Viimeinen retkikohteemme Sastamalassa: Tyrvään Pyhän Olavin kirkko

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

Ma 11.7.2011

Päivä oli jo kallistumassa lauantaina 2.7.2011 illaksi, kun joukkomme suunnisti kohti Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoa. Minulle tämän kirkon maalausten näkeminen oli toiveiden täyttymys. Olin jo pitkään toivonut pääseväni katsomaan Kuutti Lavosen ja Osmo Rauhalan maalauksia. Pidin sitä jo lähes saavuttamattomana toiveena, sillä noin kuusi tuntia autossa istumista, siis kolme tuntia mennen tullen, tuntui mahdottomalta järjestää. Julkisilla olisi ollut taas liian hankalaa lähteä.

Kirkko sijaitsi kauniilla paikalla korkealla mäellä järven rannalla. Taiteilijoiden maalaukset olivat todella puhuttelevia. Kuutti Lavosen maalaukset kertoivat Jeesuksen kärsimyksistä. Niilo Rauhalan symboliikka oli seesteistä ja myös omalla tavallaan puhuttelevaa. Hyvin noiden taiteilijoiden työt sopivat yhteen, vaikka olivatkin täysin eri tyylisiä.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Ovella oli vastassa perinteinen vaivaisukko. Monet olivatkin tämän kirkon hyväksi tehneet talkootyötä ja antaneet lahjoituksia. Mm. Mauri Kunnaksen lahjoittaman kirjan myyntituloilla saatiin kirkkoa varten rahoitusta yli vanha miljoona.

Kirkko vihittiin käyttöön puuvalmiina ilman maalauksia. Kuitenkin jotain tuntui puuttuvan ja niin päädyttiin tilaamaan nuo hienot työt kahdelta suomalaiselta nykytaiteilijalta. Kirjapajan hieno nelivärikuvin varustettu kirja Kuuti Lavonen, Osmo Rauhala, Pirjo Silveri: Tyrvään Pyhän Olavin kirkko – Sata ja yksi kuvaa kertoo erinomaisesti tästä maalausprosessista. Katso kirjasta lisää blogistani Marja-Leenan kirjahylly. 

Kirkko vihittiin käyttöön puuvalmiina ilman näitä jo kuuluisiksi tulleita maalauksia. Tasavallan presidentin kerrotaan leikillään sanoneen taiteilijoille: "Älkää vain pilatko tätä kaunista kirkkoa!"

Satuimme paikalle juuri oppaan selostuksen aikaan ja saimme siten hyvän kuvan monista kirkkoon liittyvistä asioista.
Kirkko oli täynnä opasta hartaasti kuuntelevaa väkeä.







Oheisena pieni kuvakatsaus taiteilijoiden töistä:

Kuutti Lavosen tunteisiin vetoavia maalauksia
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

Saarnastuoli ja kirkon alaosan maalaukset ovat Osmo Rauhalan käsialaa. Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

7 kommenttia:

  1. Minulta on vielä nuo maalaukset näkemättä. Kävimme tuolla kirkolla samana vuonna vähän ennen tulipaloa. Olimme lähetyssaarnaajien illassa jossa kuulimme matkoista maailmasta ja ihanaa musiikkia. Silloin jo ihastuin tuohon kirkkoon. Vielä toivon jos pääsisin sinne, matka on pitkä.

    VastaaPoista
  2. Minulle suurin löytö oli Osmo Rauhalan Kaksoispiste. Se tuli hänen kuviinsa siitä ajatuksesta, että kuolema ei olekaan piste vaan kaksoispiste.
    Laitan tähän nimilinkkiin oman kirjoitukseni tuossa samssa paikassa vierailusta.

    VastaaPoista
  3. Hyvät kuvat, olen itse Vammalasta kotoisin ja tuon kirkon pihalla useasti tepastellut. Kaunista seutua ja kaunis kirkko.

    VastaaPoista
  4. Kaunis kirkko, päältä että sisältä.
    En ole käynyt kirkossa, mutta nyt näin sen, kiitos!

    VastaaPoista
  5. Kirkot ovat kyllä hienoja. Peikkokin on käynyt katsomassa.

    VastaaPoista
  6. Hienot ja puhuttelevat kuvat!

    Kiitos, Marja-Leena, tästä postauksesta<3

    VastaaPoista
  7. Kiitos teille kaikille kommenteista, sirkkis, mm, Sarppu, sylvi, isopeikko ja Aili-mummo!
    Kesäterässä tässä taidan olla, kun huomaan, ettei tule avattua läppäriä kovin usein!
    Mukavaa kesän jatkoa kaikille!

    VastaaPoista

Tervetuloa lukemaan blogiani! Jätäthän viestin tai kommentin käynnistäsi minua ilahduttamaan! Luen mielelläni ajatuksiasi!

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida eli nimettömät kommentit poistetaan. Laita siis kommenttiisi ainakin nimimerkki.

Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.