Joululahjoja

Ke 28.12.2011

Joulu on lahjojen aikaa. Tänä vuonna sain hienoja lahjoja:

Kuva: © Marleena
Uudet mustat nahkanilkkurit. Sopivasti korkoa: ei liikaa eikä liian vähän. Ja kävelylenkeille tarrakiinnityksellä uudet Eccot:
Kuva: © Marleena
Näyttävät tosin hieman kömpelöiltä, mutta ovat tosi hyvät jalassa pitkisten kanssa.
Kävin valitsemassa kengät itse ja päädyin mustiin. Oikeastaan rahaa oli vain yksiin kenkiin eli max 150 euroa, mutta sain nilkkurit 64 eurolla, jäännöspari. Kauppias sanoi, että harvalle mahtuvat 37-numeroiset, joten minulla oli onnea. Eccoihinkin jäi vielä rahaa, ne maksoivat 75 euroa.

Sitten sain taskukalenterin, viininpunaista nahkaa. Minulle tuli nimipäivälahjana Kotiliesi tämän vuoden loppuun ja kalenterin sain sen vuoksi. Vaikka kalenteri tuli Kotilieden kylkiäisenä, niin lahja se on ja tuli sopivasti juuri jouluksi.
Ja lisäksi sain vielä lehden vuosikerran. Oikeastaan voitin tuon lehden jostain kilpailusta, mutta kun tammikuun numero tipahti postiluukusta juuri jouluksi, niin kyllä tuon palkinnon voi laskea mukaan joululahjoihin!

Kiitollisin mielin toivottelen hyviä välipäiviä kaikille!

PS. Eilen oli muuten Helsingissä lämmintä: Kaisaniemessä mitattiin 9,9 plusastetta! Siis noin +10 astetta! Tänään on ollut jo melkein nollassa ja ehkä asteen verran pakkastakin.

4 kommenttia:

  1. Hyvännäköiset:sekä nilkkurit sekä Eccot:)

    VastaaPoista
  2. hyvän näköisiä lahjoja sait.
    Käyttöä varmaan on.

    mukavia päiviä myös sinne!

    VastaaPoista
  3. Hyvät ja terveelliset jalkineet ovat niitä parhaita asioita elämässä; ei muissakaan ole moittimista, tarpeellisia ovat.;)

    VastaaPoista
  4. Kivat lahjat, eikös vaan, Yaelian, sylvi ja Aili-mummo! Kiitos kommenteista!

    VastaaPoista

Tervetuloa lukemaan blogiani! Jätäthän viestin tai kommentin käynnistäsi minua ilahduttamaan! Luen mielelläni ajatuksiasi!

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida eli nimettömät kommentit poistetaan. Laita siis kommenttiisi ainakin nimimerkki.

Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.