Retiisien ym. muiden salaattiainesten napostelusta

Ke 5.10.2011
Silloin tällöin ostan kaupasta nipun retiisejä, jotka napostelen sellaisenaan. =D

Kuva: LifeLike
Odotan innolla aikaa, jolloin pääsen muuttamaan maalle ja voin alkaa rakentaa omaa puutarhaa. Kaupasta saa yleensä vain yhdenlaisia retiisejä, semmoisia punaisia, joissa on pieni violettiin vivahtava värisävy. Semmoisia kuin tässä ylläolevassa kuvassa on alhaalla äärimmäisenä oikealla. Mutta oikeasti retiisejäkin on olemassa useamman värisinä!
Kyllähän retiisejä voisi kasvattaa isossa kukkaruukussakin kaiketi, kuten joskus kokeilin kasvattaa perunoita parvekkeella ämpärissä. Nykyisin en kerkiä/viitsi. ;)

Retiisit maistuvat hiukan kirpeiltä ja ovat ihan terveellisiä. Niissä on mm. alfalinoleenihappoa, joka on tärkeää elimistölle. Retiisissä on myös kaliumia. Alfalinoleenihappoa saa kyllä myös kahdesta ruokalusikallisesta kylmäpuristettua rypsiöljyä päivittäisen määrän. Öljy ei tietenkään saa olla vanhaa. :) Alfalinoleenihappo on omega-3-rasvahappo ja ihmiselle elintärkeä. Kyseistä alfalinoleenihappoa saa myös saksanpähkinöistä ja kokonaisista pellavansiemenistä, joissa kyseinen öljy ei samalla tavalla härskiinnykään kuin pullotettuna tuotteena.

Olen nykyisin laiska tekemään salaatteja, joten retiisien ja porkkanoiden napostelu on minulle hyvä vaihtoehto, samoin kuin muidenkin salaatteihin yleensä laitettavien ainesosien napostelu sellaisenaan tai ruisleivän päällä. Erityisesti tykkään mansikoista tai banaanisiivuista ruisleivän päällä! ;) Jopa kurkkua popsin joskus pitkän pötkön sellaisenaan. Tykkään myös ruohosipulista. Leikkelen sitä silpuksi ruisleivän päälle ja välillä valkosipulin suikaleita. Sopiva sipaisu voita ensin, niin kaikki ainekset pysyvät hyvin leivän päällä. Valkosipuli on sen verran väkevää, että laitan sen pieninä suikaleina kahden leipäsiivun väliin, silloin suuta ei polta. :)

Aina, kun ei tarvitse laittaa kenellekään muulle ruokaa, tämä systeemi on hyvä vaihtoehto. Säästää aikaa ja on terveellistä.

10 kommenttia:

  1. Meillä täällä on retiisejä vaikka minkälaisia;mustia,vihreitä,valkoisia ,pitkulaisia,pyöreitä isoja.Olen aina inhonnut niitä pieniä punertavia,joita on Suomessa,enkä sen vuoksi täälläkään maistanut niitä muita laatuja,ennenkuin yhdessä kasvisravintolassa söin retiisiraastetta,joka olikin tosi hyvää.Sen jälkeen on erilaisia retiisejä löytynyt salaateistani ja teinkin kerran niistä retiisilajikkeista postauksenkin ruokablogissani. http://appelsiinejahunajaa.blogspot.com/2011/02/suuri-retiisitesti-ja-kastike.html

    VastaaPoista
  2. kaunis kollaasi, ja varmasti maistuu.

    VastaaPoista
  3. Monenlaista sitä voi ruisleivän päälle panna ja hyvältä maistuu! Minäkin harrastan tuota raakana syömistä, puolikas kurkkua sellaisenaan on mums - hyvää!

    VastaaPoista
  4. Minä olen sellainen erilaisten saalaattien tekijä. Rakastan kokeilla erilaisia niin sanottuja ruokasalaatteja. Meillä usein päivän pääruoka on hyvää ruokasalaattia.Niihin on hyviä vinkkejä joka lehdessä. Ainoa asia joka pitää huomioida,että jokaisesta ravintoaine ryhmästä on käytetty jotain. Kyllä kaikki kasvikset ovat mukavaa naposteltavaa aina.

    VastaaPoista
  5. Yaelian, katsoin retiisitestisi ja sen retiisiraastekastikkeen reseptin blogistasi. Kiitos ohjeesta! Täytyypä kokeilla tuota reseptiä jossain vaiheessa! Olisi kiva kokeilla muunkinlaisia retiisejä, niitä joita on blogini kuvassa. Maistuisivatkohan ne paremmilta?

    VastaaPoista
  6. sylvi, kivat värit, eikö vain. Tosin kuva ei ole minun tekemäni, vaan retiisin siemeniä myyvän firman!

    VastaaPoista
  7. Sirkka, rakastan hyvää ruisleipää, semmoista missä ei ole vehnää eikä vehnängluteenia vaan mikä on tehty taikinajuureen. Melkein kaikki vihannekset sopivat yhteen ruisleivän kanssa ja moni hedelmäkin!

    VastaaPoista
  8. sirkkis, jossain vaiheessa rupean taas tekemään kunnon salaatteja. Nyt syön enimmäkseen salaattiainekset ilman kastikkeita sellaisenaan! :)

    VastaaPoista
  9. ihan tuli lapsuusaika mieleen, meillä kasvoi vähän kaikkea ja kitkemisen palkaksi sain syödä kaikkea mistä pidin, ei sen makuisia tomaatteja, retiisejä, ja muitakaan vihanneksia kaupasta saa. ellei sitten jostain erikoisliikkeestä.retiisillä koristeltiin salaatti minun lapsuudessa, siitä tehtiin pieniä tähtiä, ne irti leikatut siivut oli muuten seassa. Oli jotain kukkiakin mitä syötiin, salaatissa, olikohan kurkun, taisi niitä olla useitakin lajeja

    VastaaPoista
  10. Aikatherine, tiedän ne pienet siniset kukat! Kasvatin niitä vuosia sitten aarin palstallani, joka minulla oli silloin Vanhassa kaupungissa Hesassa! En tosin muista, miltä ne maistuvat, mutta nättejä ne salaatissa ovat!

    VastaaPoista

Tervetuloa lukemaan blogiani! Jätäthän viestin tai kommentin käynnistäsi minua ilahduttamaan! Luen mielelläni ajatuksiasi!

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida eli nimettömät kommentit poistetaan. Laita siis kommenttiisi ainakin nimimerkki.

Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.