Arkea, juhlaa ja unelmia

Ystävät ovat onnea

Su 19.1.2014

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

Sunnuntaina kokoonnuimme porukalla yhden ystäväni luokse pitkästä aikaa. Meitä oli paikalla kuusi naisihmistä. Kahta vielä odottelimme, mutta he eivät jostain syystä tänään ehtineet mukaan. Me täysi-ikäiset naisihmiset nauraa kikattelimme kuin koulutytöt. Yhteistä iltaa ja jutun juurta meillä riitti peräti klo 17–22, jolloin emäntämme katsoi hyväksi heittää meidät ulos. :) No, ei sentään, vaan silloin totesimme, että nyt tosiaan oli aika jo lähteä kunkin kotiinsa. Yksi porukasta tosin poistui jo kahdeksalta, koska mies tuli hakemaan. Me muut olimmekin eronneita tai karanneita. :)

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

Emäntämme oli juuri ennen joulua käynyt Israelissa ja saimme kuulla nyt tuon matkan kuulumiset. Pääkohde heillä oli ollut Eilat, mutta myös Jerusalemin retki oli tehty ja käyty Tel Avivissakin. Ystäväni oli ollut reissussa poikansa kanssa ja heille oli sattunut tuuri: Jerusalem peittyi lumeen heidän siellä ollessaan ja lämmintäkin oli ollut korkeintaan kaksi astetta. He olivat Israelissa ensimmäistä kertaa ja lähteneet sinne suurinpiirtein sandaaleissa! Lumisohjossa he olivat kyllä rämpineet Itkumuurille asti. Sen jälkeen matka oli jatkunut Tel Aviviin, jossa oli ollut aurinkoista ja lämmintäkin 15 astetta.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

P. tarjosi meille herkupalat juuri tekemästään purjosipulipiirakasta ja monenlaisia homejuustoja. C. oli leiponut maukkaan kakun ja saimme vielä israelilaista hunajaa maisteltavaksemme. Kuvassa on lautasellani tuo piirakkapala ja aitoa israelilaista hunajaa. Molemmat herkullista ja suussa sulavaa.Hunaja on lautasellani siksi, että halusin maistaa sitä, mutta en laittaa kuumaan teeheni, koska hunaja pitää aina laittaa alle 37 asteeseen, etteivät vitamiinit ym. hienoudet tuhoudu...

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

Tässä vielä kuva iloisesta joukostamme, illan emäntä siitä puuttuu ja minäkin, koska otin kuvan. Hieman sumentelin kuvaa paikoin, koska en taaskaan muistanut kysyä, saanko laittaa heidän kuviaan blogiini. Tiedän, että hymyilevä Raiza ei tästä kuvasta pahastu. Tästä kuvasta on kyllä vaikea ketään oikeasti tunnistaa, mutta ei se haittaa. :)

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

Kivaa meillä oli ja iloitsimme toistemme seurasta. Hyvä seura ja hyvä ruoka, siinä on paljon onnen aineksia.

Lauantai on onnenpäivä

La 18.1.2014

Jee! Lauantai! Onni on vapaapäivä! Lauantaina ei tarvitse paljon miettiä, mikä tekee onnelliseksi! Tietysti silloin pitäisi tehdä kaikki se, mikä viikolla on jäänyt tekemättä, mutta lauantaina voi myös nauttia siitä, ettei mitään pakollista aikataulua ole. Minut tekee onnelliseksi lauantain pakottomuus! Vapaapäivä ja viikonloppu! Ainut huono puoli lauantaissa on se, että se kestää vain yhden päivän.

Tämän lauantain otin loman kannalta. Se teki minut todella onnelliseksi!

Torstain ja perjantain onnet

Pe 17.1.2014

Kiirettä pitää, että pysyn mukana ja ajan tasalla näissä onnellisuusasioissa, mutta oma vikani, kun lähdin mukaan tähän haasteeseen! :) Terveellinen haaste tämä on kuitenkin, tulee mietittyä ilon aiheita pitkin päivää!

Eilen ja tänään nuo kaksi onnelliseksi tekevää asiaa ovat oikein korostuneesti koti ja työ tai työ ja koti! Kun kömpii vaikka lyhyenkin matkaa tuossa pakkasessa kotiansa kohti, niin kyllä tuntuu hyvältä jo ulko-ovella saada astua sisälle lämpöiseen rappuun ja päästä pois tuosta hirveästä koleudesta. Koulussakin sen on hyvin huomannut: lapsia ei meinaa saada koulun eteisestä millään ulos raikkaaseen ulkoilmaan välitunnille tuohon tänäänkin olleeseen noin -14 °C:n pakkaseen. Itsehän sinne sekaan kyllä, siis pakkaseen, on aina mentävä, jos on valvontavuoro. Kun kotioven avaaminen on jo mukaavaa, niin saati sitten, kun pääsee sisälle kämppäänsä ja voi yöksikin käpertyä untenmaille lämpöisen vällynsä alle. "Oma tupa, oma lupa." = Onnen tupa!

Kodin omistamisen onnen ohella minulle on tärkeää työ.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

Vaikka tuhoisin seurauksin. :)

Aamuajatuksia tämän päivän onnellisuudesta

To 16.1.2014

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

Tämän päivän ohjelmani on iltapainotteinen. Ajattelin nukkumaan käydessäni, että nytpä nukunkin pitkään, kun minulla on yllättäen edessä vain kahden tunnin työpäivä klo 14–16, mutta tietysti heräsin taas aikaisin. Normaalisti laitan kellon herättämään minut 6.30.
Nyt, kun kello on jo puoli 9, pakkasta on -13 °C, siis aivan riittävästi – minulle tosin -13 °C liikaa!!! :) On siis IHAN PAKKO AJATELLA, että kesään EI OLE ENÄÄ EDES PUOLTA VUOTTA! Ohhoh, eipä tuo ajatus taida auttaakaan, vaan vaikutus olikin miltei päinvastoin!!!

No kevät on sentään jo tulossa: maaliskuussa RÄYSTÄÄT JO TIPPUVAT! Se tosin on vaarallista aikaa ja en halua räystäitä päähäni. Aurinko paistaa ja ikkunastamme näkyvän koulun, jota Jasmine aikanaan kävi, seinät kylpevät valossa. Horisontissa näkyvästä korkeasta savupiipusta nouseva savu ei nouse kohtisuoraan ylös, vaan leviää pyöreähkönä hattarana ilmaan. Ei siis ole kova pakkanen savun mielestä, vaikka minusta niin on. Onneksi kävin eilen illalla ostamassa ne sormikkaat jonnekin piiloon joutuneitten tilalle. Siitä onnellisuudestahan voisin yrittää kirjoittaa jotain järkevää. Ehkä.

Mikku-kissa. Se kai minut herätti aikaisin. Pelkäsi varmaan, että myöhästyn töistä ja olen unohtanut laittaa kellon soimaa. Mikku on hassu kissa, se tykkää pannukakusta! Toukokuussa se täyttää jo 15 vuotta, jos hyvin käy. Ennen Mikkua en erityisemmin välittänyt kissoista, koska olen enemmänkin ns. koiraihminen. Nalle Puh jätti pitkäkarvaisen collien kokoisen aukon sydämeeni. Toivottavasti minulla on vielä mahdollisuus jossain vaiheessa täyttää tuo Lassien kokoinen kolo sydämessäni.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

En ole koskaan ajatellut, että Mikulla voisi olla nimipäiväkin, syntymäpäivä kyllä tietysti. Sehän on se toukokuun päivä, jolloin yöllä oli kova ukkonen. Mikku on syntynyt maalla naapurimme sikalassa (valtava sikala on meiltä tuskin kilometrin päässä). Sillä oli ainakin yksi lähes identtinen kaksoisveli.

Posti toi kuluneella viikolla mainoskirjeen Latzilta:

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

Siinä oli Kissojen nimipäiväkalenteri ja maistiaispussillinen herkkunamia Mikulle. Nimipäivää MIKKU ei kalenterissa kuitenkaan ollut, mutta MIKU kylläkin ja tuo Miku viettää nimipäiväänsä 10. helmikuuta, joten voihan Mikkukin viettää nimppariaan silloin. :)

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

Se, että kirjoitan nyt Mikku-kissasta näin paljon, on vastausta tämän päivän onnellisuushaasteeseeni. Toisin sanoen Mikku-kissa on ilon aihe huolimatta siitä, että se on aikamoinen tavaroiden tiputtelija ja sotkijakin.

Läsnäolollaan, kauneudellaan ja metkuillaan se ilahduttaa minua aika ajoin melko paljonkin. Nalle Puhin poismenon jälkeen Mikusta on tullut sylivauva. Se tunkee sekä sopivina että sopimattomina hetkinä syliin kehräämään.

Kolmannen ja neljännen päivän onnellisuus

Ke 15.1.2014

Eilisaamuna 14.1.14 töihin lähtiessä mittarissa oli -17°C eikä se päivälläkään alentunut kuin parin kolmen asteen verran. Oppilaat tekivät kaikki mahdolliset kommervenkit, ettei olisi tarvinnut mennä ulos. Enkä sitä lainkaan ihmettele.

Tänään 15.1.14 en edes vilkaissut mittaria. Taisi olla yhtä kylmää kuin eilenkin.

Oma välituntivalvontani oli eilen jälleen klo 11.00 – 11.15 ja oli kaunista ja valoisaa. Aurinko paistoi jonkin verran puiden latvojen yläpuolelta, kovin korkealle se ei tosiaan tähän aikaan vuotta nouse.

Koulun pihan kallio ei ole onneksi kovin korkea, sillä lapset viihtyvät siellä hyvin välituntisin, oli lunta tai ei, oli kova pakkanen tai ei.

Eilen tiistaina tulin kotiin niin myöhään, että tämän blogin kirjoittaminen silloin jäi ja menin suoraan nukkumaan, joten kerron nyt myös tiistain vastaukseni onnellisuushaasteeseen: Se oli työnilo! Tiistaina olin onnellinen siitä, että olin terve ja töissä! Se on minun elämäni tämänhetkisen tilanteen tärkeimpiä asioita. Mahatautikin hellitti jo viikonloppuna, joten varsinkin eilen uskalsin syödä taas kaikkea normaalisti, vaikka maanantaina olin vielä varovainen.

Tänään voisin laittaa saman vastauksen kuin eilen, mutta sääntöjen mukaan se ei nyt sitten kuitenkaan ole luvallista, vaikka jokainen työpäivä on totta kai erilainen eikä aina ole tuota työiloakaan, vaan monesti sitä kokee vain raatavansa työnorjana! :) Aste-eroja on siis aina, aina ei kaikki ole sitä superia, mutta nyt on ollut joulun jälkeen monia hyvä päiviä noiden pikku vintiöiden kanssa.

Tänään minulla oli töitä klo 16 saakka ja olin jo sen verran väsyksissä, että olisin voinut vaikka jäädä loikomaan opehuoneen sohvalle. :)

Eihän se tietenkään käynyt päinsä, sillä ennemmin tai myöhemmin hälytykset menevät päälle ja siinä soffalla sitten pelkkä kyljen kääntäminen saisi sireenit soimaan ja hätäavun paikalle. En tiedä, miten tyyristä se on kouluissa, mutta seurakunnassa on autotallin seinällä lappu, jossa lukee, että yöhälytysten mentyä päälle, se maksaa itse laskun, joka aiheuttaa turhan ylimääräisen kutsun ja det kostar 200 egeä.

Piristin itseäni kuorimalla ja nauttimalla appelsiinin ja niin sain itseni tuupittua ulos työpaikalta viimeisten lähtijöiden joukossa. Kotimatkalla mietin, mikä tänään tekee minut onnelliseksi. Menin metrolla aina Kaisaniemeen asti ja käväisin ostamassa itselleni lämpöiset uudet sormikkaat 4 eurolla. TOTTA! Siinä se oli. Kaupat ovat täynnä tavaroita ja se, mitä tarvitsen, on usein tarjolla jopa edullisen hintaan ja helposti haettavissa. Kyllä tuo asia oli tämän päivän onnellisuuden aiheuttaja, varsinkin kun olin jo monta päivää ollut ilman lämpöisiä kintaita tms. ja sinnitellyt ulkona kiskomalla takin hihoista villapaidan hihansuut niin pitkälle, että olen saanut piilotettua käteni lähes kokonaan niihin pakkaselta piiloon. :) Olisinhan toki voinut käydä ostamassa uudet kinttahat jo ajat sitten tai viimeistään pakkasten alettua, mutta hyvä kun tänään vihdoinkin voitin tuon saamattomuuteni!