"Voidaan jatkaa niin kuin ennenkin"

Su 18.12.2011

Sain taas sen pakollisen? jouluajan flunssan.  Niin kauan kuin olen näitä opehommia elämässäni vetänyt, niin muistan yleensä viettäneeni useimmat joulut flunssan kourissa. Tavallisesti heti kun paineet koulussa ovat hellittäneet ja joulujuhla vietetty, olen huomannut aivastelevani ja kohta on ollut kuumettakin. Sanovat tunnollisten opettajien ongelmaksi: sairastetaan lomilla! En nyt omaa tunnollisuuttani kuitenkaan menisi tässä mitenkään korostamaan, päinvastoin: Jotenkin olen sentään pärjäillyt kaikesta huolimatta.

Tyttären kanssa olin kolme vuotta sairaalassa ja silloin en itse onneksi ollut sairas jouluisin. Minulla oli vain yksi flunssa tuon kolmen vuoden aikana, jos oikein muistan. Tytön infektioriskin takia jouduimme välttelemään kaikkea, mistä olisi voinut sairastua (julkisia kulkuneuvoja, väen paljoutta jne). Elimme tuon kolme vuotta yleensä viettäen lähes täydellistä eristyselämää kulkien taksilla kodin ja steriilin sairaalahuoneen väliä.

Viime syksynä sairastin kolme flunssaa. Tämä syksy onkin mennyt terveenä ja tämä joulunalusajan flunssa tuli vähän niin kuin yllätyksenä, koska olin ajatellut selviäväni tänä vuonna ilman näitä epidemioita. Otin kyllä varmuuden vuoksi sen influenssarokotuksen joskus marraskuussa. Kouluissahan muhivat kaikki pöpöt. Tuberkuloosiakin on ollut ainakin eräässä koulussa.

Surkea kuva, mutta saa nyt kelvata. Laitetaan flunssan tiliin. ;D

Olen ollut perjantaista asti niin kipeä, etten ole paljon jalkeilla ollut. Tänään voin jo paremmin ja ajattelin viihdyttäytyä jollain kevyellä elokuvalla. Valitsin syksyllä kympillä ostamastani viiden dvd:n nipusta katsottavakseni filmin Erottamattomat. Aikaisemmin olin jo katsonut tuosta Leffapokkarinipusta filmin: Beatrix Potter – Taiteilijaelämää, joka surullisesta rakkaustarinasta huolimatta oli ihan nautittava. Ajattelin tänään katsoa jotain kevyttä ja virkistävää. Dvd:n kansi näytti iloiselta ja kuvittelin sisältöä hauskaksi, kun ikärajaksikin oli merkitty 3 vuotta!

Erottamattomat

Ensi-ilta: 5.9.2008

Ikäraja: 3

Genre:draama

Ohjaus: Hanna Maylett

Käsikirjoitus: Tarja Kylmä

Pääosissa: Tiina Lymi, Minna Haapkylä, Jorma Tommila, Kaneli Johansson

Kesto: 1H 35 MIN

Ja vielä mitä. Heti ensiminuuteilta huomasin joutuneeni keskelle todellista ongelmien vyyhteä. Mikään ei elokuvassa ollut oikealla mallillaan: ongelmahevonen, hylätty lapsi, jonka äiti oli häippässyt Ruotsiin, isosisko, joka odotti lasta sisarensa miehelle, nahjusmainen mies jne.

Käsikirjoituksessa on ahdistuspisteitä vaikka useampaan elokuvaan, nyt ne oli kaikki laitettu yhteen pötköön. No, onhan isässä filmin lopussa jotain myönteistäkin, isossa siskossa vähemmän koko ajan, vaikka näyttääkin sisukkaasti puskevan töitä. Isosisko kuitenkin aikoinaan on ollut heittämässä pikkusiskoaan pois, koska lapsen on parempi olla ilman äitiään, joka on lyönytkin lastaan.

Sattuu onnettomuus hevosen kanssa. Ruotsiin "kadonnut" äitikin löytyy ja kutsutaan katsomaan loukkaantunutta tytärtään. Mutta kun tytön äiti palaa kymmenen vuoden jälkeen raitistuneena, hänelle ei nytkään ole tilaa. Hänet on alkoholisoituneena heitetty aikoinaan pellolle ja taas hänet heitetään pois. Se ei tee mielestäni elokuvasta hyvää. Ihmettelen, miksi elokuva on saanut neljä tähteä kanteensa useammalta arvostelijalta.

Jälkimakuna elokuvasta jää vaikutelma nynnystä miehestä, joka ei ole välittänyt vaimostaan, vaan antanut tämän kadota Ruotsiin ilmeisesti lapsen syntymän jälkeen seuranneen masennuksen ja alkoholin käytön takia. Isosisko, joka on ominut sekä miehen, tilan ja lapsen ja odottaa tälle saamattomalle miehelle lasta, onnistuu taas karkottamaan pikkusiskonsa takaisin tuntemattomaan.

Neljä tähteä elokuvasta ovat antaneet Mikko Piela (Uusisuomi), Cosmopolitan, Keskisuomalainen ja Anna. Netistä huomasin monien muidenkin tahojen antanee filmille hyviä pisteitä. Mistähän syystä? Ei niin, etteivätkö nuo kaksi pääosaa näytelleet naiset olisi vieneet rooliaan upeasti, vaan käsikirjoitus on kaikenkaikkiaan liian hiomaton. Ei tuollaisesta tekstistä saa hyvää elokuvaa hyvillä näyttelijöilläkään.

Iltalehdeltä on tippunut vain kaksi tähteä, ja muutenkin Iltalehden arviointi on osuva, sillä katsottuani elokuvan en voi muuta kuin ihmetellä elokuvan juonta, joka korostaa lausetta "Voidaan jatkaa niin kuin ennenkin".

Isosisko on paksuna pikkusiskon miehelle, ongelmahevonen lahdattu makkaraksi ja hankala pikkusisko lähetetty taas kerran pois.
Kukaan ei välitä tytön äidistä Evestä, jonka kotitilan on Taru, vanhempi sisar vallannut kokonaan itselleen samoin kuin Even tyttärenkin ja tämän aviomiehen.

Kyllä tällaisen elokuvan katselusta jää todella ikävä olo ja alkaa tosiaan miettiä ihmisten itsekkyyttä ja röyhkeyttä. Ei ole mitenkään hermoja leputtava elokuva flunssaiselle.

Katkelmia elokuvasta:
http://leffa.org/trailer/88

Leffapokkarin kannessa on kuva, jossa pääosien esittäjät nauravat samalle musiikille. Tuon kansikuvan takia erehdyinkin luulemaan tätä elokuvaa kevyemmäksi. Se onkin niitä harvoja kohtauksia, jossa isosisko Taru ei ole pikkusiskonsa Even kanssa konfliktissa, tosin hetkeä myöhemmin jo onkin. Elokuva kertoo kokonaisuudessaan epäonnistuneista ihmissuhteista ja näyttää ainoiksi ratkaisukeinoiksi pakenemisen tai jonkun ulosheittämisen. Toisaalta elokuvasta puutuu uskottavuus. Jää kuitenkin ahdistava jälkimaku.