Piparkakkujen aikaa

Ma 28.11.2011
Viime viikolla oppilaat saivat useampana päivänä leipoa pipareita. Ketkä hyvin ja ketkä vielä paremmin tuloksin. Osa teki piparkakkutaloa, osa lahjaa ystävälle, osa leipoi satupipareita.

Kuva: ©Marleena
Tässä tulee talon ympärille oikea hirvimetsä.

Kuva: ©Marleena
Tässä ollaan jo melkein satumaassa.

Kuva: ©Marleena
Mitä siitä jos tuli jostain talon osasta vähän tummempi. Sen saa piiloon sokerimassalla.

Kuva: ©Marleena

 Sokerimassalla voi koristella ystävälle lahjaksi vaikkapa oikean prinssipiparin tai nimikoidun sydämen...

Kuva: ©Marleena


Kuva: ©Marleena
Jäljet ovat joskus uskomattomat! Ja opella oli hieman salapoliisinkin työtä, kun piti tutkia, ettei pieniä taikinan paloja jää luokan nurkkiin, kun piparkakkutaikinasta on niin helppo pyörittää pikkiriikkinen pallo, jolla voi kokeilla kaveriinkin osumista... Onneksi yläasteikäiset osaavat jo siivotakin pakollisissa tilanteissa... ;D

Tulos oli kuitenkin pääasia:
Kuva: ©Marleena
Paljon makoisia pipareita. Eräällä luokalla tosin meinasivat piparkakut jäädä raaoiksi tai paistamatta tai jopa paloivat, kun kesken kaiken hälytykset soivat ja rehtori kuulutti  paloharjoituksen alkavaksi juuri, kun osa oppilaista oli työntänyt pellillisen piparkakkuja uuniin. Kun paistoaika on 3 minuutista 5:een, niin ei siinä oikein voisi kesken kaiken mihinkään lähteä. Mutta me kaikki tietenkin lähdimme. Niinhän olisi pitänyt tehdä oikeassakin tulipalotilanteessa. Onneksi kysymyksessä oli vain harjoitus.
Kuva: ©Marleena

Kuva: ©Marleena
Tämän pyrstötähtipiparin sain oppilailta, koska oppitunnillahan opettaja ei saa itse leipoa eikä oikein ehtisikään siinä tuoksinassa. ;) Maistui teen kanssa oikein hyvältä. Kiitos!

Tiellä ken vaeltaa

Su 27.11.2011

Tänään ensimmäisenä adventtina on Hoosianna se ihana yhdessä laulettu hymni, johon minulla liittyy paljon hyviä muistoja:



http://www.youtube.com/watch?v=Js1_5qtSTzs

Myös tämä Veeti Kallion tulkinta virrestä 15 on ensimmäisen adventin musiikkia:

Kuva: Yle.fi/Satumaa
Säv. Josef Hadar 1956, suom. san. Juhani Forsberg 1967, sov. Sami Saari

Omat kotisivut?

Su 27.11.2011
Kuva: Kotisivukone.fi
Mietin, hankkisinko itselleni oman kotisivutunnuksen ja laittaisin omat kotisivut, kun sain s-postia Kotisivukoneelta ja kampanjatunnuksenjonka saan antaa niille kavereille, jotka haluavat luoda itselleen omat kotisivut.

En siis tarkoita varsinaisesti blogia, vaikka www-sivuunsa voi laittaa myös blogin, vaan sivua, joka on täysin omani, jota ei mikään muu taho muuttele eikä ilmoita uusista hallintopaneeleista tai sivun ulkoasuun tai käyttöön liittyvistä asioista yhtäkkiä.

Mainoksessaan Kotisivukone tarjoaa .com- ja .net-loppuista verkkotunnusta ilmaiseksi, jos valitsee laskutusjaksoksi vuoden. Normaalisti hinta on 15 euroa vuosi. Sivuston ylläpito maksaa vuosilaskutuksessa 4,90 euroa kuukausi. Joten oma sivusto esimerkiksi com.-loppuisena tulisi maksamaan 15 euroa + 12 x 4,90 euroa, mikä ei ole aivan mahdoton summa. (Hinnasto) Sivustoon voi helposti laittaa vaikka oman verkkokaupan (hinta tosin silloin hieman enemmän):

Verkkotunnus voi olla esimerkiksi muotoa www.yrityksennimi.com tai www.lemmikinnimi.com. Oman verkkotunnuksen avulla kotisivujesi osoite muistetaan paremmin ja ne löydetään helpommin. Voit varata verkkotunnuksen heti kotisivujen tilaamisen ja maksamisen jälkeen kotisivujen ylläpitotilan "Lisäpalvelut" -välilehdeltä! Fi-päätteinen verkkotunnus ei sisälly tarjoukseen.


Omaa kotisivua voi kokeilla sitoumuksetta pari viikkoa ilmaiseksi.

Sivujen tekeminen on helppoa, koska html-kieltä ei tarvitse osata, vaan sivuston voi tehdä Kotisivun ohjeita (video yms.) käyttäen ja opiskelemalla lisää kotisivukoulussa. Oikean painetun oppaankin voi tilata postitse ilmaiseksi. Vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Käytä kampanjatunnusta w57543 ja kokeile. Taidanpa kokeilla itsekin. 

PS. Tämä on melkein mainos, sillä voin ehkä saada leffalipun, jos teet itsellesi kotisivut ja kirjautuessasi käytät tuota kampanjatunnusta. Maksimissaan voin saada viisi lippua, mutta vain niin kauan kuin lippuja riittää. Tämä ei siis ole kovin suuri palkkioinen mainos ja tuloskin on epävarma! ;)
Voin kyllä auttaa sivuston tekemisessä, jos tarvitaan.

Marraskuinen kukkanäyttely

La 26.11.2011

Kuva: ©Marleena
Otin jokin aika sitten muutaman kuvan Helsingin pääkirjastossa olleesta kukkienasettelunäyttelystä. Selvästi opetuksessa oli painotettu luovuutta tälläkin alueella.
Kuva: ©Marleena
Monenlaista materiaalia oli käytetty kukkien ohella. Kuivat oksat ovat kai yleisimpiä, mutta muutakin materiaalia oli.

Kuva: ©Marleena
Kuva: ©Marleena
Kuva: ©Marleena
Kuva: ©Marleena
Kuva: ©Marleena
Harmi, ettei kaikkein suurimmasta ja erikoisimmasta asetelmasta tallentunut kuvaa kännykkääni, vaikka olin ottavinani siitäkin kuvan.

Anna kaekkes, vua elä periks

To 24.11.2011
Kuva: ClipArt

En ole koskaan asunut Savossa, eivätkä sukujuurenikaan ole sieltä, mutta nyt on pakko laittaa tänne hyvä savolainen elämänohje, josta kannattaa rotuun ja heimoon katsomatta ottaa oppia:

Liian paljo hyvvee on ihanoo.
Anna kaekkes, vua elä periks.
Kompastelu voep estee kuatumisen.
Joka ihteensä luottaa, se kykynsä tuploo.
Elämän tarkotus on murheen karkotus.
Naara ittelles ennen kun muut kerkijää.
Ikkee tulloo, vuan vanahaks ei tarvihe tulla.
Huominen on monasti viikon kiireisin päevä.
Jos mieles tyhjenöö, elä unneuta katkasta iäntä.
Lukemalla ee uimaan opi, vetteen se on mäntävä.
Ne tekköö, jotka ossoo - jotka ee ossoo, ne arvostelloo.


Kiroilusta ja alatyylisestä kielenkäytöstä

Ti 22.11.2011



On joitakin asioita, joita en voi lainkaan sietää. Yksi niistä on kiroilu ja kaikenmaailman manausten pitäminen hyväksyttävinä asioina.
Nyt jo lehdet kirjoittavat, miten hienoa on, kun joku poliitikko kiroilemalla osoittaa olevansa sisukasta ainesta. Kirjoja julkaistaan kiroilevista luontokappaleista, siileistä, jotka muka ilmaisevat aitoja tunteita. Näitä kiroilevia siilejä joutuu sitten katselemaan kanssaihmisten paidoista, mukeista, kasseista jne. Bisnes pyörii ja kiroilun kuvalliseen muotoon saattanut kartuttaa pankkitiliään.

Muistan, miten joku iltalehti 90-luvulla kirjoitti suomalaisturisteista, jotka oli laitettu vankilaan jossain vieraalla maalla kaukana kiroilemisen takia. Nämä turistit olivat jopa saaneet sakkoja kyseisenlaisten sanojen käytöstä julkisella paikalla. Leikkasin tuon lehtijutun ja laitoin luokan seinälle ja sain silloiset yläasteikäiset oppilaani vähäksi aikaa miettimään kielenkäyttöään. Keskustelimme silloin asiasta ihan asiallisesti.

Nyt jokin aika sitten tullessani luokkaan ala-asteikäinen maahanmuuttjataustainen, mutta Suomessa syntynyt nuori mies, päästeli täysillä yhtään häpeilemättä suustaan hitto-sanaa sen kun kerkisi. Toinen oppilas vieressä, supisuomalainen, näytti pahastuneelta ja ilmoitti minulle heti luokkaan tullessani, että tuo tyyppi tuossa kiroilee. Kun käskin kaveria heti lopettamaan, tämä alkoi vakaalla naamalla väittää minulle, ettei h:lla alkava sana ole kirosana, mutta se v:llä alkava on, jota sanaa hän ei kuulemma (onneksi) käytä. Lapsi ei osannut vielä kunnolla edes lukea, joten hän ei olisi osannut kirjoittaa oikein kumpaakaan sanaa, joten o-loppuinen sana sointui hyvin u-loppuisen sanan kanssa. Eikä hän varmasti tiennyt näiden kummankaan sanan oikeaa merkitystä.

No, lasten kanssa pitkään töitä tehneenä ja kaikenikäisten tenavien juttuja seurattuani vuosikausia ja varsinkin murrosikäisiä, tiedän liiankin hyvin tuon v-sanan, jota jotkut nuoret toistelevat niinku-sanan tilalla puheissaan. Mutta, että hitto-sana ei ole kirosana, se oli minulle kyllä uutta, joka arvelen tuon h:lla alkavan sanan olleen kirosanana suomalaisilla jo miltei aikojen alusta. Vai onko se jo niin vanha sana, että on menettänyt merkityksensä? Jotenkin tuntui nuoren miehen epäuskoista naamanilmettä katsoessani, ettei tämä tosiaan uskonut käyttämänsä sanan kuuluvan suomalaisten voimasanojen kategoriaan. Voimasanana hän sitä kuitenkin käytti.


Radioon oli ennen vaikea päästä töihin, jos oli ärrä- tai ässävika. Sopimattoman kielen käyttäjät potkaistiin nopeasti ulos ja kiroilu nyt ei missään tapauksessa ollut hyväksyttävää. Nykyisin saa kuulla radiosta vaikka mitä, alatyylinen kielenkäyttö on yleistynyt. Naapurissa asuva ystäväni, nuorehko naisihminen, joka on kertomansa mukaan kulkenut kouluvuosinaan jossain jengeissä ja väittää olleensa aika kova tyyppi murrosvaiheissaan,  sanoo suorastaan punastuvansa joskus joitakin radioasemia kuunnellessaan, näihin kuuluu mm. Iskelmä-radio, (jota minulla ei tule kuunneltua, sillä kuuntelen pääasiassa Ylen Puhe -asemaa). Hän sanoo tottuneensa kaikenlaiseen, mutta nykyisin radiosta kuulee aivan säädyttömiä juttuja. Tuohon en osaa sanoa muuta kuin, että uskon niin olevan ja ällistelen aikaa, johon olemme joutuneet. Moraalittomuushan tietysti myös kuuluu puheissa, eihän se voi muuten ollakaan, kun teotkin alkavat olla aivan uskomattomia.

Minulle joku vanhempi ihminen sanoi joskus, että jos on vaikeaa, ei kannata kutsua sitä itseään enää lisää sotkemaan asioita. Älä kutsu pirua avuksi. Voimasanojen jatkuva viljely ja käyttö tavallisessa puheessa antaa kuulijalle puhujasta typerän vaikutelman.

Monet voimasanat ovat kuitenkin alunperin olleet rukouksia: Jumala auta! Voi Jeesus! Toivoisi, että niitä alettaisiin käyttää alkuperäisessä tarkoituksessaan.

Elokuvia solkenaan

Su 20.11.2011
Nyt illalla katsoin tietokoneella omasta DVD-hyllystäni elokuvan Suden arvoitus, joka on jo jonkin aikaa odotellut esille ottamistaan. Tuo susien suojeleminenhan on semmoinen kaksipiippuinen asia. Ihmisasuntojen läheltä ne tulisi luonnonsuojelijoidenkin mukaan hävittää, mutta Suomessa on vielä paljon erämaita, jossa sudet voisivat elelläkin. Suomessa on laskettu olevan noin 200 sutta. Ihmisiin tottuneet sudet eivät pelkää ihmisiä ja voivat käydä lastenkin kimppuun.

Elokuvan sudet ovat kesyjä, opetettuja eläimiä, joissa sutta on vain osa eli ne ovat suden ja koiran sekoituksia. Ja elokuvan pennuissa on suuri osa haskya. Aikaisemmin olen katsonut saman ohjaajan tekemän elokuvan Poika ja ilves, joka on hyvä elokuva. Suden arvoitus on samoin hyvin tehty elokuva. Aivan alussa vilahtaa myös näyttelijä Ville Haapasalo, jolla tässä elokuvassa ei tosiaan ole kummoistakaan roolia: hukkuu jo alkuminuuteilla. Peter Franzenillakin on tässä taas kummallinen rooli, jollaisissa hänet on nähty ennenkin, hän esittää salametsästäjää.

Kuva: Suomen Elokuvasäätiö
Elokuvan lapsinäyttelijät Tiia Talvisara ja Janne Saksela suoriutuvat rooleistaan erinomaisesti. Pääosan esittäjä Tiia on todella hyvä, joten eiköhän hänestä vielä kuulla.
Tykkäsin elokuvasta. Mukavaa, että lapsille tehdään muutakin kuin satua ja hömppää. Tosin kyllä tämän aikuinenkin mieluusti katsoo, ainakin jos pitää eläimistä. Sydän on heti susien puolella, mutta sääliksi käy salametsästäjänkin koiraa.

Täällä Cityn traileri elokuvasta Suden arvoitus.

Suden arvoitus (2006)

  • Mystery of the Wolf
  • Ensi-ilta: 15.12.2006
  • Ikäraja: S
  • Kesto: 97 min
  • Kopiot: 52
  • Tuotanto: Kinoproduction, Film and Music Entertainment Ltd.
  • Tuotantomaat: Suomi


Eilen lauantaina käytin vihdoin toisen kesällä saamistani elokuvalipuista. Kävin katsomassa Kjell Westön kirjan Missä kuljimme kerran mukaan tehdyn samannimisen elokuvan. Kirjoitinkin siitä jo jotain toisessa blogissani. Ystäväni oli työvuorossa, joten menin yksin, kun en ollut huomannut kysyä ketään muuta seurakseni. Toisaalta keksin lähteä elokuviin vasta illalla, joten voi olla, ettei kukaan olisi enää silloin lähtenytkään. Elokuva meni nimittäin tosi myöhään eli se alkoi 20.30 ja loppui vasta klo 23, niin että ehdin juuri ja juuri meille päin menevään viimeiseen ratikkaan. Koska blogissani Marja-Leenan kirjahylly olen kirjoittanut tästä elokuvasta aika paljon, niin ei tässä nyt siitä tämän enempää.

Eikö TV:n katselu olekaan vapaaehtoista meidän demokratiassamme?

Pe 18.11.2011



Vuosi 2012 koittaa jHs reilun kuukauden päästä ja silloin mätkähtää mediamaksu kaikille?

Kaivoin vanhasta blogistani 3.10.2009 kirjoittamani postauksen Mediamaksu pakkorahastuksena kaikille.

En ole hankkinut uutta televisiota sen jälkeen kun äidin televisio hajosi (äitini asui meillä kuolemaansa asti v. 2004 ja sama televio meillä oli sen jälkeen, kunnes se hajosi joskus 2005 tai 2006, en muista nyt milloin), siinä oli scart-liitin tms. jolla laitteeseen olisi voinut lisätä digiboxin. En hankkinut uutta televisiota, sillä tytön kanssa olimme Lastenklinikalla lähes päivittäin 2005–2008, kolme vuotta, jolloin ei televisiota kotona ehditty pahemmin katsella. Ja se mitä televisiota yleensä katseltiin tapahtui Lastenklinikalla. Tytön kuoleman jälkeen 13.11.2008 en ole itse tarvinnut televisiota enkä siis ole sellaista kotiini hankkinut.

Toisinaan katson joitakin ohjelmia Yle Areenasta, mutta voisin kyllä maksaa tuosta katselusta jonkin euron, silloin kun katson jotain. Tai voin olla kyllä katsomattakin, sillä en ole huomannut, että tarvitsisin niitä ohjelmia aivan välttämättä. Elokuvat voi ostaa dvd:nä ja käyn mieluusti oikeassa teatterissä katsomassa elokuvia silloin tällöin, joten en siksikään tarvitse TV:tä.

Olen sitä mieltä, että ne jotka käyttävät TV:n palveluita, ostavat itselleen nuo palvelut. Kenellä ei ole TV:tä, sen ei tarvitse TV:n palveluista maksaa. Onhan maksullisia kanavia jo olemassa, joten samaan tyyliin, myös TV-lupamaksun rahastus. Eikä niin, että kaikkien on maksettava, vaikka eivät palveluita käytäkään.

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2011 tammikuussa 215 000, mikä oli 35 000 vähemmän kuin edellisen vuoden tammikuussa.

Työssä käy noin 66 % 15–64 vuotiaista tilastojen mukaan.

Jos lasketaan paljonko väestöstä on tuo 34 %, jotka eivät saa palkkatuloja, heitä on yli 1,5 miljoonaa!!! Eivätkä he kaikki ole lapsia! Sitäpaitsi Suomessa on noin 150 000 eläkeläistä, jotka saavat vain noin 1000 euroa eläkettä kuukaudessa. Lähes 200 euron TV-maksu on niillä tuloilla liikaa.

Olen aina luullut, että television katselu on vapaaehtoista. Ilmeisesti se ei kohta enää ole, vaan televisio pitää olla joka tuvassa ja jokaisen talouden on siitä maksettava?


Tässä vanha kirjoitukseni asiasta:
Lauantai 3.10.09
Tästä asiasta en voi olla kirjoittamatta. Siis mikä ihmeen MEDIAMAKSU! ? Nyt on sitten päätetty, että jokaisen talouden on Suomessa maksettava MEDIAMAKSU. Siis TV-lupa, sitähän se tarkoittaa, on maksettava, olipa käytössä TV tai ei. Maksu astuu voimaan 2012 ja sen suuruudeksi on arveltu 175 euroa. Kaksikolmasosaa suomalaisista vastustaa mediamaksua. 
"- Maksu ei perustu enää television omistukseen ja tv-ilmoitukseen vaan kohdistuu kaikkiin asuntokuntiin ja maksuvelvollisiin yrityksiin ja yhteisöihin.
- Lupatarkastajat jäävät historiaan.
- Kaikki asuntokuntaan kuuluvat täysi-ikäiset henkilöt olisivat yhteisvastuussa maksun suorittamisesta. Asuntokunnalla tarkoitetaan henkilöitä, jotka asuvat vakituisesti samassa asunnossa tai osoitteessa.
- Maksuvelvollisia olisivat myös yritykset ja yhteisöt, joiden vuotuinen liikevaihto ylittää 400 000 euroa. Maksusta vapautetaan valtio, kunnat ja seurakunnat niiden liiketoimintaa lukuun ottamatta.
- Kukin asuntokunta maksaisi noin 175 euron suuruisen maksun. Yrityksille ja yhteisölle maksu olisi kolminkertainen. Nykyinen televisiomaksu on 224,30 euroa."(STT) 

Kun Suomi liitettiin EU:hun, kansalaisten mielipidettä ei kysytty. Tässä taas päätös, joka on tehty demokratian ulkopuolella. Suomi rypee taas lamassa, työttömiä oli Tilastokeskuksen mukaan 
" ...elokuussa 203 000. Työttömiä oli 52 000 enemmän kuin viime vuoden elokuussa. Työttömiä miehiä oli 45 000 enemmän ja naisia 8 000 enemmän kuin vuotta aiemmin.
...Työvoimaan kuulumattomia työikäisiä oli elokuussa 1 354 000, mikä oli 63 000 enemmän kuin vuotta aiemmin."(Tekniikka&Talous)
Ja minkähän verran opiskelijoita on Suomessa?
"Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijoiden kokonaismäärä oli 1,26 miljoonaa vuonna 2007. Vuoden 2008 ennakkotietojen perusteella opiskelijamäärä vähenee 1,5 prosentilla edellisvuodesta monen vuoden kasvun jälkeen." (Tilastokeskus) 

Arvelen, että kaikilla työttömillä ja opiskelijoilla ei ole televisiota. Tiedän ainakin muutaman. Tiedän myös eläkeläisiä, joilla ei ole televisiota. Monilla ei ole televisiota uskonnollisista syistä, esimerkiksi lestadiolaiset pitävät kyseistä hilavitkutinta syntinä. Jos mediamaksu tulee pakolliseksi, niin että joka talouden pitää se maksaa, niin taitavat perintätoimistot rikastua ja ulosottomiehet saada lisähommia.
Mediamaksu voisi myös olla varallisuuden mukainen, opiskelijat ja eläkeläiset mm. voisivat olla tällaisia. 
Luovuimme televisiosta siinä vaiheessa, kun Suomi siirtyi digiaikaan. Scart-liittimellä varustettu telkkarimme oli simahtanut jossain vaiheessa ja katselimme TV:tä viimeisinä analoogisina aikoina vanhasta scart-liittimettömästä aparaatistamme. Digiaikaan siirryttäessä olisi pitänyt ostaa uusi masiina tai korjauttaa vanha.
Vietimme niin paljon aikaa sairaalassa, että kotona viettämämme vähäisen ajan takia tuntui turhalta hankkia uusia laitteita tai korjauttaa mitään vanhaakaan.
Totuin elämään ilman TV:tä, eipä sieltä aikaisemminkaan paljon mitään tullut katsottua, uutiset ja jokunen dokumentti ja elokuva. Jasmine oli katsellut pääasiassa videoita ja viimeisinä aikoina tietokoneella DVD-elokuvia.
Totesin televison turhaksi ja aikaa vieväksi kapineeksi. Tietokoneen kautta tulee silloin tällöin katsotuksi TV7:ää, joka ei ole tietääkseni mitenkään sidoksissa Yleen. En todellakaan kaipaa televisiota. Radioluvan voisin maksaa, koska usein kuuntelen YLE PUHE -kanavaa, mutta 175 euroa radioluvasta on mielestäni aika paljon. 
Lisätietoja mm. Wikipediassa
Vieläkin näitä mediamaksua vastustavia adresseja voinee allekirjoittaa:
Mediamaksua vastustava adressi 
Protesti ja kansalaisadressi mediamaksua vastaan 
Olen aina luullut, että television katselu on vapaaehtoista. Ilmeisesti se ei kohta enää ole, vaan televisio pitää olla joka tuvassa ja jokaisen talouden on siitä maksettava?

Kaikenkestävästä rakkaudesta?

To 17.11.2011

Pitkästä aikaa tuli istuttua elokuvissa kotona: Katsoin DVD:n Vieraalla maalla, jossa pääosissa ovat Ville Haapasalo ja Irina Björklund.

Oli hauskaa katsoa kevyttä rakkauskomediaa, jossa kuitenkin oli kyseessä totinen rakkaus.  Käsikirjoitus oli aivan posketon ja juonen käänteet kaikkine kommelluksineen aivan mahdottomia!

Hauska elokuva, jossa maahanmuuttajien vaikeudetkin tulivat monella tavoin huumorin varjolla esille.

Pidin elokuvasta ja aion säilyttää sen elokuvakirjastossani.

Sympaattinen näyttelijä Ville Haapasalo saa minulta tästä elokuvasuorituksesta täydet pisteet. Juoksukilpailuissakin kaveri taitaisi pärjätä!
Kaunis Irina Björklundlund oli myös OK. Hänen roolinsa oli tässä elokuvassa paljon suppeampi  kuin Haapasalon.

Trailerin voi katsoa Youtubesta.

Vaihtelua arkeen: Putkimiehiä koululla

To 17.11.2011

Jokavuotinen teatteriesitys koulun jumppasalissa tänä vuonna oli Teatteri Rollon Putkimiehen Pusu

Kuva: © Marleena
Esityksessä käytettiin vain yhtä sanaa: "Putkinen". Itse esityskin oli pelkkää koheltamista putkenpätkien ympärillä lähes 60 minuuttia. Ohjelma, joka on tarkoitettu 3-vuotiaasta ylöspäin, on kyllä turhan pitkä, koska siinä ei tapahdu oikeastaan mitään: juostaan ja hypitään vain päättömästi.

Lauluesitykset olivat kyllä ihan hyviä ja niissä oli enemmän kuin yksi sanakin. Lapset kertoivat tykänneensä lauluista. Ihmettelen, että kokonaisen tunnin ajan lapset kuitenkin kutakuinkin jaksoivat seurata esitystä, jossa oli tavallaan kyllä paljon mykän filmin ideoita käytetty elävän esityksen aineksina.

Kuva: © Marleena
Kuva: © Marleena
Kuva: © Marleena
Vaikka esitys oli hyvin yksinkertainen, joidenkin oppilaiden mielestä suorastaan tylsä, saivat näyttämöllä juoksentelevat ja hyppivät näyttelijät pienimmät katsojat eräässä vaiheessa niin mukaansa, että piiloutumisosuudessa pikku yleisö yritti huitomalla ja huutamalla saada näyttelijät huomaamaan, mihin putkenpätkään joku näyttelijöistä oli piiloutunut! Osa oppilaista kyllä nyrpisteli nenäänsä esityksen päätyttyä, mutta osa pienistä oppilaista taas piti esitystä oikein hyvänä. 

Niinhän se on elokuvien suhteenkin: Toiset pitävät toimintaleffoista, toiset haluavat syvällisempiä juttuja.

Kuva: © Marleena
Kuva: © Marleena

Messuhössötystä

Su 13.11.2011

Olipa taas melkein pakko mennä messuille, nimittäin halusin mennä katsomaan kotieläimiä. Toisaalta käynti katsomassa noita paikalle raahattuja eläinparkoja järkytti minua taas kerran pahankerran. En muistanutkaan, miten säälittävissä olosuhteissa ne siellä joutuivat olemaan koko messujen ajan. Ja miten ne sinne oli mahdettu tuodakin. Ehkä osa oli saanut ihan hyvää kohtelua ja kuljetuskin oli jees, mutta silti...

Ensimmäiseksi näin ampiaispesän, ilman asukkaitaan tosin. Tämänkin pesän olennot ovat maalla yleisiä, mutta ei kai aivan mieluisa kotieläinparvi... Pesä näytti avattuna tällaiselta:

Kuva: © Marleena
Seuraavaksi kurkkasin pikkupossuja:

Kuva: © Marleena

Kuva: © Marleena
Tullessani pikku possut kai nukkuivat ja lähtiessäni niiden kanssa leikittiin.

Kuva: © Marleena
Minkähän takia kanat halusivat olla kaikki samalla orrenpätkällä?
Kukostakin yritin ottaa kuvaa, mutta sillä oli koko ajan vauhti päällä, eikä se ollut hetkeäkään paikallaan. Olikohan sillä stressiä?
Kuva: © Marleena
Kuva: © Marleena
Kuten pikku possut nämäkin kaverukset olivat aivan vierekkäin ja söivät innoissaan. Selvästi monet eläimet tukeutuivat täällä melukylässä toisiinsa.

Kuva: © Marleena
Nämä ovatkin sitten ihmisten ruokaa, pikkuisia broilereita pian lautasellasi, jos et ole kasvissyöjä.
Kuva: © Marleena
Kuva: © Marleena

Poneja oli paljon. Lapsilla oli hauskaa...

Kuva: © Marleena
Mutta minua säälitti tämä pikku poniparka nurkassaan niin että kuvastakin tuli vähän epätarkka.
Kuva: © Marleena
Onkohan sen hoito laiminlyöty?
Kuva: © Marleena
Mahtavan kokoinen sonnikin oli päässyt messuille:
Kuva: © Marleena
Lapsuuteni mummolassa oli ruskeankirjavia lehmiä. Joku niistä oli jopa tullut kävellen evakkoon sodan jaloista pakkoluovutetusta Karjalasta. Mummolan lehmillä tosin oli mahtavat terävät sarvet.
Kuva: © Marleena
Tämä oli vähän samannäköinen, mutta niitä komeita sarvia tällä ei ollut. Olisikohan eri rotua.

Kuva: © Marleena
Lampaat taisivat jopa nauttia olostaan. Lapsia ne eivät pelänneet yhtään.
Kuva: © Marleena
Ihmiset näitä eläimiä näyttivät eniten tarvitsevan. Rapsuttajia riitti. Lapsia oli messuilla paljon.
Kuva: © Marleena

Kuva: © Marleena


Kuva: © Marleena
Tässä vielä pari eksoottisempaa kaveria. Suomalaisten kotieläimiä nykyisin kuitenkin.
Kuva: © Marleena

Kuva: © Marleena
Tunnistitko laaman?