Ma 13.10.2014
Tänään sain vihdoin aikaseksi käydä lyhennyttämässä kesän aikana ylikasvanutta hiuspehkoani. Menin tuttavani suosittamaan paikkaan ja sanoin, että korjataan kampausta hieman, muttei niin lyhyeksi, että näyttää miehen tukalta. Jees. Olin jo käväissyt kyseisen paikan oven takana toissa viikolla, kun en ollut muistanut palvelun toimivan vain ma-ti-ke ja olevan loppuviikon SULKI. (Sulki on minulle uusi sana, enkä tiedä onko se edes suomea. Silloin tällöin olen kuitenkin törmännyt siihen siellä täällä!) Tänään paikka oli auki ja palvelu pelasi, tosin hinta osoittautui euron kalliimmaksi kuin tuttavani oli kertonut. Joka tapauksessa hinta oli edullinen, 16 euroa.
No, käyn aika harvoin hiuksiani ulkopuolisilla laitattamassa, ja vielä harvemmin Helsingin "syrjäkulmilla" eli Kalliossa, yleensä olen käynyt ydinkeskustan kampaamoissa, että hieman minua arvelutti paikan ulkonäkö. Aivan kuin olisin astunut 70-luvulle. Olen kai tottunut hieman nykyaikaisemman näköisiin hiushuoltamoihin. :) Vaan ei se mitään, viis miljööstä, jos tulos on kiva. Vaan eipä ollut, ja toimenpide tuskin kesti edes 15 minuuttia, joten reilu euro minuutilta oli minusta ihan hyvä tienesti tuolle saksien käyttäjälle. Maksoin kiltisti, mutta poistuin paikalta hieman sekavin tuntein, sillä peilistä näkemäni tulos oli minusta hieman muuta kuin olin odottanut. Pasmat menivät siinä nyt vähän sekaisin ja en oikein tiennyt, mitä oikein seuraavaksi tekisin. Tuntui, etten kehtaa näyttäytyä missään!!! Vedin äskettäin ostamani purppuraan vivahtavan mummobaskerin tiukasti hiusteni peitoksi ja mietin kotvan ratikkapysäkillä, mihin suuntaan tämä mummo nyt lähtisi.
Päätin suunnistaa ostamaan muistitikkua, mutta sen verran olin pois tolaltani, että ko. liikkeessä sitten unohdin autuaasti koko muistitikun ja keräsin ostoskoriin pääasiassa vain kaikenlaista
Operaatio joulunlapsi -juttuun sopivaa, vaikka minulla ei vielä olekaan sitä kenkälaatikkoa hankittuna. Osan laatikon sisällöstä kuitenkin sain kokoon, joten jotain hyötyä tämän päivän haahuilustani sentään on! Pitää vaikka huomenna käydä ostamassa se tarvitsemani muistitikku.
Reppuni olikin sitten täynnä ja aika painava, joten päivän muut suunnitelmatkin kariutuivat siihen ja hiuskuontalooni, jota yhä kummeksuin. Meninpä siksi syömään kantapaikkaani edullisen keiton saadakseni hieman lisää miettimisaikaa päivän suunnitelmamuutoksiin, koska olin edelleen harmissani hiusteni takia ja olinhan kotoa lähtiessäni syönyt vain jotain nimeksi.
Kellokin alkoi jo lähestyä neljää, kun olin taas kadulla ja funtsasin, menenkö siitä nyt sitten vain kotiin takaisin. Minulle on muutaman kerran ollut varsinkin edullisen hintaisilla kampaamoreissuilla vähän samanlaisia hankaluuksia, vaikka kaikenkaikkiaan vuosien varrella on ollut monia todella onnistuneita hiusten leikkauksia, sävytyksiä, muotoiluja ja permanentteja. Mutta totta puhuen ne onnistumiset ovat olleet yleensä aina jossain huippukampaamossa ja huippuhintaan. Nykyisin olen ollut ihan käytännön syistä säästöbudjetilla, mikä ei ehkä olekaan ihan viisasta. Köyhän kun ei kannata halpaa ostaa, sanotaan.
Päätinpä sitten ottaa ohikulkemani kampaamon (edelleen Kallion kaupunginosassa) katupuhujassa mainostetun edullisen hintaisen permanentin. Hinta oli puolet siitä, mitä olen viimeksi maksanut jossain huippukampaamossa onnistuneesta palvelusta. Rohkeasti kuitenkin astuin tuohon kampaamoon sisään. Mietin: Rohkea rotan syö, uhkarohkea ostaa Elannosta... Kun säästölinjalla aloitin, niin katsotaan, mitä siitä seuraa. Jos kaiken loppu tästä kokeilusta on fiasko, niin siirryn sitten lopullisesti käyttämään vain niitä hienoja kalliita paikkoja.
Vaikka kello oli jo neljä iltapäivällä, sopi hyvin, että minulle laitetaan vielä permis, jos jaksan odottaa puoli tuntia, jolloin edellinen asiakas on saanut tilaamansa hiuskäsittelyn. OK. Istahdin odottamaan, eihän minulla nyt mitään kiirettä ollut, kun koko päivän ohjelma muutenkin oli mennyt jo nurin. Aikani kuluksi selailin aikakauslehtiä. Viime vuosina lehtien lukeminen onkin jäänyt minulta lähinnä kampaamoreissuilla lukemiseen. En siis ole lainkaan selvillä esimerkiksi naisten lehtien nykyisistä trendeistä. Ällistyinkin siis kunnolla, kun luin parin uusimman lehden artikkeleita. Suoraan sanoen koin suorastaan häpeää naisten puolesta, jotka avautuivat kaikista traumoistaan ja ongelmistaan jopa kahden ja puolen aukeaman verran. Siinä kerrottiin kaikki kauheat kotitaustat, narsistimiehet, läheisriippuvuudet ja muut masennukset jne. Hyvä, ettei oikein nimeltä mainittu isiä ja äiteja, puolisoja ja avosellaisia, jotka olivat ties miten syyllisiä haastateltavan ongelmiin. Koska henkilöt itse esiintyivät omalla nimellään ja naamallaan, niin kyllä ainakin ko. henkilöiden tuttavapiiri tietää, keitä tekstissä viitatut henkilöt ovat. Nykytrendi on siis tällainen!? Ainakaan minä en haluaisi tilata koskaan tuollaisia juttuja kirjoittavia lehtiä. Miksi haluaisin lukea ihmisten rypemisistä ja toisten ryvettämisestä? En, vaikka tarinoilla olisi miten selviytymistarinan status!!! Olen kai saanut kummallisen kotikasvatuksen, kun pidän tuollaista avautumista sopimattomana. Narsismi-sanakin on inflaation kärsinyt, kun lähes jokainen lehdissä esitelty on eronnut narsistista. Ymmärrän kyllä jotenkin elämäkertojen kirjoittajia, jotka ruotivat kaikki synnyt syvät esittelemistään henkilöistä, mutta aikakauslehtien kirjoittelut ovat minusta jo tämmöisissä tapauksissa herjausluokkaa ja voisivat jopa johtaa kunnianloukkaussyytteisiin. Ainakin minua hävettää lukea kaikenlaisia paljastuksia kenestä tahansa. Minullahan ei ole televisiota, enkä siis ole tykästynyt tositeevee-ohjelmiin. :)
Minun vuoroni tuli ja sain tuon permanenttikäsittelyn. Hieman se oli tuon kampaamon ulkonäön mukainen. Joka puolella roikkui muovisia hedelmiä ja sekalaista muovi- ja silkkikukkarekvisiittaa suloisena sekamelskana. Ensin oikeaan korvaani valui permanentin ensimmäistä käsittelyainetta (kehitettä kenties?). Sain sen jotenkin poistettua hartioillani olevan pyyheliinan kulmalla. Onneksi otsalta ei sama aine lähtenyt valumaan silmiini. Kampaaja sanoi, että jos ainetta alkaisi valua, voisin pyyhkiä sitä hartioillani olevalla pyyheliinalla. Tavallisesti olen tottunut siihen, että kampaaja laittaa vanua tms. rullalla esteeksi vähän joka puolelle päätä ja työntää minulle vielä käteen palasen paperipyyhettä tai vastaavaa, jolla voin pysäyttää mahdolliset valumiset. Niskassa todella alkoi tuo aine kunnolla kirvellä ja kun peseminen oli vähän niin ja näin, niin pyysin että kampaaja suihkuttaisi myös tuon kohdan paremmin niskastani. (Kotona sitten totesin, että päälläni olleen puseron kaulus oli aivan kostea ja haisi permanenttiaineelle. Kuulemma `hapan permanentti`.) Muuten tapahtumat kyllä etenivät suunnilleen normaaliin tapaan paitsi, että muovissa, jonka kampaaja laittoi hartioilleni alkaessaan leikata hiuksiani, oli jo valmiiksi edellisen asiakkaan hiuksien patkiä. Sain siis kaksi tukanleikkuuta tänä samaisena päivänä. Ja maksoin siis kahdesta tukanleikkauksesta, koska tuon minulle laitetun permanentin hintaan 70 euroa oli sisällytetty myös leikkaus. Kahdesta hiusten leikkauksesta johtuen tukkani on nyt sangen lyhyt. Kummastakaan paikasta ei annettu maksustani kuittia.
Mikä on lopullinen tulos, eli onko tämä permanentti onnistunut vai ei, selviää vasta kun olen ensimmäisen kerran pessyt tukkani permanentin laittamisen jälkeen. Mitä opin tästä? Ei enää säästöbudjetilla ainuttakaan permanenttia, jos vain mahdollista. Maksan joko kalliimman hinnan huippukampaamossa tai sitten en enää ota permanenttia. Jos minulla ei ole maksaa tuota 140-160 euroa permanentista (tai en ole pystynyt saamaan säästämälläkään sitä kokoon), niin sitten en ota permanenttia. PISTE. Elämmehän kaikenlaisten taloudellisten leikkausten aikaa.
