To 26.4.2012
Eilen ja tänään on ollut todella lämmintä. Eilen hikoilin takissani, joka on yksi mielitakeistani: violetin värinen nahkajäljitelmätakki. Se on tähän asti ollut liian kylmä, joten minulla oli siinä alla villatakki, mutta eilen olin tuossa asussani aivan läkähtyä. Keinonahka ei hengitä yhtään! Tänään siirryinkin ohuempaan kangastakkiini, joka on kyllä jotain keinokuitua sekin, mutta sen alla villatakki ei illemmalla kuitenkaan ollut liikaa. Parhaaseen aikaan päivällä oli reippaasti yli 10 plusastetta, ainakin jotain +12 astetta jollei enemmänkin. Kevät on tosiaan tullut, vaikka puissa ei vielä ole lehden lehteä.
Kyllä melkein hieraisin silmiäni, kun tänään sain käsiini jo jaossa olevan Helsingin juhlaviikkojen esitteen! Vappu on vasta ensi viikon tiistaina, mutta Juhlaviikkojen esite mainostaa jo ohjelmia, jotka ovat syyskesällä!
Myös Taiteiden yötä siinä jo mainostetaan. Tämän vuoden Taiteiden yö on torstaina 23.8.2012. Siis noin neljän kuukauden päästä! Aikaisempina vuosina tuona päivänä on kyllä ollut jo sangen varhain kaikenlaista mielenkiintoista ohjelmaa kaupungilla. Niissä on mukava käydäkin. Mutta silloin on sama tilanne kuin vapun aattonakin, en halua mennä illalla enkä missään tapauksessa noina kumpanakaan päivänä yöllä mihinkään, koska kaupungilla on liikkeellä humalaisten joukko ja porukkaa, joista ei tiedä, saako päähänsä pahimmassa tapauksessa pullosta vai puukosta. Mantan lakitukseenkaan ei ole voinut mennä enää vuosiin vellovien ihmismassojen takia. Tungos voi olla niin hirveä, ettei pysty kunnolla liikkumaan mihinkään suuntaan.
Tuosta esitteestä sen verran, että se näyttää aika hauskalta. Grafiikka on kaiken kaikkiaan onnistunutta ja kuvitus kivannäköistä. Mielenkiintoinen typografia.
Kiva kun olette saaneet lämmintä.
VastaaPoistaKeväällä pitääkin hikoilla ja syksyllä palella, sanoi äitini.
Mukavaa ja Siunattua viikonloppua sinulle!
Nyt meillä onkin ollut monta keväistä ja lämmintä päivää. Kiitos samoin Sinulle ja läheisillesi siunattua viikonvaihdetta!
PoistaIhanaa viikonloppua, Marleena, ja kiitos postauksesta.<333
VastaaPoistaKiitos samoin, Aili!
PoistaHyvää viikonloppua Marleena:))
VastaaPoistaSinulle myös hyvää viikonloppua!
PoistaKiva kuulla että on jo noin lämmintä,Ovatko kaikki lumet sulaneet?
VastaaPoistaTaiteiden Yö on kiva juttu,mutta en ole vuosiin siinä ollut,kun en koskaan silloin ole Helsingissä.Mukavaa viikonloppua!
Lumet ovat pääasiassa sulaneet. Jossain on kyllä vielä mahtavia lumikasoja, mutta vain siellä, minne lunta on koottu suuriksi kasoiksi. Muuten lumi on muuttunut harvinaiseksi. Mukavaa viikonvaihdetta!
Poista