Varhainen aamu Helsingin Hakaniemen torilla ja heinäkuinen muotikuva

To 21.7.2011
Heinäkuun alkupuolella 8.7.2011 varhain aamulla otin kuvia Hakaniemen torilta. Jäivät silloin postaamatta, mutta laitan nyt vielä muutaman niistä tänne, mutta huomatkaa toki, että torihinnat ovat ehkä erilaiset tänään. ;D
©Marja-Leena
©Marja-Leena
©Marja-Leena
©Marja-Leena
Vielä varhaisena arkiaamuna torilla on aika hiljaista. Kellon vähän yli kahdeksan ja lomalaiset ehkä nukkuvat vielä ja muut ovat töihin menossa tai jo työmaallaan.
©Marja-Leena
Jotkut ovat sentään jo ehtineet aamun torikahveille. Vasten aurinkoa otettu kännykkäkuva vetää varjot tummiksi ja kuvan utuiseksi sekä tiputtelee aurinkosadetta kuvan pintaan.
©Marja-Leena
Mansikka-aika on parhaimmillaan, mutta aika kallista on. Olisipa oma mansikkamaa! :D
©Marja-Leena
Tomaatteja saa sentään suhteellisen halvalla. Ja torilla on aina valinnanvaraa ja kaikki on tuoretta.
©Marja-Leena
©Marja-Leena
Musiikkiakin on tarjolla heti aamusta. Pojat ovat tulleet muutaman kolikon toivossa. Ehkä päivän mittaan jotain kertyy. Minulla on vain pankkikortti, joten en voi maksaa konsertista, vaikka minulle hymyillään kauniisti. Itseasiassa olen menossa muualle enkä tullut tekemään edes toriostoksia tänäaamuna.
©Marja-Leena
En siis lähde täältä suurten enkä pienten kantamusten kanssa, vaikka monesti niin olen tehnytkin.
©Marja-Leena
©Marja-Leena
Torilla näkee vanhaa ja nuorta, kaiken ikäistä, näköistä ja väristä väkeä.
©Marja-Leena
Tämä rouva poseeraa tässä heinäkuisessa muotikuvassani. ;D Hän odottelee jotakuta. Kuvan otin ihan luvan kanssa.
©Marja-Leena
Tämän kuvan myötä toivotan teille kaikille kuvani mukaista aurinkosadetta ja antoisaa ja lämmintä heinäkuun loppupuolta! :)

6 kommenttia:

  1. Hyviä kuvia otit Hakiksen torilta.Itse otin kuvia tuolta pilvisenä päivänä,eikä niistä sen vuoksi tullut niin hyviä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos ihanasta aamuisesta torikierroksesta.
    Oli ihan hauska nähdä hakaniemen toria.
    Olen aina ihaillut Helsingissä käydessä torin vihannes tiskejä.
    Kävin vuonna-62 Hakaniemessä, Lenita Airiston äidin konttoriopistoa.
    Asuin silloin alivuokralaisena olikohan se Saariniemen kadulla.
    Muistot tulivat mieleen kuvistasi.
    Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  3. Yaelian, onneksi tori on mielenkiintoinen pilvisinäkin päivinä! Hienoa heinäkuuta Sinulle!

    VastaaPoista
  4. Sylvi, kiitos kommentista! Tori ei taida olla paljon muuttunut noista ajoista. Toriromantiikka säilyy oli mikä aika tahansa, eikö vain? Mukavaa heinäkuun jatkoa!

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia Hakaniementorila. Ensi viikolla minäkin olen siellä!

    VastaaPoista
  6. Kiitos Pia! Tervetuloa Helsinkiin!

    VastaaPoista

Tervetuloa lukemaan blogiani! Jätäthän viestin tai kommentin käynnistäsi minua ilahduttamaan! Luen mielelläni ajatuksiasi!

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida eli nimettömät kommentit poistetaan. Laita siis kommenttiisi ainakin nimimerkki.

Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.