Helsingin rautatieaseman edustallakin kukkaloistoa

Ke 30.5.2012

Eilen kirjoitin Helsingin rautatieaseman katetun asemapihan kukituksesta, mutta kadun puolellakin on kukkaloistoa.

Kuva: © Marleena
Tämä valtava pensas on täydessä kukassa paraikaa.

Kuva: © Marleena
Kuva: © Marleena
En tiedä, mikä tämän nimi on, mutta kukat muistuttavat omenapuun kukkia. Ehkä se on jokin koristeomenapuulaji. Vaikka se on valtavan suuri, niin ympärillä on kuitenkin niin paljon asfalttierämaata, että muutama tällainen kaunistus sinne tänne keskustaan ei olisi yhtään pahitteeksi.

Mutta hienoa, että on edes tämä. Kaikkeahan ei voi saada, mitä haluaisi. :)

Rautatiet Suomessa 150-vuotta kukkasin

Ti 29.5.2012


"Vuonna 2012 tulee kuluneeksi 150 vuotta säännöllisen junaliikenteen alkamisesta Suomessa." Näin kertoo Suomen Rautatiemuseon juhlasivusto. Ja vaikka tuosta sivustosta ei mitään tietäisikään, niin ainakin Helsingin rautatieasemalla asiaa on liputettu ja tuotu esille monin tavoin: näyttelyn muodossa ja kukituksin ja ainakin Pasilan asemalla on asiasta tiedotettu suurin kuvasermein. 

Kuva: © Marleena
Ihmettelyä tämä kukkakoristelu on ilman muuta herättänyt, sillä ainakin minun muistikuvani rautatieasemilta, varsinkin isompien kaupunkien asemilta, ovat sangen ankeita. Kukkia en muista erityisemmin koskaan nähneeni. Ehkä joku iso viherkasvi on jossain aulassa joskus ollut. Sekin voi olla vain omaa kuvitteluani.

Kuva: © Marleena
Joka tapauksessa Helsingin rautatieaseman katetussa ulkotilassa on nyt näyttäviä kukkaistuksia ja pieniä erikoisia puita ja pikku koivuja. Kyllähän nuo kasvit antavat paikalle kivan säväyksen. Junaa voi nyt odotella vaikkapa rauhallisessa nurkkauksessa vihreyden keskellä.

Kuva: © Marleena
Nyt keväiset kukat ovat täydessä loistossaan myös rautatieasemalla. 

Kuva: © Marleena
Kuva: © Marleena
Kirjoitan näyttelystä toisella kertaa. Nyt en ehdi pitempään istuskelemaan tietokoneen ääressä. Mukavaa tiistaita kaikille!

Maailma käväisi Helsingissä ;)

Ma 28.5.2012

Viikonloppuna Maailma kylässä kansoitti Helsingin. Tapahtumassa kävi kuulemma ihmisiä yli 105 000. En tiedä, miten päät laskettiin, sillä tapahtumaan ei myyty pääsylippuja. Toisessa blogissani kirjoitinkin jo jotain festivaalien Maailman kirjat -osiosta.

Tämän vuotinen Maailma kylässä tapahtuma oli osapuilleen samantapainen kuin viime vuonnakin, josta silloin kirjoitin blogissani, mutta nyt ehkä laajempi. (EDIT: Festivaalilla on yli 150 ohjelmanumeroa sekä ennätysmäiset 450 näytteilleasettajaa, joista 60 on ruokamyyjiä.) Ainakaan tänä vuonna en jaksanut vaeltaa koko aluetta ympäri, mikä tosin johtui helteestäkin. Meikäläiselle tuo reilu 22 plusastetta on ihan tarpeeksi kuumaa, kun on tottunut noin 10 plusasteeseen. Sitä paitsi poliittinen paatos, jossa aate nousee ihmistä tärkeämmäksi on minusta rasittavaa. Sitähän tuolla monissa teltoissa jälleen tarjottiin. Jopa jouduin Israelia haukkuvan naisihmisen ryöpytystä kuulemaan yllättävältä taholta, luterilaisen Kirkon ulkomaanavun vapaaehtoistyöntekijältä. Vaan Lutherhan se pisti aikanaan vauhtia kirjoituksillaan juutalaisvainoihinkin. En kuitenkaan olisi uskonut, että näin näyttävästi luterilaisen Kirkon ulkomaanapu lähtee yhtä maata vastaan. Maailman kirjatkin päästi valloilleen hysteerisenä esiintyneen arabinaisen, joka täytti lavan pitkän aikaa englannin- ja arabiankielisellä huudollaan, vaikka yhtään kirjaa naiselta ei ollut ilmestynyt.

Kuva: © Marleena
Myös muutamat nelijalkaiset olivat päässeet mukaan. Ja aivan pienet vauvatkin.

Kuva: © Marleena
Kuva: © Marleena
Vaikka taivas näytti pilviseltä, lämmintä riitti ja aurinko paistoi.

Kuva: © Marleena
Nurmikotkin oli kansoitettu näyttävästi. :)

Kuva: © Marleena
Festivaaliyleisöä riitti kaikkialle.

Kuva: © Marleena
Myytävänä oli vaikka mitä eksoottista vaatteista koruihin ja koreihin ja kaikkea muuta mahdollista ja mahdotonta..

Kuva: © Marleena
Kuva: © Marleena
Esiintyjiä oli joka puolella.
Kuva: © Marleena
Näin kätevästi pianokin kulkee mukana.

Kuva: © Marleena
Ihmisille oli tarjolla sekä erikoisia ruokalajeja, että pikaruokaa, teetä, kahvia ja virvokkeita.

Kuva: © Marleena
Nykyajan ennustajaeukotkin tarjosivat omia sepitelmiään hyväuskoisille 40 euroa tunti.

Kuva: © Marleena
Luulen, että kaikenväristä ihoa oli paikalla. Mustat tietysti erottuivat selvimmin.

Kuva: © Marleena
Hiumuodissakin riitti nähtävää.

Kuva: © Marleena
Romantiikkakin kukki, tietysti. Onhan nyt kevätkesä. :)

Kuva: © Marleena
Kuva: © Marleena
Lapsillekin oli tarjolla monenlaista ajankulua vähän joka puolella.

Kuva: © Marleena


Sunnuntaiklassikko

Helluntaina 27.5.2012

Ihanaa helluntaita teille kaikille!

Olen tässä jo aikaisemmin hehkutellut tuomien kukkimisesta ja teen sen vieläkin, vaikka tuomet ovat kukkineet jo kaksi viikkoa yhteen soittoon ja nyt ovat kielot jo vuorossa!

Kuva: © Marleena
Nuoruuteni helluntaiden tunnelmat lukiovuosilta eivät unohdu. ;)

Kuva: © Marleena
Olavi Virta ja Tuoksuvat tuomien valkoiset kukkaset:
http://www.youtube.com/watch?v=LBprkeFjz6s&feature=colike

Alkuperä on tälläkin kappaleella venäläinen, ainakin PispalanPojan mukaan, joka on tämä version Alla Bayanovan esittämänä Youtubeen ladannut: http://youtu.be/jQ9UjsiUIJQ. Tämä versio on tässä mukana, koska ohessa on myös erinäistä tietoa kyseisestä kappaleesta ja esittäjistä.
Pidän ehkä hieman enemmän Ludmila Senchinan esityksestä, joka on minusta aivan upea: http://youtu.be/XMXEXmxzJxg

Samoin pidän paljon myös tästä Francis Goyan White Acacias -tulkinnasta : http://youtu.be/fXHgdy5y97Q

Tamara Lundin esityksen elokuvasta Kun tuomi kukkii (1962) voi katsoa ja kuunnella täältä suomeksi http://youtu.be/dHmK8zQD38U sekä Lundin tulkinnan venäjäksi http://youtu.be/U3nji5Dp6FI.

Annikki Tähteä vuodelta 1960 voi kuunnella tästä linkistä: http://youtu.be/2HgOrS0580Q.

Kaiken kaikkiaan kaunis vanha klassikko tämä on.

Lisää sunnuntaiklassikkoja löytyy täältä. Ja ne aikaisemmat täältä.

Kevään viimeisten koulupäivien tapahtumia

To 24.5.2012
Vähiin käy, ennen kuin loppuu. Kymppiluokkalaiset ovat niitä, jotka mitä varmimmin ovat jo pyrähtämässä koulusta ulos, samoin kuin useimmat yseistäkin.

Tässä kolme oppilasta poseeraa hienojen kuvistunnilla  itse tekemiensä udu-rumpujen kanssa vähän ennen lähtöään Lahden jazz-tapahtumaan esiintymään.

Kuva: © Marleena.
Tässä nuo keraamiset rummut näkyvät paremmin:

Kuva: © Marleena.
Kiva retki edessä, vaikka nyt taitaa vähän jännittää. Kuva: © Marleena.
Kuvaus ja kamerat seurasivat lähtijöitä:

Kuva: © Marleena.
Kuva: © Marleena.

Kesä alkoi!

Ma 21.5.2012

Minulle tuomen kukkiminen on aina merkinnyt kesän alkamista! Nyt tuomet ovat jo täydessä kukassa aivan kodin nurkalla!

Kuva: © Marleena
Ihanaa! Kesä on täällä! Olen kesäihminen!

Kuva: © Marleena
Mukavaa alkavaa kesää!

Sunnuntaiklassikko

Su 20.5.2012

Jatkan vielä heppalinjalla. :) Ette muuten usko, mutta tämä kappale kuuluu ihan oikeasti lapsuuteni painajaisiin! Olen oikeasti "nähnyt" jonkinlaista painajaisunta juuri tähän sävellykseen liittyen. Tosin unessani ei ollut kuvaa, vain ääni. Kuulin sen mummolassa, missä olin hoidossa. Ikää minulla oli silloin jotain 3 – 5 vuotta! Kuulin sen jonkun vanhan iskelmäkonkarin esityksenä, suomeksi vai englanniksi, sitä en osaa sanoa. Saattaa olla, että nukuin huoneessa, jossa radio oli auki ja tuo kappale porautui tajuntaani unen läpi jonkinlaisena painajaisena!

Myöhemmin olen alkanut pitää tästä kappaleesta, alkuperäiseltä nimeltään Ghost Riders in the Sky, suomeksi Aaveratsastajat.


Youtuben tallenteista Marty Robbinsin esitys miellytti nyt minua eniten:

http://youtu.be/OwwdKeItexA 

Tämä on joskus ollut hyvin suosittu kappale ja monet tunnetut laulajat ovat esittäneet sitä, mm. Johnny Cash, Elvis Presley, Bing Crosby, Dean Martin ja Blues Brothers. Myös useat suomalaiset laulajat ovat levyttäneet tämän kappaleen: Henry Theel ja Metro-tytöt, Kari Tapio, Danny, Tapani Kansa, Reijo Taipale, Heikki Laurila, Ismo Alanko ja Aikamiehet.

Uusin versio suomen kielellä lienee Kari Tapion levytys, josta tosin itse en kauheasti pidä: http://youtu.be/Tc4ISyM0nx4

Lisää sunnuntaiklassikkoja löytyy täältä. Ja ne aikaisemmat täältä.

Lauantain ohjelmaa

La 19.5.2012

Jos olisin nuori, tämmöinen suora takkupehko olisi
muodikas, mutta ei se oikein ole minun tyyliseni! Kuva: ClipArt
Kuten tuossa joku päivä sitten jo ehdin purnata, ajatukseni kesäpermanentista jäi tosiaan vain ajatukseksi! Tänään minulle nimittäin piti laittaa sen epäonnistuneen permanentin tilalle uusi permanentti, vaan eipä se sitten käynytkään, aivan kuten epäilinkin. En tosin mitään kiharapehkoa tai afroa halunnutkaan, mutta jonkinlaisen latvojen pyöristyksen kuitenkin.

Minulla oli aika tänään kello 11 Beauty Hair Sirpa Mansner -nimisessä kampaamossa (missä noin kuukausi sitten laitatin permanentin, joka ei kestänyt kunnolla edes kahta viikkoa) ja kampaaja, hieman kokeneempi ja hieman vanhempi kuin sen ensimmäisen permanentin laittaja, tutki tukkaani ja totesi, että siihen ei sittenkään voi näin pian laittaa uutta permanenttia. Hän leikkasi hiukan muotoa tukkaani ja siinä se sitten olikin. Minulla on semmoinen tavallinen suomalainen erittäin "veltto" hiuslaatu. Hiusta on kyllä paljon, mutta se vaatii pinkeät papiljotit ja ilmeisesti (?) tuhdit aineet, jotta tulee edes jonkinlaiset kiharat. 

Elämäni aikana tukkani on permanentin yhteydessä pilattu kaksi kertaa oikein kunnolla. Ensimmäinen kerta oli kauan sitten ;) eli hääkampauspermanenttini. Kampaaja teki tukastani venyvää kuin purukumi. Häitten jälkeen minun piti leikkauttaa tukkani aivan lyhyeksi, koska hiukset tosiaan venyivät kammatessa kuin purkka! Toisen kerran tukkani poltettiin takkuiseksi pehkoksi monta vuotta myöhemmin. Silloin sain korvaukseksi kaksi tai kolme öljyhoitokertaa hiuksiini, ennen kuin tukka taas alkoi näyttää ja tuntua normaalilta. 

Otin permanentin 90-luvulla suunnilleen kerran vuodessa ja ne onnistuivat ihme kyllä aina todella hyvin. Silloin oli tullut joku uusi ns. luonnonmukainen tms. permanentti ja se kävi tukalleni todella hyvin. Sitten en 2000-luvulla olekaan ottanut permanenttia kuin pari kolme kertaa ja jotain vikaa on ollutkin sitten joka kerta. Nykyisinhän kovinkaan monet ihmiset eivät laitata permanenttia, vaan leikkauttavat vain hiuksensa lyhyiksi tai pitävät pitkää tukkaa. Kampaajat eivät ilmeisesti enää hallitse permanentin tekemistä.

Minulla oli lapsena luonnonkihara tukka, nykyisin se on vain taipuisa. En pidä suorasta tukasta ja siksi joudun aina aamulla laittamaan tukkaani tai sitten illalla ja aina uintireissun ja saunan jälkeen. Inhoan paplareita ja piippaamista ja föönaaminenkin joka aamu kyllästyttää. Usein luistan liiasta laittamisesta pistämällä latvoihin yöksi vaahtomuovipapiljotit. Permanentti kesäksi olisi tehnyt tukan suhteen elämäni helpommaksi.

Sain sentään lahjakortin, jolla saan sitten syyskesällä, jolloin tukkani on toivottavasti jo toipunut tästä epäonnistuneesta permanentista, uuden permanentin ja leikkauksen tuossa liikkeessä.

Kevään katoavaisuus

To 17.5.2012

Kuluvalla viikolla olin kahtena päivänä Vantaalla ja otin hieman kuvia keväisestä luonnosta. Näin vasta tiistaina kevään ensimmäiset leskenlehdetkin, vaikka muistan jonkun nähneen niitä jo joskus maalis–huhtikuussa!

Söpöjä nuo jo ohikukkineet leskenlehdetkin ovat untuvahatuissaan ennen kaljuuntumistaan kuten voikukatkin!

Kuva: © Marleena
Kuva: © Marleena
Kuva: © Marleena


Keväällä

On hiirenkorva puussa,
ja hiirenkorva on
värisevä, kuunteleva, 
malttamaton.
Mitä pyytää hiirenkorva?
Mitä pyytää se voi?
Oi anna minun saada
aamu, joka soi,
ja suhiseva päivä
ja humajava yö
ja myrsky, joka kohisee,
ja sade, joka lyö.

Anna minun kasvaa kuunteluun
rikkaassa keinussa suuren puun.
Mittani verran jos kasvaa voin,
mittani verran soin.

AALE TYNNI
Kokoelmasta Torni virrassa 1954

                                        HELEÄÄ HELATORSTAITA KAIKILLE!
                                        http://fi.wikipedia.org/wiki/Helatorstai

Kevään ensimmäisiä

Ti 15.5.2012

Vietin tänään suurimman osan päivästä Vantaalla. Se on maaseutumaisempi kaupunki ja siellä luonnon heräämisen näkee selvemmin kuin täällä kivikylässä Helsingissä. Toisaalta meillä on vielä tässä melko kylmä meri aivan lähellä, joten ehkä sekin hiukan vaikuttaa. Tällä kertaa kaikki kuvani ovat Vantaalta.

Tänään näin kevään ensimmäisen leppäkertun:

Kuva: © Marleena
Koivunlehdet ovat paikoin jo niin suuria, että niistä voisi jo tehdä vaikka vastan. Hiirenkorva-aika alkaa olla jo monissa puissa takana! Hassua, että näin tänään ensimmäisen kerran leskenlehtiäkin, jo ohikukkineina. :)

Kuva: © Marleena
Ja voikukkapellot hehkuvat keltaisina!

Kuva: © Marleena
Tikkurilassa Vantaan keskustassa aseman tuntumassa on jo näin vihreää:

Tikkurila 15.5.2012 Kuva: © Marleena


Harmittaa

Maanantai-ilta 14.5.2012
Minua harmittaa tosi paljon nyt kaksi asiaa. Ensinnäkin kissamme Mikku, joka on viettänyt villin nuoruuden maaseudulla aina vuoden vanhaksi asti. Mietin, olisiko tuo vallaton villi lapsuus pohjana kissamme käytökselle, vai olisiko se yksinkertaisesti villieläin kaikesta hoivasta ja huolenpidosta huolimatta, vai olisiko yksilömme tavallista ilkeämpi tyyppi.

Mikku on syntynyt ukkosyönä toukokuussa 2009, se on siis noin 13-vuotias. Koska tarkka päivä ei ole tiedossa, sopivaksi syntymäpäiväksi on valittu Esterin päivä, 16. toukokuuta. Esreri-nimeen liittyy sade ja sateeseen voisi ajatella liittyvän myös ukkosen. Mikku on tyttäreni Jasminen lemmikki ja tietysti minunkin.

Mikulla olisi siis syntymäpäivä huomenna. Koska Mikun emäntä Jassukka on Taivaan kodissa ja minä en ole kauheasti harrastanut näitä lemmikkien juhlia, mitään kissan ja koiran syntymäpäiviä ei meillä pahemmin ole vietetty. Tänä vuonna vitsin vuoksi ajattelin järjestää Mikulle syntymäpäiväyllätyksen ja viedä sen ulkoilemaan. Talon lapset kyselevät usein Mikusta, kun näkevät minut, mutta nyt Mikku voisi vaikka hetken ulkoilla lasten kanssa ja "kertoa itse kuulumisensa". ;D

Muutimme vuonna 2000 takaisin Helsinkiin töitteni takia. Mikku leikattiin elokuussa 2000 vähän ennen muuttoamme. Eläinlääkäri oli sitä mieltä, että kissaa ei pidä leikata ennen kuin se on täysin kehittynyt. Mikku on uroskissa ja luonteeltaan se on vähän niin kuin Karvinen. Se oli aina kiusaamassa koiraamme Nalle Puhia.
Mikku osoittautui maalla asussamme hyväksi hiirikissaksi ja toi nitistämiään päästäisiä vähän väliä näytille. Äitini sanoi, että kissaa pitää kehua, kun se tuo saalistaan katseltavaksi ja niin me sitä kilvan kehuimme. Yleensä Mikku palasi viimeistään illalla retkiltään. Vain muutaman kerran se oli yön pois ja arvelen sen jääneen silloin lukituksi syntymäkotinsa sikalaan, missä se kuulemma oli syntynytkin. Sikalan ovet suljettiin yöksi ja siinä isossa sikalassa talvehti aikanaan myös Riki ja Kalevi Sorsa - kaksi kesyä sinisorsaurosta. Toinen katosi jossain vaiheessa, mutta toinen vietti tuossa valtavassa sikalassa useamman talven. Mikun emo ja veli asuivat tuossa samaisessa sikalassa ja emo taisi opettaa molemmat poikansa hiiriä pyydystämään. Muutenkin Mikku eleli vapaana ja seikkaili kotimme tuntumassa pelloilla ja metsissä ja missä ikinä huvitti. Niiltä ajoilta sen villiluonto kai on eniten muovautunut. Mikku nimittäin kyllä vaatii herra-asemansa, kynnet heiluvat, sähistään ja mourutaan, kun sille päälle satutaan. Isännän paikan ja parhaan se osaa valita. Jos sen hätistät pois vaikka sängystä, kun haluat ruveta nukkumaan, se nappaa helposti käteen kiinni.

Aloinkin joku vuosi sitten leikata Mikulta viikottain kynnet, viimeistään siinä vaiheessa kun nuo käyrät naskalin terävät kynsikaaret työntyivät esiin. Harmi, ettei ymmärretty aloittaa tuota kynsien leikkaamista jo tytön eläessä, Jasminekin sai silloin tällöin noista kynsistä haavoja, ei onneksi mitään pahempaa ja Puh-koiraparkamme sai tuta noiden kynsien terävyyttä vielä useammin. Minäkin olen jonkin naarmun muutaman kerran saanut. Varsinkin jos olen mennyt hätistämään kissaherran kesken uniensa pois oman sänkyni päältä tai tuolilta, johon olen halunnut istua. Mikkua ei niin vain nostetakaan pois, sitä erehdystä ei pidä mennä tekemään, saati ruveta työntämään kissaa sivummalle.

Nyt viime viikkoina olen taas huonommin leikannut Mikun kynsiä, koska onnistuin hukkaamaan sekä koirankynsisakset että kissan pienemmät kynsisakset jonnekin ja tavallisilla saksilla kissankynsiä on hankala leikata.

Olin siis mahataudissa ja oksensin lauantain vastaisena yönä ja menin sitä sovittua kirpputoripöytää laittamaan joskus yhdeksän aikaan aamulla. Täytän yleensä aamuisin Mikun "puurokupin" kylmällä vedellä. Niin tein mielestäni lauantaiaamunakin. Mikku on iso kissa, ainakin 7 kiloa, jollei jo enemmän. Se juo aivan hyvin, vaikka väitetään kissoja huonoiksi juojiksi. Vuorokaudessa menee tuo monen desin kippo usein ihan tyhjäksi. Joka tapauksessa täytän sen aamuisin puhtaalla vedellä.

Lauantai-iltapäivällä olin väsynyt ja hieman kuumeinen, kun tulin kotiin kirpparilta ja menin kaupassa käytyäni heti nukkumaan. En katsonut oliko kissa juonut kipostaan minkä verran. Sunnuntaina nukuin ja olin petissä melkein koko päivän. En siis käynyt täyttämässä aamulla kissankuppia uudella vedellä. Kuulin kyllä kissan marmatusta jo sunnuntaina myöhään ja arvelinkin vesikupin olevan maanantaiaamuna jo tyhjän, mutta en arvannut, että karvaherra oli asiasta todella vetänyt herneen nenäänsä. Ajattelin täyttää vesikupin, ennen kuin lähden maanantaina mihinkään.

Käsivarsi ulkopuolelta
Olin vielä nukkumassa, kun kissa hyppäsi siihen sängylleni ja alkoi etutassuilla kiinnipitäen repiä takatassuillaan ja hampaillaan talouspaperirullaa, jonka olin ottanut varmuuden vuoksi viereeni jos vaikka vielä alkaisi oksettaa. Otin rullan pois kissalta ja huomasin, että poikaa suututti. En kuitenkaan osannut varautua siihen, mitä sitten tapahtui. Kissa hyökkäsi kaikin voimin oikeaan käsivarteesi kiinni, iski kyntensä niin syvälle kuin ne menivät, onneksi olin suurimman osan kynsistä vasta leikannut, mutta muutama naskalikynsi oli jäänyt, koska niiden leikkaaminen isoilla saksilla oli ollut hankalaa, enkä ollut halunnut satuttaa Mikkua.
Enpä oikein tiennyt, miten saan kissan irti paljaasta käsivarrestani, kun se hampaillaankin oli siinä tiukasti kiinni. Lievästi toruen ja ihmetellen, kysyin siltä, mitä se oikein meinasi ja toivoin sen irrottavan. Ajattelin, että jos suutun, niin silloin kädestäni tulee hakkelusta. Kuitenkin sanoin jotain lopulta hieman vihaisemmin, jolloin kissa kai tajusi mitä oli tekemässä, irrotti otteensa ja livisti piiloon.


En tiedä, olisiko pitänyt lähteä terveyskeskukseen. Minulla pitäisi olla jäykkäkouristusrokote voimassa ja Mikku on sisäkissa. Tältä käteni nyt näyttää (kuvia). Verta ei valunut yhtään. Mustelmakohta on jonkin verran turvoksissa. Varsinaisia raatelujälkiä ei onneksi ole. Vain muutama pistohaavaa niistä kissan kynsistä, jotka jäivät kunnolla leikkaamatta. Vasemmalla kädellä olen surkea kuvienottaja. :D

Mustelmakohta on kummasti turvoksissa ja suonetkin pullottaa.
Oikea käsivarsi sisäpuolelta, toiselta puolelta en saanut
oikein minkäänlaista kuvaa.



Kämmenselkä puoliksi hampailla raadeltuna
(verenpurkautumia)
Täytin kissan vesikupin piripintaan. Käteni vapisi niin, että hyvä kun en kastellut koko lattiaa. Taisin oikein säikähtää. Minulla on lapsuudesta traumaattinen kokemus kissasta, mutta säästän teidät nyt siltä. Mikku joi muina miehinä kipostaan ja näkyi menevän sitten nukkumaan, kun lähdin. Kun tulin iltapäivällä kotiin, kissa oli vastassa kuten aina ennenkin. Kehräsi ja oli kuin ei mitään. Sanoin sille, että pahimmassa tapauksessa nyt sen syntymäpäivästä tulee lähtöpäivä. ;D Sitten aloimme pedikyyrin ja manikyyrin pienillä askarteluun tarkoitetuilla katkaisupideillä. Kun kynnet oli hoidettu, oli tietysti kiinalaisen päänhieronnan vuoro henkilökohtaisen palvelijan suorittamana. Pääasia on, että hoito pelaa. Toimiiko palvelijan käsi, sitä ei jaksa kissakaan miettiä. 

Kuva: © Marleena
Sitä se villi nuoruus suomalaisella maaseudulla teettää. Mikku Petoa pitänee sietää? Vettä pitänee ruveta pitämään esillä kattilassa. :D Ehkä synttäreitä ei vietetä. Ehkä Mikulla vielä koti säilyy?

Toinen asia, joka minua harmittaa, on kampaaja, jolla kävin 23.4.2012. Kävin ensimmäisen kerran Sirpa Mansnerin kampaamossa Kaisaniemenkadulla. Katsoin äsken netistä, että Sirpa Mansner -nimellä tunnettuja kampaamoja on hurumycky eli ainakin 14 eli nimi ei olekaan laadun tae kuten olen erehtynyt luulemaan! Beauty Hair Sirpa Mansner onkin ilmeisesti franchising yritys ja kuka tahansa itsensä kampaajaksi kouluttanut ja riittävät luottotiedot omaava voi tällaisen lafkan itselleen perustaa ja alkaa sitten vaikka myydä kampaamotuoleja eri tasoisille tukanvängertäjille. Tällaiselta ainakin minusta nyt tuntuu, sillä kävin ottamassa permanentin tuona päivänä kyseisen nimisessä liikkeessä Kaisaniemenkatu 1, 00100 Helsinki. Ajattelin, että pärjään tukan kanssa paremmin kesällä, kun se on sopivasti kiharalla eikä uiminen ja muu vapaa-ajan vietto häiriinny tukan laittamisen takia. Siitä onkin jo joitakin vuosia, kun viimeksi otin permanentin, peräti kaksi tai kolme. En silti ole unohtanut, millainen lopputuloksen pitäisi olla.
Vaan tulos on piikkisuora tai siis melkein, sillä minulla on lievästi luonnonkihra tukka. Lapsena se kyllä oli ihan kihara, mutta nyt enää vain taipuisa. Ainoa, minkä tuo reippaasti yli 100 euron lysti tukalleni teki, on se, että tukkani on hieman takkuisempi ja ilmeisesti kemikaalikäsittelyn takia huonolaatuisempi harottaja. 

Kävin tänään valittamassa asiasta ja sanoin haluavani rahat takaisin – jotta voin mennä kampaajalle, joka osaa laittaa tukkani – mutta heillä ei kuulemma ole sellaista käytäntöä. Minulle annettiin uusi permanenttiaika ensi lauantaiksi. Syynä, ettei permanentti oikein onnistunut (permanenttia ei ole lainkaan) on, että koska minulla oli raitoja ja vuoden takaista sävytystä, permanentti ei oikein tarttunut ja käytetyt aineet olivat liian miedot ja rullat liian isot ja pälä pälä. Tyttö taisi laittaa ensimmäisiä kertoja permanenttia asiakkaalle, koska kolme viikkoa myöhemmin edes lyhyessä otsatukassani ei ole edes pienen pientä aaltoa kiharasta puhumattakaan. Tähän kampaukseen liittyvillä kuvilla en nyt halua rasittaa teitä. Ihmettelen vaan, miten he sitten tuloksen korvaavat, jos tukkani ei ole nyt hyväkuntoinen ja jos se toisen permanentin jälkeen on aivan toivoton. Tuskin se kaksi kertaa permanentti kuukauden sisällä otettuna paremmaksi tulee. Jos lopputulos on peikonpehko, niin ei kyllä innosta.  Nykyaikaiset aineet ovat muka niin lieviä, että voin muka ottaa nyt heti uuden permanentin. Jos joku osaa nyt neuvoa, mitä teen, niin ole kiltti ja kerro!


Yksitoista vastausta ja kysymystä

Ma 14.5.2012

Arleena Arleenan sanomista lähetti minulle yksitoista kysymystä, joihin minun pitäisi vastata. 
Haasteen säännöt ovat seuraavat: Vastaa saamiisi kysymyksiin, keksi uudet 11 kysymystä ja lähetä ne 11 blogiystävälle vastattavaksi. 

Kysykset ovat seuraavat:
1. Miten asut, omakotitalo, rivitalo, kerrostalo ?
2. Mikä on seuraava hankinta kotiisi ?

3. Minkä harmittavan ostoksen olet tehnyt  kotiisi tai itsellesi ?
4. Mikä taas on ollut ilahduttavan onnistunut ostos ?
5.  Keräätkö jotain ?
6.  Mieluisa harrastuksesi ?
7.  Minkä asian tai taidon haluaisit oppia ?
8. Paras katsomasi elokuva ?
9. Kukka tai kukat, jotka ostat seuraavaksi tai toivot saavasi ?
10. Väri, jota et hankkisi vaatekaappiisi ?
11.  Mikä on lempiruokasi ? 

Kuva: ClipArt
1. Asun tällä hetkellä kerrostalossa, mutta muutan maalle omakotitaloon heti kun voin. 
2. Seuraava kysymys onkin hankala, sillä minusta tuntuu, että tällä hetkellä kotonani on kaikkea ja oikeastaan vähän liikaakin. Joten joudun kyllä nyt jättämään tämän kysymyksen avoimeksi, sillä vastaus tosiaan on: En tiedä.
3. Harmittavin ostos on varmaan vaatekaapissani. Niitä voi siellä olla useitakin. :) Yleensä harmittavimmat ostokseni lähtevät kierrätykseen vähitellen, olivat ne sitten vaatteita tai jotain muuta.
4. Ilahduttavan onnistunut ostos on ollut uusin kevättakkini, jonka totta puhuen ostin UFFin kirpparilta talvella peräti yhdellä eurolla!
5. Olen todellakin keräilijä. Kerään leikkikaluja (nukkeja, nalleja, kiiltokuvia, nuketalontavaroita, paperinukkeja jne.) yms. haaveena joskus perustaa Leikkikalumuseo. :D
6. Mieluisin harrastukseni on kirjoittaminen.
7. Haluaisin oppia vielä englantia oikein siedettävästi puhumaan ja ymmärtämään. Koulussa luin matikkalinjalaisen mini englannin ja pitkän saksan (senkin olen melkein jo unohtanut)!
8. Parasta elokuvaa en oikein osaa nimetä, mutta hyviä elokuvia ovat mielestäni Kuninkaan puhe ja pidän vanhoista kotimaisista elokuvista (en tosin niistä erittäin pateettisista) sekä Uuno Turhapuro -leffoista.
9. Oi, joi olen hulluna ruusuihin, mutta siniset iiriksetkin ovat kauniita ja hajuherneet suloisia. Oikeastaan on ihanaa saada melkein mikä kukkapuska vain!
10. Musta. Se on kuitenkin pakollinen ja tietysti minulla on mustia vaatteita. En kuitenkaan haluaisi niitä lisää. (Nyt kun sanon näin, ostan ehkä seuraavaksi mustat pitkikset!) En myöskään pidä monenkirjavista vaatteista.
11. Lapsena tykkäsin tosi paljon hernekeitosta! Lempiruokani oli opiskeluaikoina lehtipihvi. Sitten aloin pitää lasagnesta kuten Karvinen. Nykyisin syön mieluusti salaatteja ja nieriää tai jotain muuta kalaa.

Kuva: ClipArt
Kysymykseni:
1. Missä haluaisit asua? Meren rannalla, kaupungissa, Lapissa, Hawajilla etc?
2. Mikä viikonpäivä on paras, mikä hankalin?
3. Mikä ärsyttää sinua?
4. Mitkä asiat ovat etusijalla elämässäsi?
5. Mikä piristää, jos alakulo meinaa saada vallan?
6. Mikä kouluaine on/oli sinusta kivoin?
7. Miksi halusit tulla pienenä? Toteutuiko unelmasi?
8. Pidätkö eläimistä? Onko sinulla lemmikkiä?
9. Mihin maahan haluaisit seuraavaksi matkustaa?
10. Mitkä ovat ihanteesi?
11. Mitä toivot lahjaksi?