Carl Larssonin näyttelyssä


To 12.4.2012

Joskus tuntuu, ettei blogini pysy perässä, vaikka en mikään kova vipeltäjä enää olekaan – jos nyt nuorempanakaan. Opiskeluaikana en mielestäni ehtinyt mitään, kun päivät menivät Atskissa klo 8–17. Ja sitä ennen opiskelin Turun yliopistossa ja samanaikaisesti Turun piirustuskoulussa ja päiväohjelmani oli klo 8–21.
Aloitan kuitenkin nyt viime viikon keskiviikosta, siis pääsiäisviikon kellokeskiviikosta:

Kuva: © Marleena
Menin extempore käväisemään Ateneumin näyttelyssä. Ajattelin, että helposti käy niin, että siellä oleva Carl Larssonin näyttely Hyvän elämän jäljillä menee minulta vielä sivu suun (siis sivu silmien) ;D, jollen nyt käy siellä.

Kuva: © Marleena
En ole erityisemmin ihastunut Larssonin töihin, mutta kannattihan se nyt kuitenkin katsoa, kun se oli Helsigissä. Tosin en olisi omasta mielestäni paljon menettänytkään, vaikka koko näyttely olisi jäänyt näkemättä. Näyttely kestää 29.4.12 saakka.


Pidän Larssonin töitä niin pikkusievinä, ettei minusta saa hänen töittensä erityisempää ihailijaa.

Näyttelyn yhteydessä myytiin sangen paksua ja sangen hintavaa kirjaa Carl Larssonista, mutta vaikka sen olisi nyt saanut tarjoushintaan muutaman euron halvemmalla, jätin sen ostamatta. Olisihan se ollut hieno lisä taidekirjoihini, joka sekin käsittää jo ainakin yhden hyllyllisen, mutta muuttoni takia en halua yhtään lisäkiloa enää siirreltäväksi.

Kuva: © Marleena
Itse näyttelyssä ei tietenkään saanut kuvata ja vaikka minulla onkin lehdistökortti, en ollut käynyt pyytämässä erikseen lupaa kuvaamista varten. Julkisuuttahan tuo näyttely kyllä tarvitsee ja Ateneum kävijöitä.

Tämä kuva oli koko seinän kokoinen, vaikka tässä sitä
ei huomaa,koska ei ole mitään vertailukohdetta.
Vaikka minusta tuon näyttelyn näkemisen mukana ei tullutkaan Larssonin ihailijaa, niin arvostan suuresti hänen ahkeruuttaan ja pikkutarkkuuttaan. Kärsivällinen nyhertäjä mies on ollut pikkusievine töineen. Ei niinkään taidemaalari vaan kuvittaja. Hänen työnsä ovat kuvallisia dokumentteja ja arjen kaunistelua. Hän halusikin kuvata kaikkea kauniisti ja kiiltokuvamaisesti.
Tässä kuvassa on nuori Larsson:


Olen nähnyt hänestä yleensä kuvia vain aika iäkkäänä miehenä, partasuuna. Otin myynnissä olleesta kirjasta pari kuvaa; tässä on nuoripari Karin ja Carl:


Ja tässä on näyttelyssä esillä ollut Larssonien suunnittelema tuoli, jota tehtävän saanut puuseppä häpesi niin, että toi sen salaa pimeällä Larssoneille, jotka pitivät tuloksesta kovasti. Kuva on tuosta näyttelyä varten julkaistusta kirjasta. Tuolihan on aivan moderni:


Minulle näyttelyn suurin anti olikin se, että sain tietää Karin Larssonin olleen myös taiteilija. Hänen tekstiilitöitään olikin näyttelyssä muutama nähtävillä. Tämän tyynyn Karin Larsson suunnitteli sodan jälkeen. Se ei ehkä ole taiteellisesti kovin suurenmoinen, mutta kertoo siitä, että Karin Larsson taiteilijana purki traumojaan myös suunnittelemiinsa tekstiileihin:


Karin Larssonin suunnitteleman aurinkotyynyn työtarvikkeita saattoi myös ostaa myymälästä.
Näyttelyn yhteydessä oli myytävänä runsaasti rekvisiittaa.

Kuva: © Marleena
Kasseja, tarjottimia, kortteja, lehtiöitä ja jopa pinssejä. Minulla on vielä yhdeltä Tukholman reissulta ostettuja kaksipuolisia postikortteja rasiallinen. Ostin ne jostain tarjouksesta ja taisin maksaa niistä silloin yhteensä jotain euron verran. Tässä näyttelyssä oli kaikki tietysti aika hintavaa.

Kuva: © Marleena
Näyttelyssä oli muistettu myös lapsia. Larssoneillahan oli iso lapsikatras. Näyttelyn yhteyteen oli rakennettu huoneita, joissa lapsetkin saattoivat eläytyä Larssonien maailmaan. Kuvassa on nurkkaus, jossa oli oikea tuoli, samanlainen kuin maalauksessa:

Kuva: © Marleena
Niissä lastenhuoneissa vanhemmat kovasti kuvasivat lapsiaan.

Kuva: © Marleena
Kuva: © Marleena
Tuossa näyttelyssä kannattaa käydä. Lisätietoja täältä. Sieltä voi myös katsoa kuvia Larssonin töistä.

2 kommenttia:

  1. Minä kuulun Larssonin ihailijoihin. Olen käynyt hänen Ruotsin näyttelyissä sekä myös suomessa ja kaksi upeeta kirjaakin on minulla. Olen itse jonkinasteinen pikkutarkka ja pidän hänen 'Hemma i miljöö' tunnelmastaan. Luvattomia kuvia on uhkarohkea julkaista joku voi ottaa niistä nenäänsä. Kiitos mielipiteestäsi

    VastaaPoista
  2. Ehkä inhoan nyhertämistä siksi, että olen joutunut sittä niin kauan itse tekemään: Kymmenen vuotta mainostoimistossa aikana, jolloin kaikki peistitkin tehtiin käsityönä. Ei ollut vielä hienoja graafisia ohjelmia saati yleensä tietokoneita. "Puukotimme" ladonnasta tulleisiin mainosteksteihinkin jopa puuttuvat i-kirjaimet 8-pisteen leipätekstiin. Kirjaimet joihinkin teksteihin letrattiin usein yksitellen... Kymmene vuoden taidekoulutus on myös tehnyt tehtävänsä: neljä vuotta kipsisisten veistosten ja reliefien pikkutarkkaa jäljentämistä. ;)

    Tunnen kyllä lähes kaikki Larssonin kirjat. Elämäkerran luin aikoinaan ja siitä se inho oikeastaan alkoi: jätti naisensa ja äpärälapsensa jonnekin... Kuitenkin korostaa hyvää elämää jne. Yksi taiteilijaystäväni on tuohon asiaan minulle sanonut, että semmoiset asiathan ovat naisen vastuulla. :DDD

    VastaaPoista

Tervetuloa lukemaan blogiani! Jätäthän viestin tai kommentin käynnistäsi minua ilahduttamaan! Luen mielelläni ajatuksiasi!

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida eli nimettömät kommentit poistetaan. Laita siis kommenttiisi ainakin nimimerkki.

Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.