La 12.5.2012
|
Kuva: ©Marleena |
Muutama nuori rouva taloyhtiössämme innostui järjestämään Helsingin siivouspäivänä kirppiksen kerhohuoneeseemme. Minäkin lupauduin mukaan, kun rompetta ovat nurkat täynnä ja haaveilen, että joskus todella pääsen muuttamaan täältä maalle. Tarkoitus oli laittaa pöytä valmiiksi perjantai-iltana tai lauantaina, mutta kuinka ollakaan unohdin viikolla koko kirpputoriasian. Perjantai-iltana haalin kokoon pari kassillista ja ajattelin, että nousen lauantaiaamuna sitten keräilemään lisää.
|
Kuva: ©Marleena |
Vaan yöllä voin jo huonosti ja aamulla vatsani oli aivan sekaisin ja oksensi oikein kunnolla. Tällaista lyhytaikaista mahatautia Hesassa on viime aikoina ollut liikkeellä. Onneksi tuo huonovointisuus meni samantien ohi, enkä enää päivän mittaan oksentanut. En kehdannut peruakaan kirppispöytääni, kun olin jo perjantai-iltana alkanut sitä rakennella.
|
Kuva: ©Marleena |
Tosin lauantaiaamuna en kyllä sitten enää jaksanut kerätä mitään lisää, vaan laitoin paikoillleen perjantaina keräämäni tavarat, joten pöytäni oli aika suppea. Vaatteita en vienyt myyntiin muuta kuin yhden Jassun poolokauluspuseron ja jättiläishuivini. Myynti olikin sitten melkein plusmiinus nolla. Mutta yhtä huonosti meni muillakin. Asiakkaita ei paljon näkynyt, sillä taloyhtiön kerhohuone on aika sivussa ja koko Helsinki oli lauantaina kirpputoreja pullollaan.
|
Kuva: ©Marleena |
Kun tulin kotiin, painuin heti nukkumaan. Kuumettakin oli, mutta en jaksanut ruveta sitä mittailemaan. Onneksi Äxäni poikkesi käymässä ja lähetin hänen mukanaan suurimman osan tavaroista lahjoituksena Fidan kirpparille.
|
Kuva: ©Marleena |
Yksi talon rouvista oli leiponut valtavan äitienpäivätäytekakun, josta riitti syötävää talon lapsillekin. Minä, joka olen vallan perso kermatäytekakkujen perään, en maistanut suullistakaan, suorastaan inhotti ! tuo ihanan näköinen kermahöttönen. Join koko päivänä vain pari mukillista vettä. Kävin kuitenkin kirppiksen jälkeen heti kaupassa ja kokeilin pystyisinkö syömään jäätelöä. Jäätelötuutti maistuikin ihan hyvältä vihreän jääteen kanssa. Siinä se lauantain ruokalistani olikin!
|
Kuva: ©Marleena |
Nelituntinen kirpparilla meni siinä istuskellen ja sudokuja ratkoen. Sen verran surkea olo oli, että kotona olisin varmaan vain loikonut vuoteessa. Kokonaistienesti jäi alle 20 euron! Eli joitakin euron tavaroita sentään meni kaupaksi. :) Eivätkä kaikki tainneet saada sitäkään kokoon. Päivä oli viileä, vaikka ei varsinaisesti satanutkaan. Ja kirpputoreja oli melkein joka talossa! Onneksi pöydät olivat ilmaisia. Helsingissä kirpputorien päivävuokrien hinnat ovat yleensä aika hulppeita, 30 eurosta jopa ylöspäin!
Ja HUOMIO: En erehtynyt ostamaan naapuripöydistä yhtään mitään!
Niin eilenhän oli siivouspäivä,tuo on kyllä hyvä tapa päästä ylimääräisitä tavaroista eroon,ja jotkut löytävät itselleen tarpeellista.Hyvää Äitienpäivää:))
VastaaPoistaKiitos kommentista Ritva. hyvää äitienpäivää!
VastaaPoistaHyvää Äitienpäivää sinulle!
VastaaPoistaHyvää äitienpäivää!
PoistaKiitos tarinasta, Marleena, ja oikein hyvää äitienpäivää.<333
VastaaPoistaKiitos. hyvää äitienpäivää!
Poista