Sunnuntaiklassikko

Su 20.5.2012

Jatkan vielä heppalinjalla. :) Ette muuten usko, mutta tämä kappale kuuluu ihan oikeasti lapsuuteni painajaisiin! Olen oikeasti "nähnyt" jonkinlaista painajaisunta juuri tähän sävellykseen liittyen. Tosin unessani ei ollut kuvaa, vain ääni. Kuulin sen mummolassa, missä olin hoidossa. Ikää minulla oli silloin jotain 3 – 5 vuotta! Kuulin sen jonkun vanhan iskelmäkonkarin esityksenä, suomeksi vai englanniksi, sitä en osaa sanoa. Saattaa olla, että nukuin huoneessa, jossa radio oli auki ja tuo kappale porautui tajuntaani unen läpi jonkinlaisena painajaisena!

Myöhemmin olen alkanut pitää tästä kappaleesta, alkuperäiseltä nimeltään Ghost Riders in the Sky, suomeksi Aaveratsastajat.


Youtuben tallenteista Marty Robbinsin esitys miellytti nyt minua eniten:

http://youtu.be/OwwdKeItexA 

Tämä on joskus ollut hyvin suosittu kappale ja monet tunnetut laulajat ovat esittäneet sitä, mm. Johnny Cash, Elvis Presley, Bing Crosby, Dean Martin ja Blues Brothers. Myös useat suomalaiset laulajat ovat levyttäneet tämän kappaleen: Henry Theel ja Metro-tytöt, Kari Tapio, Danny, Tapani Kansa, Reijo Taipale, Heikki Laurila, Ismo Alanko ja Aikamiehet.

Uusin versio suomen kielellä lienee Kari Tapion levytys, josta tosin itse en kauheasti pidä: http://youtu.be/Tc4ISyM0nx4

Lisää sunnuntaiklassikkoja löytyy täältä. Ja ne aikaisemmat täältä.

10 kommenttia:

  1. Tää kuuluu taas ehdottasti mun lapsuuden suosikkibiiseihin, ehkä enempi kuitenkin Dannyn Aaveratsastajat. Pikku tyttönä jo kauan ennen kuin aloitin ratsastuksen oikeasti, haaveilin siitä. Ja tämä biisi tietty miellyttää heppahullua tyttöä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalainen versio tästä onkin vähän erilainen ja aavemaisempi. Dannyn parhaita luulisin.

      Poista
  2. Lapsuudesta tuttu biisi. Mukavan rentoa menoa Martylla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä rento tyyli Martylla miellyttää nykyisin minua enemmän kuin se hurjempi meno varsinkin suomalaisissa versioissa.

      Poista
  3. Kyllä, tuttu biisi, mutta enemmän Dannyn laulamana. Tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dannyn laulamana Suomessa varmaan tutuin ja pidetyin. Itse en erityisesti ole koskaan tykästynyt Dannyn esityksiin.

      Poista
  4. Länkkärit tuli tästä mieleen

    VastaaPoista
  5. Nimi on minulle täysin vieras mutta itse kappale tuttu;oliskohan jostain leffasta..Niin,ja nyt kun tuolla mainittiin Dannyn versio niin muistankin sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, onko tuo kappale alunperin mistään elokuvasta, mutta muistaisin, että sitä on kyllä myöhemmin jossain elokuvassa käytettykin.

      Poista

Tervetuloa lukemaan blogiani! Jätäthän viestin tai kommentin käynnistäsi minua ilahduttamaan! Luen mielelläni ajatuksiasi!

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida eli nimettömät kommentit poistetaan. Laita siis kommenttiisi ainakin nimimerkki.

Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.