Viikon varrelta

Ma 8.12.2014

Onpa taas ehtinyt tapahtua vaikka mitä sitten viime postaukseni. Viime torstaina oli seurakunnan Gaala-ilta vapaaehtoisille. Meitä alkaa olla jo monta sataa. Juhlaan mahtui ensimmäiset 250 mukaan ilmottauttunutta.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

Saimme hyvää syötävää, jonka pastorit ja seurakunnan vakituiset työntekijät olivat valmistaneet. Ohjelmassa oli hienoja musiikkiesityksiä, hunoristista arvontaa ja Leo-patsaan ojentaminen yhdelle yli 80-vuotiaalle seurakuntalaiselle. Seurakuntasalista oli otettu pois kaikki pitkät painavat puupenkit ja tilalla oli monen monta kauniisti katettua pöytää ja lamppuköynnökset koristivat salia. Oli tosiaan ilo ja kunnia olla mukana tuossa upeassa tilaisuudessa! Kiitos!

Sunnuntaina oli solumme "pikkujoulu" ehkä viimeisen kerran Galleria Foggassa, jossa olen silloin tällöin päivystänyt tämän kuluneen syksyn aikana. Tässä kuva yhdestä syksyn näyttelystä, jossa aiheena olivat eläimet:

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen


Tällä hetkellä Galleria Foggassa on yhteisnäyttely, jossa mukana on monia tunnettuja taiteilijoita. Joulukuun näyttelyn ehtii vielä hyvin käydä katsomassa. 



Täältä löydät lisätietoja: http://www.fogga.fi/ Tässä kuvaa tuosta joulukuun näyttelystä:

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

Google Crome -palvelin näyttää koko ajan tökkivän ja kirjoituksestani hävisi äsken puolet, joten vaihdoin Safariin, jolla sain jatkettua ja laitettua sentään osan takaisin ja uudestaan nuo näyttelyyn liittyvät kuvat, mutta tämä oli tässä nyt tällä kertaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa lukemaan blogiani! Jätäthän viestin tai kommentin käynnistäsi minua ilahduttamaan! Luen mielelläni ajatuksiasi!

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida eli nimettömät kommentit poistetaan. Laita siis kommenttiisi ainakin nimimerkki.

Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.