Kuralätäköissä

Ti 13.12.2011

Lumi on edelleen nestemäistä Helsingissä. Kun vertaa joulukuuta viime vuotiseen, niin lunta on saatu tänä vuonna hiukan räntänä, joka suli melkein heti, kun taas viime vuonna lunta satoi melkein liikaakin.

Tässä koulun pienten puoleista pihaa tänään tiistaina noin klo 11:

Kuva: ©Marleena
Kuva: ©Marleena
Kuva: ©Marleena
Vaikka isoja kuivempiakin alueita koulun edustalla pihalla riittää paljonkin, kenttäalue lätäköineen vetää puoleensa.

Kuva: ©Marleena
Lapset tietysti rakastavat kahlaamista lätäköissä, oli sitten saappaat jalassa tai ei. :) Flunssaakin on tähän aikaan vuotta monella.

Kuva: ©Marleena

Laitan tähän vertailun vuoksi muutaman joulukuisen kuvan aikaisemmilta vuosilta. Jossain vaiheessa otin usein kuvia tästä sillasta. Tämä siltakuvan otin tiistaina 15.1 2.2009 noin kello 14. Silloin oli lunta jo jonkin verran:

Kuva: ©Marleena

Tämä lumikasa kadun varrelta on kuvattu maanantai-iltana 14.12.2009:

Kuva: ©Marleena
Tällaiselta näyttivät maisemat Helsingissä 13.12.2010:
Kuva: ©Marleena

Ja tässä jäätaidetta kadulta 11.12.2011. Niin kuin kuvasta näkyy, lunta sataa (Lisää kuvia blogissani 14.12.2010 ja blogissani 15.12.2010):



Kuva: ©Marleena
Kuvia Helsingin talvesta viime vuonna on vielä blogissani 11.12.2010.

Tässä vielä kuva vanhasta blogistani 17.12. vuonna 2009:

Kuva: ©Marleena
Veikkaan, että tänäkin vuonna saamme valkoisen joulun! Viime tingassa, vaikka vielä tilanne onkin sangen vetinen ja ruusutkin kukkivat vielä puistoissa! 

Minä inhoan talvea ja lunta, varsinkin pakkasia ja tällainen lumeton talvi on minulle mieleinen. Ennemmin kärsin pimeääkin kuin pakkasia! ;) Mutta suon lumisen joulun niille, jotka sellaista kaipaavat, vaikka ei se minun määrättävissäni olekaan!

4 kommenttia:

  1. No tämä talvi onkin sinun mieliksesi, sallitaan se.
    minä taas rakasta pakkaslunta ja varmaan lapsetkin.
    Mukavia lauhaisia joulunodotus päiviä sinulle! ♥

    VastaaPoista
  2. Opas iso lätäkkö ja muutenkin aika syksyisen näköistä,Toivottavasti ainakin jouluun mennessä on luntakin...

    VastaaPoista
  3. sylvi, maalla varmaan lumi on tärkeää, mutta täällä Hesassa on niin paljon valoja, ettei pimeyttä oikeastaan aina huomaakaan. Ehkä se pynttäytyminen on pakkasilmoissa juuri se syy, miksi inhoan talvea. Jos on lunta, on yleensä pakkastakin. Ja olen "allerginen" pakkasille!

    VastaaPoista
  4. Yaelian, syksyltä tämä tuntuukin ja vielä, kun oli valoisampaa, suorastaan keväältä. Kukatkin, varsinkin ruusut kukkivat edelleen!

    VastaaPoista

Tervetuloa lukemaan blogiani! Jätäthän viestin tai kommentin käynnistäsi minua ilahduttamaan! Luen mielelläni ajatuksiasi!

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida eli nimettömät kommentit poistetaan. Laita siis kommenttiisi ainakin nimimerkki.

Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.