Lätäköiden lumo?

To 27.10.2011
Kuva: Koulun välituntialuetta, © Marleena
Joskus siinä ala-asteiässä minusta oli hauskaa leikkiä sateen jälkeen vesilammikoissa. Lapsuuteni aikaisessa Raisiossa meille meni isolta tieltä kapea autolla kuljettava hiekkatie, jossa oli jonkin verran kuoppia. Sateella ne olivat täynnä vettä. Eivät ne syviä kuoppia olleet, mutta sen verran niihin kertyi vettä, että saattoi mainita. ;) Koska tie oli hiekkainen, lätäköt eivät olleet kuraisia, vaan vesi oli aivan kirkasta. Muistan, miten kerran pesin punaruudulliset kumitossuni tuollaisessa lätäkössä! Autojakaan ei silloin ollut kaikilla. Tuota hiekkatietä pääsi meidän kotimme ohitse vielä kolmeen naapuriin, eikä heilläkään ollut kellään autoa, niin kuin ei silloin meilläkään. Joten lätäköiden yli eivät auton renkaat kovin usein ajaneet. Siksi tuo lätäköiden vesi kai oli niin kirkasta ja puhdasta.

Samanlaisia lapset ovat vieläkin. Lätäköissä on kiva kahlata! Minulla oli tänään puolentunnin välituntivalvonta, kun valvoin yhden toisenkin opettajan vuoron. Eräs lapsista keksi kentän reunasta lätäkön ja kahlasi siinä innoissaaan. Tuo lätäkkö tosin ei ollut kirkasvetinen, vaan oikea kuralätäkkö!
Kuva: © Marleena
Onneksi tytöllä oli hyvät pitkävartiset kumisaappaat! Ja mihinkäs niitä paremmin voisi käyttää!

Kuva: © Marleena
Olisko kiva mennä hyppimään tähän lätäkköön!?

4 kommenttia:

  1. Nyt sait minut muistamaan omat lätäkkömuistoni;D Kivat kuvat!

    VastaaPoista
  2. Mikäs sen hauskempaa kuin hyppiä lätäköissä ja kun vesi jäätyy niin on hauska rikkoa jäätä.
    Lastenlasetn kanssa nykyäänkin hypin kumisaappaat jalassa lätäköissä.
    Hykyään lapsilla on niin hyvät sadevarusteetkin.
    Kivat kuvat!
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  3. Yaelian, kiva muistella joskus omia lapsuuden touhuja!

    VastaaPoista
  4. sylvi, koiran kanssa joskus juoksin lätäköiden läpi ja kävelin juuri ohuen jään saaneissa, niin että ritisi!
    Kun ei ole enää koiraa eikä lapsenlapsiakaan, pitää yrittää kulkea arvokkaasti ja innostumatta ;) varsinkin oppilaiden läsnäollessa! ;)

    VastaaPoista

Tervetuloa lukemaan blogiani! Jätäthän viestin tai kommentin käynnistäsi minua ilahduttamaan! Luen mielelläni ajatuksiasi!

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida eli nimettömät kommentit poistetaan. Laita siis kommenttiisi ainakin nimimerkki.

Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.