Helsingin Puotilassa ja heinäkuun muotikuva

Su 31.7.2011
Tässä heinäkuun muotikuva: Tyttöjä rannalla. Huomaa toisen tytön helleleggingsit!

Kuva: ©Marja-Leena Kirjonen
Kuva: ©Marja-Leena Kirjonen
Eilen vietimme ystäväni Annen kanssa illan Puotilassa. Anne on asunut noilla kulmilla lapsuutensa ja nuoruutensa, joten paikat olivat hänelle tuttuja. Minäkin asuin joskus kauan sitten Puotilassa Rusthollinpolulla vuoden verran.
Olimme menossa uimaan, mutta ilta viileni ja lopulta vain Anne kävi uimassa. Minä en meressä ole tänä kesänä uinut, mutta Anne on käynyt uimassa pitkin kesää. Lahden vesi oli kuitenkin tosi lämmintä, joten oikeastaan olisin voinutkin käydä uimassa minäkin, vaikka silloin jo aika myöhäinen ilta. Kello oli jotain yhdeksän tai melkein kymmenen. Vesi oli varmaan kuitenkin ilmaa lämpimämpää. Oli rannalla muutamia muitakin sekä uimassa että muuten vain istuskelemassa, mutta mikään helle ei enää ollut ja taivaskin pilvessä.
Kuva: ©Marja-Leena Kirjonen
Kuva: ©Marja-Leena Kirjonen
Kuva: ©Marja-Leena Kirjonen
Uimarannalta menimme vielä juomaan tuoremehut viereiseen Puotilan kartanoon. Ehdimme paikalle juuri ennen auringonlaskua, joten sain vielä otettua kuvat päivänvalon aikana. Aurinkohan laskee Helsingissä tähän aikaa kesää jo kello noin 22.
Kuva: ©Marja-Leena Kirjonen
Päärakennus on 1760-luvulta ja siihen on 1800-luvun alussa rakennettu iso lasiterassi.
Kuva: ©Marja-Leena Kirjonen
Kuva: ©Marja-Leena Kirjonen
Ravintolana olevan päärakennuksen vieressä on pehtoorin vanha keltainen puurakennus.
Saavuimme ravintolaan juuri kun illan päätapahtuma eli häävieraiden kestitseminen oli jo ohi ja suljettu tilaisuus sisätiloissa oli jo päättynyt. Saatoimme siis katsella kartanoa myös sisäpuolelta.
Kuva: ©Marja-Leena Kirjonen
Morsiankin vielä vilahteli muutaman kerran vauhdikkaasti ohitsemme, kuten myös sulhanen ja jokunen häävieras.
Kuva: ©Marja-Leena Kirjonen
Kuva: ©Marja-Leena Kirjonen
Kuva: ©Marja-Leena Kirjonen
Kuva: ©Marja-Leena Kirjonen
Kuvissa kartanon huoneita pöytineen. Hyvä kaikenlaisten juhlien viettopaikka.

6 kommenttia:

  1. Puotilan kartano on tosi kaunis paikka;olen siellä joskus käynyt:)

    VastaaPoista
  2. Tuo kartano on tuttu minullekki yksistä häistä. Ihana paikka kesällä.

    VastaaPoista
  3. samanlainen lasten hiekka vene on myös Vuosaaren Uimarannalla. Siellä niemen nokassa missä saa kävellä meren "päällä" saareen asti.tutut paikat ovat nämäkin ja kartanossa on pidetty juhlia sekä yhdet tuttavan häät..uinut olen tuossa rannassa, siinä on ollut useina kesinä sinilevää..tänä kesänä ei kai ole ollut..

    VastaaPoista
  4. On hyvin erikoisen näköinen paikka, ja hyvin vanha...

    Kiitos postauksesta, Marleena<3

    VastaaPoista
  5. Onpa kaunis kartano.
    Hyvät kuvat olet ottanut.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommenteista ystävät! Syksy kiitää kohti ja tuntuu, ettei kerkiä alta pois! Ei vaiskaan, omat kiireet ne tökkivät. Bloggaamistakin!

    Hyvää elokuuta kaikille!

    VastaaPoista

Tervetuloa lukemaan blogiani! Jätäthän viestin tai kommentin käynnistäsi minua ilahduttamaan! Luen mielelläni ajatuksiasi!

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida eli nimettömät kommentit poistetaan. Laita siis kommenttiisi ainakin nimimerkki.

Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.