Kohti uutta tulevaisuutta

Kuva: ClipArt

Uudenvuodenaattona 31.12.2010

Tämä ei ole tavallinen perjantai, sillä melkein kaikilla on mielessään vuoden vaihtuminen, uusi alkava vuosi 2011. Mitähän tuo vuosi tuo mukanaan? Eipä näin ajatella joka perjantai, korkeintaan mietitään viikonlopun tekemisiä jos niitäkään.

Kummallista, miten juuri uutena vuotena ihmisiä kiinnostaa tulevaisuus enemmän kuin muulloin. Mitähän on tulossa? Hämärästi aavistetaan jotain ja toivotaan paljon. Vaikka niinhän tässä minäkin olen tekemässä.

Kaupungilla on varmasti ohjelmaa vaikka millä mitalla. Tässä jotain:

Helsingissä Senaatintorilla (klikkaa) on järjestetty ohjelmaa jo vuodesta 1932 lähtien.
"Helsingin kaupunki järjestää perinteiseen tapaan Senaatintorilla uudenvuoden juhlan 31.12.2010. Alkuillasta tarjotaan ohjelmaa lapsille ja keskiyöllä vuoden vaihtumista tervehditään perinteisellä musiikkipainotteisella ohjelmalla sekä ilotulituksella."
Tästä voit kurkata Youtuben kautta Helsingin uuden vuoden viettoa 2009-2010.

Tapahtumat kirkoissa (klikkaa)
Saalem seurakunnassa (klikkaa) Man’s castle ja SUHE*live

Suomalainen rukous (klikkaa) Tämä on minunkin rukoukseni.

Antoisaa ja siunattua vuotta 2011!

Joulukuun vastaantulijoita Helsingissä

Torstai 30.12.2010

Joulukuu on siitä ihmeellinen kuukausi, että kaupungilla saattaa kohdata vaikka millaisia hahmoja. Laki kieltää naamioituna kulkemisen, mutta todellisuus on usein tarua ihmeellisempää.

Tällaisia autoja tuli vastaan ennen joulua Helsingin kaduilla, ilmeisesti koko korvatunturi oli liikkeellä autoillaan. Lieneekö koko tonttulan väki käynyt suorittamassa ajokortin ja oli nyt esittelemässä taitojaan? Autoja oli monta samanlaista ja jokaisessa autossa oli puna-

asuinen ajaja eli jokaisessa autossa oli
punapukuinen pipolakkinen tyttö-
tai poikatonttu ja etummaista autoa ajoi itse joulupukki. Kyllä vaan joulupukki saattueineen siinä oli vauhdissa.

Kuvan autossa oli varmaan pukin tytär, nuori nainen, punainen asu ja pipolakki päässä, mutta valitettavasti kuvasta ajajaa ei näe.

Joulumarkkinoilla Narinkka-torilla 22.12.10 saakka oli huisketta. Erityisen isoja eläimiä oli liikkeellä ja jopa lumiukkokin oli lähtenyt markkinoille. Vastaan tuli kultasarvisia hirviä ja jättiläispandoja ja oravia.

En tiedä, mitä olisin lapsena ajatellut tervehtimään tulleesta lumiukosta. Ehkä en olisi ainakaan pelästynyt, sillä kiltiltähän tuo epeli näytti. Viime vuosien suosittu laulu on ollut laulu lentävästä lumiukosta.


Kyllähän kunnon ilmalento lumiukon kanssa
olisi kiva kenen tahansa tehdä. Vaan aikuisuudessa on se kummallinen puoli, ettei mielikuvitus kovinkaan usein lennä.

Mistähän asioista lumiukon kanssa voisi keskustella? Varmasti nämä kaksi viimeisintä lumista talvea ovat olleet lumisen ukon mieleen.

Tänäänkin uudenvuoden aatonaattona Helsingissä satoi lisää lunta. Onkohan Helsingin kaupunki nyt paremmin sinut tuon lumen kanssa, kun viime talvikin oli kovin luminen? Jopa armeijaa aiottiin viime talvena pyytää apuun. Tarvitaankohan vielä tänä vuonna?

Kaikkia kaupungilla liikkuneita erikoishahmoja ei tullut kuvattua, mutta osa tuli ikuistettua sentään kännykän muistikortille.

Enpä taaskaan ole kuvannut kunnon kameralla aikoihin mitään. Täytyy ottaa itseä niskasta kiinni ja ladata kameran paristot, kun kerran on parempikin kamera käytettävissä. Enää kuvaaminen ei ole ainakaan kiinni puuttuvista filmirullista.

Pitäisi käydä teettämässä muutamia kuvia muistikortilta? Kysyin yhdestä liikkeestä hintoja. Yksi kuva tavallista peruskokoa maksaa 29 centtiä ja miniminä on 3 euroa, joten ainakin kymmenkunta kuvaa kannattaa aina kerrallaan teettää. Kuvan saa edelleen mattana tai kiiltävänä.

Kännykän kuvat ovat parhaat pienitiedostoisina tänne blogiin. Ei tarvitse tehdä kuville paljon mitään. Uudemman puhelimeni kuvatiedostoja tosin joudun yleensä pienentämään, kun kuvat ovat usein yli yhden megatavun luokkaa. En halua isoja kuvatiedostoja blogiini. Kameran kuvat kun ovat minimissään jotain 6 megaa, niin ne on pakko pienentää.


Tosin nykyisin kuvalisääjä pienentää kuvat, mutta isojen kuvien lisää
misessä menee pitemmän aikaa kuin jos kuvat ovat valmiiksi jo pienitiedostoisia. Aikaisemmin
Bloggerissa taisi olla toisin eli pienentäminen ei aina ollut samaa luokkaa kuin nykyisin.

Tiernapojistakin osan saattoi nähdä
murkinoimassa, kun sopivasti sattui.

Lähikaupassa joulupukki oli jakamassa karkkeja kaikille asiakkaille, niin pienille kuin suurillekin.

Taitaa jouluaikaan

pukilla olla varapukkeja
ympäri kaupunkia, koska pipolakin saattaa nähdä kaupassa kuin kaupassa. Vaan onhan valtioiden päämiehilläkin sijaisia, niitä varakuninkaallisia ja
varapresidenttejä eri kissanristiäisiin lähetettäväksi,
jos oikein olen ymmärtänyt. Stundmanejahan tarvitaan elävissä kuvissakin, tai siis stuntteja, sijaisnäyttelijöitä.



Ja aikamoista näytelmäähän tämä jouluaika on. On pikkujouluja ja on joulujuhlia ja jos mitä joulunajan ohjelmaa tv:kin täynnä.

Näitä karvapäähineisiä kavereita ei kuitenkaan joka päivä tule Helsingissäkään vastaan, vaikka kaikenlaista täällä saa nähdä oli sitten joulu tai juhannus tai siltä väliltä.


En tullut kysyneeksi, mistä kaukaa vieraat ovat tulleet. Jokainen saa nyt itse päätellä ovatko Korvatunturin väkeä tai kenties vielä kauempaa.


EDIT: Näkyy kummasti nykyisin
tekstit katkeilevan.
Täytyy ruveta tutkimaan asetuksia,
josko asiaan saisi jotain
korjauksia.
Katsoin eri selaimilla ja saman
näyttää tekevän ainakin Firefoxissa ja
Safarissa.













Kirjalahjoja

Tiistai 28.12.2010

Tänäkin jouluna sain kirjoja lahjaksi.

Minnan paketista löytyi Jostein Gaarderin Joulumysteerio ja Anna-Maijalta sain Jouni Kuurnen Unelmien koti -kirjan.

Urpun paketissa oli Millesgårdenin monivärinen suuri näyttelyluettelo Mexikossa olleesta Frida Kahlon teosten näyttelystä.

Monet kiitokset!

Unelmien koti -kirjaan liittyy laaja nukkekotinäyttely Suomen kansallismuseossa:


12.11.2010 - 6.11.2011


Yleisöopastukset Unelmien koti -näyttelyssä joulun välipäivinä:


ti 28.12.2010 suomeksi klo 14.00 / ruotsiksi klo 15.00
ke 29.12.2010 suomeksi klo 14.00 / ruotsiksi klo 15.00
to 30.12.2010 suomeksi klo 14.00 / ruotsiksi klo 15.00
pe 31.12.2010 suomeksi klo 14.00 / ruotsiksi klo 15.00

Museo on avoinna ti 11-20, ke-su 11-18, ma suljettu.



Ihanaa joulua!


Kaikille blogiystävilleni haluan toivottaa ihanaa, lämpöistä, suloista joulua 2010!
Tässä joulurauhan julistus Turusta vuonna 2009.

Kuva on ystäväni Liisan minulle lähettämä joulukortti ja valokuva hänen ottamansa.


Joululoma alkoi


Keskiviikko 22.12.10

Enpä muista, milloin viimeksi olen ollut joululoman alkaessa näin stressaantunut. Sairaana olen kyllä ollut useastikin. Muistan miten monta kertaa juuri loman alkaessa olen nuhaisena, kurkkukipeänä ja flunssassa sinnitellyt joulun yli, mutta näin "terveenä", mutta "rapakunnossa" tuskin koskaan. Ei siis flunssaa, ei päänsärkyä, ei käsi poikki, ei jalka kipsissä, ei siis mitään vaivoja, ei muuta kuin aivan rättiväsynyt ja pitäisi siis olla kiitollinen ja hyvä olo, mutta kaikkea muuta.

Aloitin lomani tutkimalla saamiani joulukortteja. Omanikin, siis lähettämäni kortit lienevät jo perillä? On kiva saada oikeita paperisia kortteja. Virtuaalikortit katoavat jonnekin avaruuteen, oikeat painetut kortit säilyvät "Muistojen laatikossa". Kiitos ystävät paperisista joulukorteista!

Taas minulle oli tullut toisille tarkoitettuja kortteja. Ennenkin postia on tuotu väärään osoitteeseen. Täytyy käydä itse tipauttamassa kortit oikeista postiluukuista, koska näyttävät olevan saman korttelin asukkaille. Posti on lähikaupassa, mutta turhaa on viedä kortteja enää sinne. Montakohan minulle tarkoitettua korttia on mennyt sisään vääristä postiluukuista? Jos on mennyt, niin saankohan niitä koskaan? Jotkut eivät viitsi palauttaa heille tullutta väärää postia.

Eilen tapasin kiireellä yhden ystäväni kaupungilla töiden jälkeen. Istuimme kahvilassa pitkästä aikaa tovin vaihtaen ajatuksia ja paketteja. Illalla tapasin vielä jo opiskeluajoilta tutun hyvän ystäväni, vaikka itseasiassa olin ihan puhki, enkä olisi jaksanut enää evääni liikauttaa. Joulu saa ihmisen pinnistelemään. Ja hyvät ystävät ovat aarteita, joita ei halua menettää. Monet ovat sitä mieltä, etteivät aikuiset muka tarvitse mitään lahjoja, mutta minä haluan muistaa ystäviäni ja läheisiäni vähintään jouluna pienellä paketilla. Tänään illempänä tapaan myös pari ystävääni. Toivottavasti olen silloin jo saanut itseni sen verran kootuksi, että joulufiilistä alkaa tihkua meikäläisenkin mieleen.

Päivällä aivan itkeskelin, kun muistelin, miten menimme jouluna äidin luona käymään ja miten mukavaa meillä oli. Äidin kuolemasta tulee jo kuusi vuotta. Sitten muistelin Jasminea, iloista ja urheaa pientä tyttöäni. Taas itketti. Kissa tuli kehräämään ja kiehaamaan viereeni. Halasin pulleaa "pehmoleluani, jolla on piikit tassujen päissä" ja taas piti vuodattaa muutama kyynel koirani perään, joka kuoli syksyllä.

Kuvat: Clip ART

Onneksi on joulu ja monet ihmiset rakastavat joulua. Minäkin. Pidän joulun tunnelmasta. Surullista on kuitenkin, että koulun kuusijuhlat, niin koulun joulujuhlaa ennen nimitettiin, ovat maahanmuuttajien takia menneet pilalle. Maahanmuuttajien takia muutetaan kaikki vanhat hyvät tavat. Se on todella kummallista. Samoin kuin se, että sananlasku :"Maassa maan tavalla, taikka mene maasta pois." on muka rasistinen. Jos suomalainen muuttaa ulkomaille, ei kukaan pokkuroi häntä ja ala elämään hänen ehtojensa mukaan. Eivät muslimaat muuta tapojaan, jos suomalainen muuttaa sinne. Päinvastoin joutuu väkivallan ja uhkausten kohteeksi jopa tapetuksi, jos kertoo olevansa kristitty. Täällä meillä jo koulutkin pokkuroivat maahanmuuttajia. Ei ihme, jos Suomessa alkaa suomalaisten keskuudessa rasismi nostaa päätään. On todella outoa, jos kaikkien pitäisi alkaa elää joidekin maahan tulleiden tapojen mukaan. Mielestäni se jos mikä on rasismia suomalaisia kohtaan, mutta puhutaan vain siitä, että suomalaiset ovat rasisteja, kun eivät ole joka suhteessa maahanmuuttajia nuoleskelemassa
Ilta-Sanomat on järjestänyt äänestyksen sivuillaan asiasta:


Mielestäni ne koulut menettelevät fiksusti, jotka pitävät normaalin joulujuhlan ja muslimit, ET-läiset ja muut tulevat sitten eri aikaan omaan tilaisuuteensa.

Luonnon tekemää katutaidetta

Keskiviikko 15.12.2010

Kaduilla näkee myös ns. sattuman taidetta eri muodoissa, sillä lumi on hyvä sattuman materiaali taiteessakin.

Minulle tämä luminen aika tuo mieleen taiteilijan luonnosteluvaiheen. Julkisuuden henkilöitä ei enää tunnista patsaistaan, vaikka tietääkin kenen patsas on milloinkin kysymyksessä.
Lumiasussaan kaikki näyttävät samanlaisilta.

Sattuman taidetta?
Polkupyörä on polkupyörä, mutta
onko kysymyksessä Tunturi vai Helkama,
vai kenties Jopo tai joku muu,
väliäkös sillä.

Luonnon lumi- ja jääveistoksien yhteydessä voi
joskus puhua suorastaan inhorealismista, ainakin jos ei rakasta lunta saati jäätä. Minä en pidä jäästä, enkä lumestakaan.











Unelmani ei ole koskaan ollut olla lumikuningatar. Mieleeni tulee aina kauhea satu, jonka kuvituksen tekijä oli taitava piirtäjä Rudolf Koivu. Sadun kirjoittaja oli kai Topelius. Tai sitten muistan aivan väärin. Olen viimeksi kuullut tai lukenut tarinan kovin kauan sitten. Ehkä tuo jäätävä kuningatar olikin Andersenin sadusta. Joka tapauksessa jää symbolisoi minulle jotain kalseaa ja todella kylmää ja kuoleman kankeaa.

Ikuinen ikäväni on ihanaan paratiisin, vihreille niityille, lempeitten tuulten huminaan, ruusujen tuoksuun, ihanalle hiekkarannalle...

Katutaidetta lumipyryssä


Tiistai 14.12.2010

Tässä luminen auto tervehtii aamulla töihin menijöitä. Naarmuuntumisen vaara kuitenkin on suuri tällaisessa katutaiteessa.

Helsingissä en ole tottunut katutaiteeseen. Joskus olen nähnyt ohimennen bussin tai raitiovaunun ikkunasta jonkin hienon graffitin, joka on jo seuraavalla kerralla ollut poissa, kun olen mennyt ohi samasta paikasta. Silloin olen välillä toivonut, että graffiti olisi kuitenkin säästetty, koska mielestäni se olisi vain kaunistanut aluetta eikä millään lailla haitannut.
Helsingissä on tiukka sensuuri kaikkien
seinien maalaamisen suhteen. Graffitit ovat kaissa muodoissaan olleet kiellettyjä. Myöskään aitoja, työmaitten aitauksia yms. ei aikaisemmin ole saanut maalata kuin yhtenäisellä yhdellä tai parilla värillä. Kuvakielto on viime vuosiin asti ollut suorastaan ehdoton. Vasta viime aikoina on työmaitten aitoihin maalattu jotain
esittävässä tai abstraktissa muodossa.


Näissä kuvissa on työmaa-aitaa makkaratalon kulmilta Helsingin keskustasta. Ihan hienoa katugalleriaa. Taiteellinen toteutus on Multicoloured Dreams -liikkeen aikaansaannoksia. Satu Kettunen kirjoittaa ko. projekteista Satukirja-blogissaan 13. elokuuta.

Muutakin katutaiteesta kirjoitettua löytyy Blogilandiasta, vaikka kaikista en ole kovasti tykännytkään. Silti on mukavaa, että tällaista yriystä on. Yleensä katutaiteella tarkoitetaan kadulla esiintyviä artisteja, soittajia, performansseja yms. Kyllä olisi Helsinginkin jo aika löytää kuvataidetta katujen somistukseksi. En kuitenkaan kannata minkälaisten töhräysten tahansa leviämistä ympäri kaupunkia.

Onhan meillä tietysti ollut katutaidetta aina kuvapatsaiden muodossa. Arktiset olosuhteemme tosin puoltavatkin kalliita metalli- ja kiviveistoksia, jotka kestävät ns. ajan hammasta. Vaan eihän kaiken tarvitse olla niin kovin ikuista.




Helsinki joulukuussa 2010



















Kuvassa luminen Ateneumin rakennus rautatietorin reunassa.

11.12.2010

Tänään otin kaupungilta kotiin tulomatkalla muutamia kuvia Helsingistä lumisateessa. Lunta on satanut Helsingissä jo kohta kai pian metrin verran. Viikko sitten puhuttiin noin puolesta metristä. Sen jälkeen on ilmoitettu kaksi kertaa, että lunta tulee lisää 20 senttiä.
Elon laskuopin mukaan se merkitsee 50 cm + 20 cm + 20 cm. Ehkä aivan 90 senttiä ole satanut missään, mutta paljon on lunta tullut ja liikenne ollut sekaisin.


Rautatientori asemalla oli kuin Siperiassa konsanaan. Tosin en ole käynyt siellä koskaan. Nähnyt vain kuvia. Tänään iltapäivällä bussipysäkit olivat aika tyhjiä, kuten kuvastakin näkyy, joten liikenne toimi nyt taas hyvin. Mutta torstaina bussipysäkit olivat aamu-kahdeksalta mustanaan väkeä. Tuli mieleen Moskova, jossa kävin joskus 80-luvulla ja katselin hotellin ikkunasta aamulla töihin lähteviä venäläisiä, joita bussipysäkeillä oli samalla lailla joukoittain kuin meillä viime torstaina..


















Tänäänkin on satanut lunta koko päivän. Pakkasta oli aamulla enemmän, näiden kuvien ottamisen aikaan noin kahden kolmen välillä iltapäivällä oli -4 C-astetta pakkasta. Pakkanen on taas kiristymässä yli -10 asteeseen.


Vieressä olevat kaksi kuvaa ovat Mannerheimintieltä. Onnistuin juuri jossain näillä paikkeilla (ylemmät katukuvat) lentämään kunnolla nurin. Katosten alla on hyvin liukasta, koska niissä kohdin on kadulla vain hitunen lunta, muualla on paljon kuten kuvista näkyy. Eilen liukastuin myös suoraan lumihankeen. Onneksi en kummallakaan kerralla loukannut yhtään. Sitten vielä aivan kotiin tullessa olin vähällä uudestaan mätkähtää katuun, mutta sain sentään tasapainoni pidettyä.


Tässä kuvassa odotellaan kadun yli pääsyä perunatorin kohdalla uuden ylioppilastalon nurkalla.











Kolmen sepän -patsaan seutu ja Perunatorin ja uuden ylioppilastalon tienoot olivat lätäkköiset ja vettä lainehti paikoin kadulla. Sehän johtui vain siitä, että Helsinki on olevinaan niin rikas, että sillä on varaa lämmittää koko Aleksanterinkatua alta käsin eli pitää se sulana ja lumettomana.


Kukaan ei ole selittänyt minulle, haaskataanko siinä energiaa vai ei. Itse epäilen vahvasti, että haaskataan. Hesassa on suuri joukko asunnottomia ja romananialaisia kerjäläisiä, mutta heidän lämpimänä pitämiseensä ei kai ole varaa.

Muualla lunta on reippaasti. Tässä kuvassa (vasemmalla) on portaikko, josta pääsee rautatieaseman edessä olevilta raitiovaunupysäkeiltä asematunnelin kauppoihin ja metroon. Eli pääsee, ken pääsee. :)



Kalliisti lunastettu itsenäisyytemme


Maanantai 6.12.2010

Isäni meni 18-vuotiaana suorittamaan asevelvollisuuttaan aikaisemmin kuin olisi tarvinnut. Sota syttyi, kun hän oli 19-vuotias. Juuri armeijan läpikäyneenä hän hyväkuntoisena nuorukaisena joutui Laguksen konekiväärikomppaniaan. Viisi vuotta sodassa konekivääri selässä kesät talvet suksilla lumihangessa ja polkupyörällä. Kovissa taisteluissa. Motissakin. Kaksi viikkoa saarroksissa vain sokeripalojen varassa. Lapin sodassa hän kantoi helteessä haavoittunutta verta valuvaa ystäväänsä turvaan sääskien syödessä hänen veren peittämiä käsiään...

Kun lapsena kerran kysyin isältäni sodasta, hän sanoi, että kun luen Sakari Lappi-Seppälän kirjoittaman kirjan Haudat Dnjeprin varrella, saan tietää, millaista se oli. Isäni opiskeli vielä sodan jälkeen kone- ja vesijohtoinsinööriksi, mutta unelma arkkitehdiksi opiskelusta jäi rahan puutteen takia vain haaveeksi. Isäni sodasta saama sairaus vei hänet ennen aikaiseen hautaan 45-vuotiaana.

Molemmat vanhempani olivat Karjalasta. Sinne luovutetulle alueelle jäi sukujeni omaisuus. Kaksi kertaa, sillä välirauhan aikana siellä yritettiin aloittaa elämistä uudelleen. Neuvostoliitto, Venäjä saivat valtavat sotakorvaukset, vaikka jälkikäteen onkin kerrottu totuus Mainilan laukauksista. (Mainilan laukaukset Wikipedia) Suomi ei sotaa aloittanut. Venäläisetkin ovat sen myöntäneet. Karjalaiset ovat maksaneet kovan hinnan sodasta myös taloudellisesti. Sukupolvien työ jäi sinne rajan taakse. Äitini toi pyörän tarakalla mitä tuoduksi sai, isoäitini oli pankin prokuristi ja hän pelasti asiakkaiden omaisuuden tuomalla oman pyöränsä tarakalla pankin paperit. Todella tunnollinen työntekijä! Saihan hän siitä muistaakseni napin kokoisen prenikan rintaansa. :)


Jatkosodassa kaatui suomalaisia sotilaita yli kaksinkertainen määrä.

Olen käynyt Uudellakirkolla katsomassa isäni kotimökkiä, jota nykyisin asuvat venäläiset. Äitini kotitalon paikan olen myös nähnyt. Siinä oli vain peltoa, sillä Koivistolla sotilaat polttivat talot lähtiessään. Se oli poltetun maan taktiikkaa. Siellä ovat pellot ja metsät, jotka todellisuudessa kuuluvat suvulleni. Nyt niitä hallitsee vieras kansa. Vääryydellä ne on viety. Kun muistelen Äitini ajatuksia, tiedän, ettei hän ollut katkera, vaikka sodan jälkeen oli kaksi kertaa aloitettava tyhjästä. Äitini oli vasta 14-vuotias sotien alkaessa.

Tässä on linkki, jonka kautta voi katsoa Pala Suomen historiaa sivustoa ja sekalaisia kuvia sodan ajalta: Galleriaan
Osaammeko edes olla kyllin kiitollisia itsenäisestä Suomesta?!

Hyvää itsenäisyyspäivää!





Nuorten muotia ja vähän muutakin

Lauantai 4.12.2010

Viime viikolla näin asemalla tämän nuoren
neidin, suunnilleen samanikäisen kuin Jasmine olisi nyt. Hänen trendikäs pukeutumisensa kiinnitti huomioni ja kysyin heti, saanko ottaa hänestä valokuvan. Hänen nimensä on Kaisla ja
sain myös luvan laittaa hänen kuvansa blogiini. Huomatkaa myös tytön hyvintoimiva heijastin! ja tytön hyvä värisilmä ja erityisen kivat talvikengät, Reinot! Reinoja on nykyisin kolmea mallia, aikuisten, lasten ja ensikengät.

Enpä yleensä mainostele erikoisemmin mitään, mutta Kaisla toi mieleeni 90-luvun nuorisomuodin, jolloin oli trendikästä laittaa semmoiset vanhanajan monot jalkaan. Mielestäni tuo Kaislan kenkäidea on niin kiva, että taidan näin Ainojen & Reinojen 80-vuotisjuhlan kunniaksi hommata itsellenikin jonkun väriset Reinot. Reinoja kun nykyisin saa monen värisenä,
vaaleapunaisena, joulunpunaisena, sinisenä ja tietysti nostalgisen ruskeina. Ja aikuisille on vielä vihreitäkin Reinoja. Sekä kolmea väriä huopaisina. Runsaudenpula!



Voi olla, että ostan punaiset, vaikka kyllä vaaleanpunaisetkin ovat ihan kivat.

Olisi kyllä syytä hankkia myös Reino & Aino -
levykin, jonka tuotto menee Sotiemme veteraaneille ja Lastenklinikan Sydänosastolle.
Kurkkaa Reinokauppaan.

Itsenäisyyspäivä lähestyy...