To 19.4.2012
Aamulla heräsin puoli kuudelta aamulla lokkien kirkunaan. Katsoin ulos ja kohtalaisen kaunis aamurusko kultasi taivasta. Arvelin, että päivästä tulisi ainakin sateeton eikä sateenvarjoa tarvitse ottaa mukaan. Ällistykseni oli suuri, kun vähän ennen seitsemää suunnistin raitiovaunupysäkille ja maailma olikin peittynyt sumuun. Ilma oli kosteaa ja pysäkin seinien lasipinnat yhtä sumuiset kuin ilmakin. Hengityskin huurusi.
|
Kuva: © Marleena |
Vähitellen sumu alkoi hälvetä siinä ratikkaa odotellessani, mutta autot ilmestyivät edelleen kuin jostain tyhjästä. Vain niiden kaksi valosilmää paljastivat ne:
|
Kuva: © Marleena |
Tästä kuvasta huomaa, että lumet ovat jo täysin sulaneet ja viimeistään äitienpäivän tienoilla vasemmalla näkyvä metsikkö on valkovuokkojen peitossa:
|
Kuva: © Marleena |
Pasilan aseman suunnalla sumu jälleen tiheni niin, että monta kertaa oikein hätkähdin katsoessani raitiovaunun ikkunasta ulos: Olenko jo mennyt sen pysäkin ohi, jolla minun piti jäädä pois? Rautatiesillalla oli sen verran sumuista, että vain sillankaiteet näkyivät, niin en ollut tunnistaa koko paikkaa. Ainakin pari kertaa matkan aikana ihmettelin, missä oikein mennään, kun vaunun ikkunasta ei nähnyt kunnolla kuin muutaman metrin verran ja sen takia tututkin paikat vaikuttivat täysin oudoilta.
Oopperatalokin oli vaipunut hämärän verhon taa vielä noin puoli kahdeksan aikoihin aamulla, jolloin vaihdoin siinä kohdin toiseen ratikkaan:
|
Kuva: © Marleena |
Mutta mitä lähemmäs omaa työmaatani tulin, sitä selkeämmäksi sää muuttui ja sumu hälveni miltei kokonaan. Päivästä tulikin sitten kohtalainen, vaikka en minä pahemmin säästä koko päivänä tiennyt, koska tänään minulla oli kahdeksan tunnin koulupäivä, mikä on kyllä jaloille melkoinen rasitus, koska siinä ei kyllä koko aikana montaa minuuttia istuta eikä sinä aikana myöskään ehdi ulos, jollei ole valvontoja.
OLipas teillä todellakin sumuista!
VastaaPoistaEn muista yhtään näin sumuista aamua olleen ainakaan vuosiin,
PoistaTosiaan harvinaisempi ilmiö tuollainen sumu.
VastaaPoistaTällaista aamusumua en nyt muista Helsingissä edes nähneeni!
PoistaKyllä on sumuista,niin nuo lokit on alkaneet jo aamutuimaan pitäämään aika moista meteliä:))
VastaaPoistaVähän harmitti, kun olisin voinut nukkua vielä puoli tuntia. :)
PoistaVarmaankin osa siitä sumusta nousee pilveksi,
VastaaPoistajosta se sataa niskaamme sateenvarjon puuttuessa :-).
Hyvin on kamerasi vanginnut sumuisen tunnelman.
Olet oikeassa, pilvi siitä varmaan tuli, sillä tänään perjantaina satoi. Onneksi minulla oli sateenvarjo mukana. :)
PoistaJännä miten sumu voi muuttaa maisemat ihan tuntemattomiksi.
VastaaPoistaTosiaan se on aika jännä juttu. Sitä jotenkin tunnistaa paikat jonkinlaisesta kokonaiskuvasta. Sitten, kun näkee vain joitain lähellä olevia kohtia ilman taustaa, luulee olevansa jossain ihan oudossa paikassa.
PoistaPilvi oli tullut kylään :)
VastaaPoista0K.Kaupunki pilvessä!?
Poista