Minulla oli tapana opiskeluaikana ja myöhemminkin käydä kuntoani ylläpitämässä jazztanssitunneilla. Nyt se on jäänyt. Totta puhuen mieli tekisi taas liikkumaan, mutta viime kesäinen polvitapaturmani taitaa vieläkin olla esteenä. Varsinkin kun olen huomannut polveni kärsivän jopa vesijuoksusta, jota olen viime vuosina varsinaisesti harrastanut. Puh-koiramme vielä eläessä tietysti pitkät kävelylenkit olivat yksi pakollinen, mutta näin jälkeenpäin ajatellen, mukava harrastus ja päivittäinen ilonaihe. Nykyisin tuo käveleminen on jäänyt vähemmälle: kotoa ratikka- tai bussipysäkille, töihin ja päinvastoin. :D
Tyttäreni Jasmine rakasti tanssimista ja osasi monenlaista. Laitanpa ihan hänen muistokseen tähän teille pienen tanssipläjäyksen:
Mukavaa viikonvaihteen alkua kaikille!
MyNiceProfile.com
Hassua, että liikkumista ei varsinaisesti osaa arvostaa ennen kuin tulee jokin este sille. Itselläni saattaa olla vuoden verran jalka kipeä ja sitten se katoaa tullakseen uudelleen. Siinä välissä sitten liikutaan. Tanssi on parasta.
VastaaPoistaNiinpä niin, kaikki on kuin itsestään selvää, kunnes joyain menettää. Pitäisi koko ajan ymmärtää, miten paljosta saa olla kiitollinen. Jokaisessa hetkessä on puolensa. :)
Poista