kun ei ollut ollut mitään vikaa ennen kuin loukkasin sen. Sen kiukkuisen lääkärinkään mielestä röntgenkuvassa ei ollut näkynyt mitään erityistä hoitoa vaativaa kulumaa.
Koska en ole lääkäri, niin en tiedä, mitä kaikkea polvessa on eli onko joku nivelkierukka (yksi tuttava kertoi, että häneltä oli polvesta kaksi kertaa leikattu joku kierukka ja röntgenhoitajakin oli sanonut minulle, että polvikierukoita ei nykyisin enää leikata, jos vika on se) olemassa tai jotain nivelsiteitä tai lihaksia, kudoksia ja jänteitä, mutta jotain muutakin selvästi polven kohdalla kai tuolla ihon sisällä on kuin vain luuta. Joka tapauksessa polvi on pikkuhiljaa kesän aikana tullut paremmaksi ja epäilen, että kysymys ei ole ollut kulumasta, sillä ei kai kuluma parannu itsestään? Polveeni en ole saanut mitään hoitoa.

Kuitenkin ystäväni Anne Miettinen Australiasta rukoili viikko pari sitten polveni lopullista paranemista, kun tapasin hänet hänen Suomen vierailullaan. Anne on nykyisin hengellisen työn tekijä, pastori ja hänen kauttaan on tapahtunut paljon ihmeellisiä paranemisia Filippiineillä ja Tongan saarella. Olimme joskus aikanaan ennen heidän Australiaan muuttoaan samassa mainostoimistossa töissä. Annen elämäntie on kulkenut vähän samaan tapaan kuin Pirkko Jalovaaralla, joka myös oli mainostoimistotyöntekijä samoihin aikoihin kuin Anne ja minäkin.

Minulla oli mainosalan töistä tullut lääkärin toteama niskakuluma 80-luvulla ja pelkäsin halvaantuvani, sillä kipu säteili sormenpäihin asti. Silloin kohdalleni tuli ihmeparantuminen. Saalem seurakunnan  johtaja tuolloin, Kai Antturi, joka on jo siirtynyt ajan rajan toiselle puolelle, rukoili eräänä iltana niiden puolesta, joilla oli jotain sairautta. Sen koommin niskani ei ole vaivannut, vaikka sairaanhoitaja oli pelotellut, että joudun käyttämään pahimmassa tapauksessa jotain tukikauluria ja neuvoi verryttelemään niskaa töissä 15 minuutin välein. Kiitos Jumalalle, paranin täysin. Samaa ihmettä odotan nyt polveni kohdalle, oli kysymyksessä sitten kuluma tai jokin lihasrevähtymä!

Röntgenistä rannalle

Vielä hetken lokki saa tähyillä lomailijoita, vaan kohta rannat ovat
täynnä auringonottajia ja uimareita, jos sää  lämpenee.

To 16.6.2011
Tänään kävin katsomassa vanhaa tuttua rantaa Lauttasaaressa. Tuo kaupunginosa on merellisyytensä takia säilynyt sieltä pois muuttamiseni jälkeenkin yhtenä mieluisimmista paikoistani Helsingissä. Meri ja rannat ovat suuri rakkauteni. Kaipaan aina merimaisemiin, vaikka enimmäkseen olen asunut kaukana kaikista rannoista. En kuitenkaan suunnannut suoraan rannalle, vaan ensin oli käytävä röntgenissä.

Hiekkarannat ovat pian valmiit uimakauteen

Tänään yritin jo kolmannen kerran kipeän polveni kanssa röntgeniin ja pääsin kuin pääsinkin vihdoin. Edellispäivänä myöhästyin 10 minuuttia, kun en tiennyt, että sulkevat vastaanoton jo 15.30. Eilenkin myöhästyin ja taas asia siirtyi. Eilen tosin lähdin hyvissä ajoin, mutta tuli yllättäen asia, joka piti hoitaa ensin. Ja jälleen bussipysäkillä sama juttu kuin edellispäivänä, yksi bussivuoro oli poissa välistä! Tänään olin pysäkillä todella ajoissa ja taaskaan se bussivuoro ei tullut, johon yritin. Sitten kun bussi tuli, niin tuli kaksi bussia peräkanaa! :) Ajattelin jo, että onpas ihmeen paljon esteitä yhden röntgenkuvan ottamisen kanssa.
Eikä tänäänkään kaikki mennyt ihan suunnitelmien mukaan, sillä pysäkillä odotellessani – yli puoli tuntia! – alkoi äkkiä sataa rankasti ja satoi kunnolla yhtä mittaa ainakin 15 minuuttia. Paikallinen sadekuuro. Kauempana taivaalla pilvissä näkyi suuria aukkoja ja näkyi selvästi, että jossain päin aurinko paistoi, mutta siellä, missä olin, vettä tuli kuin saavista kaataen ja pysäkin katosalue täyttyi busseja odottavista ihmisistä.
Lopulta kadun reunassa pysäkin edessä oli vettä valtava määrä, vesihän ei siinä ajassa ehtinyt vielä valua viemäreihin tms. Sitten tuli joku bussi kovaa vauhtia ja jo kaukaa näki, että vesi lensi metrin korkeudella kaaressa pyörien osuessa kadun reunan valtavaan vesimäärään. Kyseisen bussin pysäkki oli jossain muualla ja kohdallamme kuski ei lainkaan hiljentänyt eikä väistänyt kadun reunassa ollutta vettä kuten muut autot, vaan ajoi ohitsemme suihkauttaen kadun kuravedet korkealle ja suoraan päällemme. Katoksen alta kun ei takaseinän vuoksi päässyt perääntymään kunnolla edes kahta metriä kadun reunaa kauemmas. Joukossamme sattui olemaan kaksi virkapukuista tarkastajaa, jotka kastuivat kunnolla tietysti myös. Minulla oli juuri pesusta päälle laitetut puhtaat vaatteet (ja seuraava pyykkitupa vuoro vasta lauantaina). Olin litimärkä melkein kaulaa myöten kuten toisetkin pysäkillä olijat. Onneksi päivä oli lämmin. Kesä kuivaa, minkä kastelee, oli aikanaan mummillani tapana sanoa. En voinut lähteä takaisin kotiinkaan vaatteita vaihtamaan, taas olisi röntgenissä käynti siirtynyt. Toinen tarkastaja soitti kiukkuisena tuosta bussin tempauksesta jonnekin ja kertoi bussin numeron etc. Taisi tuolle kuskille tulla tupenrapinat.

Päällemme lentänyt vesi oli ollut onneksi suhteellisen puhdasta ja vaatteeni kuivuivat nopeasti. Röntgenistä palatessani päätin jatkaa tätä vapaapäivääni menemällä jonnekin rannalle. Olin jo monena päivänä kaipaillut merinäkymiä. Koska vaatteeni olivat jo melkein kuivat eikä pahoja tahrojakaan enemmin näkynyt, päätin jatkaa samantien paluubussilla Lauttasaareen. Polveni jomotteli kyllä hiukan, mutta joten kuten voin sentään kävellä lyhyitä matkoja.

Koirani Roi, josta olen tehnyt useita
piirroksia. Tässä yksi.

Istuin polleasti bussin leveimpään kohtaan inva-, vanhusten ja odottavien äitien paikalle jalkani vuoksi. Tosin siinä oli vapaa istumapaikka vain selkä menosuuntaan päin. Kun vastapäätä istuva poistui pian jollain pysäkillä, siirryin vielä paremmin istumaan eli vaihdoin hänen paikalleen. Noita invapaikkoja oli silloin jo vapaana reippaasti molemmin puolin keskikäytävää. Kipeän polveni takia en siirtynyt kovin nokkelasti, vaan istahdin ensin keskikäytävän puoleiselle penkille aikoen hissukseen hinautua ikkunan viereen istumaan. Silloin bussiin sisään juuri rynnännyt satakiloinen naisihminen syöksyi viereeni ja tuuppasi minua kohti ikkunapaikkaa kailottaen samalla kovaäänisesti minun pitävän hallussani kahta istumapaikkaa. Ympärillä olevaa tyhjää viittä paikkaa hän ei kai huomannutkaan, vaan kiinnitti huomionsa minuun, joka kai pinnistelin molempien penkkien keskellä kohti ikkunapaikkaa. Sen sijaan, että olisin kipeän polveni kanssa varovasti jatkanut takamukseni hidasta hilaamista kohti ikkunapenkkiä, ponkaisin kai säikähdyksestä ylös ja siirryin pois matamin tieltä, ettei tuo ehtinyt vallan istua aivan päälleni!  Siitäkös jalkani yltyi vähäksi aikaa jomottamaan! On kai parempi istua tavallisilla paikoilla vastaisuudessa, vaikka niissä onkin jalkatilaa vähemmän. En muista, että koskaan kukaan olisi tuolla tavalla hyökännyt päälle muualla bussissa istuessani!  Invalidiparat ja muut vaivaiset! Onkohan tuollainen tuuppiminen yleistä?

No suoriuduin sentään Lauttasaareen, polvikin rauhoittui ja linkutin tutkimaan tuttuja kulmia. En tosin tällä kertaa kuin vain Lauttasaaren uimarannalle enkä uimaankaan, koska merivesi lienee vielä varsin kylmää. Tämä retki oli vain pienen pieni kävelymatka pysäkiltä. Joku toinen kerta teen pitkän kävelylenkin jHs aivan niemen kärkeen saakka, missä usein liikuimme koirani Roin kanssa. Asuin joskus Lauttasaaressa ja rakastin tuota ihmeellistä rantaa. Ja Roikin aivan varmasti rakasti noita paikkoja myös. Roi-koirani eli 16-vuotiaaksi. Se on aika pitkä ikä collielle. Minun elämässäni on ollut kolme koiraa, Donna Bella, Milla, Roi ja Nalle Puh.
Matkalla rannalle vastaan tuli valtava parvi lintuja, joita lepäili suurella alueella nurmikolla. Kun tulin, osa lähti heti viipottamaan karkuun. Osa jäi sentään lepäilemään taaemmas.

Näitä siivekkäitä oli rannan lähellä semmoinen sadan linnun parvi. Totta! Laskin linnut!

Näillä hanhilla oli myös poikasia. Näin kolme poikuetta. En mennyt lähemmäs, koska ne taapersivat minut nähdessään kiireesti poispäin ja yksi vanhemmista linnuista ontui jalkaansa ihan kuin minäkin!

Hanhilla oli poikasia. Peräti kolme poikuetta, jokaisessa neljä pientä taapertajaa ja
kaikilla näytti olevan  kaksi vanhempaa, isä ja äiti?

Minun lisäkseni merta seisoi katselemassa vain vanhahko pariskunta, ilmeisesti venäläisiä kielestä päätellen.

Pilviä riitti

Vesirajassa oli kaikenlaista putsattavaa. 

Pilvinen ja viileä päivä ei houkutellut auringonottajia ja uimiseen vesi oli vielä liian kylmää.

Leikkitelineissä ja hiekkalaatikkolaivassa riitti kuitenkin pikkuväkeä

Käväisin jäätelöllä, mutta en jäänyt suuren aurinkovarjon alle istumaan, vaan menin kioskin takana lasiseinällä erotettuun kahvilatilaan, missä olikin mukava samalla lukea pöydässä ollut iltalehti.

Hassu päivä kaikenkaikkiaan. Lauttasaaresta kotiin palatessa sain vielä kastua, mutta tällä kertaa bussin penkistä, joka oli märkä. Vasta jäädessäni pois bussista tunsin, miten pitkiksieni toinen sivu ja osa housujen takaosaa oli märkä. Tuli heti ilkeä olo, ajattelin, että joku oli pissannut penkille ja siksi housuni kastuivat! UH! Kotona vaatteita vaihtaessani laitoin kastuneet vaatteet suoraan pestäviin ja nuuhkin pitkiksiäni, josko olin istunut jonkun pissaan. Nenäni ei kuitenkaan todennut minkäänlaista virtsan hajua. Bussi oli ilmeisesti sama, jolla menin sen sadekuuron jälkeen röntgeniin. Ehkä jonkun märät vaatteet olivat kastelleet penkin silloin kunnolla. Ainakin se tuntuu miellyttävämmältä vaihtoehdolta. Ja onneksi kotona sai ottaa kunnon suihkun.
Ei kahta kolmannetta, sanotaa, joten yllättävän monta harmin aihetta tänään oli. Kuitenkin oli myös taas lukuisia asioita, joista voin olla kiitollinen juuri tänään. Enemmän oli taas ollut hyviä ja mukavia asioita.