Yksinäisyys

Ma 20.1.2014

Viime postauksen jälkeen voi tuntua oudolta, mutta pidän yksinäisyydestä. Välillä en todellakaan kaipaa kenenkään seuraa. Jos minulla vielä olisi koira, luulen, että se ymmärtäisi minua parhaiten. Vain rauhallista kävelyä luonnon keskellä ja seurana korkeintaan koira tai nimenomaan koira. Siinä ovat parhaat yksinäisyyden ainekset.
Joskus yksinäisyydestä voi nauttia kirjan seurassa, joskus vaikka rannalla katsellen aaltoja tai auringonlaskua. Yksinäisyys on joskus parasta seuraa, on hyvä olla vain itsekseen omien ajatustensa kanssa. Onnen murusia ne hetket olivat elämäni ruuhkavuosina ja varsinkin siihen aikaan, jolloin olin myös kahden ihmisen omaishoitaja. Olen ajatellut, että on hyvä tutustua yksinäisyyteen kunnolla, niin siitä ei koskaan tule vihollista.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

Nykyisin kaipaan vähemmän yksinäisyyttä, koska saan olla usein yksin tai vain kissa seurana. Nuorena yksinäisyyttä ei samalla tavalla kokenut ei onnena eikä onnettomuutena, kuten joskus näinä aikuisuuden vuosina. Olen kuitenkin tullut sinuksi yksinäisyyden kanssa ja viihdyn hyvin omassa seurassani. Kiireisen työpäivän jälkeen on ihanaa viettää rauhallista iltaa vain olemalla tekemättä mitään ja ihan yksikseen. Usein kissa kyllä kököttelee sylissäni ja kehrää, mikä joskus suorastaan häiritsee minua.

Onnea on monenlaista. Yksin olemisen onni oli parasta minulle tänään.