Tiistain onni: ruoka!

Ke 22.1.2014

Tiistain onnea oli selkeästi aistein havaittava asia: ruoka! Olen kai sitten loppujen lopuksi syönyt vähän viime päivinä, kun tiistaina olin hirmu nälkäinen heti aamusta alkaen. Maanantain syömisetkin oliva olleet suht niukat. En ollut perjantain jälkeen käynyt kaupassa ja kotonakaan ei ollut enää varastossa mitään ihmeempiä, joten aamupalaksikaan ei ollut oikein mitään ja toisaalta oli aika kiireinen lähtökin seitsemän aikoihin, jolloin lähikauppakin vasta avasi ovensa ja olisin kyllä myöhästynyt töistä, jos olisin mennyt töihin kaupan kautta. Tai sitten näläntunne johtui näistä päiväkausia jatkuneista pakkasista. Kirjoitan tätä jo vuorokauden vaihduttua keskiviikoksi; nytkin pakkasta on -19 °C!

Minulla oli tiistaina vastuullani H:n erityisluokan erityisen vilkkaat lapset. H oli koulutuksessa ja minulla opetettavana hänelle valikoituneet yhdeksän vintiötä. Se tarkoitti sitä, että ruokiksella ei ollut pahemmin aikaa mässäillä, koska oppilaat syövät, valvonnassani olevat muksut nimittäin, keskimäärin noin 1–5 minuutissa ja itse haluaisin kyllä ruokailuun käyttää enemmän aikaa. Mutta koska aikaa ei ole, otan lautaselleni tämmöisinä valvontapäivinä vain muutaman suupalan, että ehdin jatkamaan tuntia aikataulun mukaisesti. Ruokailuun on varattu 20 minuuttia, siitä menee useimmiten melkein 10 minuuttia siihen, kun oppilaat jonottavat ottamaan ruoan lautaselleen ja menevät sitten paikoilleen johonkin ruokalan pöytään istumaan. Syömiseen jää parhaimmillaan aikaa 10–15 minuuttia. Sen jälkeen mennään vielä 10 minuutiksi luokkaan ennen kuin välitunti alkaa. Koska lapset saavat itse ottaa ruoka-annoksensa, se voi olla vain muutama nokare, vaikka aina jokaisen pitäisi ottaa ainakin vähän kaikkea, siis salaattia myös. Oppilaan ruoka-annos voi siis olla yksi postimerkinkokoinen pala salaatinlehteä, pari hernettä ja lusikallinen pääruokaa ja tuon "valtavan" ruokamääränhän oppilas nielaisee minuutissa ja kysyy sen jälkeen joko saa mennä luokkaan. Rauhattomuus alkaa siinä opettajaa odotellessa, joten odottelun ei voi antaa jatkua liian pitkään. Aina kuitenkin joku ottaa kunnon annoksen ja hänet pitää sitten jättää avustajan valvonnassa syömään ruokaansa.

No, koska tiistain ruokailuni oli tätä luokkaa, olin nälkäinen kotiin lähtiessäni ja siispä suunnistin kolmen maissa koulusta lähdettyäni tuttuun ruokapaikkaan Harlekiiniin Kallioon, mistä saa joka päivä kotiruoan tapaista keittoa hintaa 4,70 euroa. Siellä on yleensä aina kahtalajia keittoa, tiistaina oli tarjolla lohikeittoa ja lihakeittoa. Valitsin lohikeiton.  Hyvältä se maistuikin, vaikka olikin hautunut liedellä jo klo 11 lähtien tai ehkä juuri siksi. Sieltä menin kauppaan ja ostin itselleni evästä illaksi. En kuitenkaan lähtenyt vielä kotiin, vaan menin klo 17 seurakuntamme kahvilaan, missä nautin kupposen teetä ja munasillivoileivän. Jäin seurakunnan iltakokoukseen, koska vuorossa oli ehtoollistiistai. Illan lopuksi lääkäri luennoi aiheesta "Mielen ja kehon hyvinvointi". Seurakunnan tilaisuuden päätyttyä menin vielä kirjamyyjien palaveriin – olen vapaaehtoistyössä seurakunnan kirjakaupassa – missä käytiin läpi parin seuraavan kuukauden myyntivuorot. Tiimivastaava tarjosi meille limsaa ja palan kakkua, jonka reseptin hän oli saanut joskus anopiltaan.

Tänään söin siis tosi paljon, ensin hiukan koulussa (riisiä ja jotain kasviskastiketta ja salaattia), sitten lohikeittoa Harlekiinissa ja tuhdin munasillivoileivän seurakunnan kahvilassa. Kirjamyyjien palaverissa söin ison palan T:n tekemää maukasta kahvikakkua ja join ison mukillisen limsaa. Kotona söin vielä kaupasta ostamani pikkupurkin kermarahkaa ruisleivän kera ja join purkillisen energiajuomaa. Mikä valtava kalorimäärä tälle päivälle! Vaan ei se mitään, kunhan ei tule tavaksi! En voi muuta kuin huokaista kiitokset Taivaan Isälle hyvästä ruoasta!