Huom! Päivittyvä kuva! |
No, pitäisihän minun tietää. Olin mainosalalla pitkään valmistuttuani Atskista. Minulla oli oma mainostoimistokin. Ennen 90-luvun suurta lamaa, joka sulki Helsingissä jopa joidenkin katujen kaikki liikkeet. Mutta kyllä joululehtien ilmestyminen kauppojen hyllyille on aina selkeä muistutus ajan nopeasta kulusta. (Nyt niitä on ollut näkyvillä jo ainakin viikon verran jollei pitempäänkin.)
Lapsuudessani ja kouluvuosina aloin kerätä joululahjoja jo loppukesän alennusmyynneistä. Käsitöiden ja yleensä itse tehtyjen lahjojen ja joulukorttien tekeminen oli aloitettava riittävän ajoissa. Silloin oli heitä, joille halusi antaa lahjoja: isälle, äidille, pikkusiskolle. Myöhemmin miehelleni ja hänen sukulaisileen, tyttärelleni. Sitten äkkiä on enää pikkusisko, joka hänkin on jo kohta ylittämässä keski-ikää, vanhemmat ja tytär Taivaan kodissa, mies muuttunut X-kirjaimeksi.
Kuitenkin rakastan yhä joulua, minua ei haittaisi vaikka jouluhössötys alkaisi jo juhannuksesta! Siihenhän ei tarvitse mennä itse sen kummemmin mukaan kuin muuhunkaan kaupalliseen hulapaloohon. Ulkomaalaisille Suomi on eksoottinen joulumaa, missä joulupukki asuu Korvatunturilla. ;) Minä taas kaipaan joulun ajan hiljentymistä, rauhallisia lumisia maisemia maaseudulla.
Reilut kaksi kuukautta enää, ei kolmea kuukautta edes, jouluaattoon. Ihanaa, kohta on taas kesä!!!
Ensi viikolla kuitenkin on oppilaiden syysloma – se entisaikojen perunannostoloma – ja opettajien myös!
Huom! Päivittyvä kuva! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tervetuloa lukemaan blogiani! Jätäthän viestin tai kommentin käynnistäsi minua ilahduttamaan! Luen mielelläni ajatuksiasi!
Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida eli nimettömät kommentit poistetaan. Laita siis kommenttiisi ainakin nimimerkki.
Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.