Harmittaa

Maanantai-ilta 14.5.2012
Minua harmittaa tosi paljon nyt kaksi asiaa. Ensinnäkin kissamme Mikku, joka on viettänyt villin nuoruuden maaseudulla aina vuoden vanhaksi asti. Mietin, olisiko tuo vallaton villi lapsuus pohjana kissamme käytökselle, vai olisiko se yksinkertaisesti villieläin kaikesta hoivasta ja huolenpidosta huolimatta, vai olisiko yksilömme tavallista ilkeämpi tyyppi.

Mikku on syntynyt ukkosyönä toukokuussa 2009, se on siis noin 13-vuotias. Koska tarkka päivä ei ole tiedossa, sopivaksi syntymäpäiväksi on valittu Esterin päivä, 16. toukokuuta. Esreri-nimeen liittyy sade ja sateeseen voisi ajatella liittyvän myös ukkosen. Mikku on tyttäreni Jasminen lemmikki ja tietysti minunkin.

Mikulla olisi siis syntymäpäivä huomenna. Koska Mikun emäntä Jassukka on Taivaan kodissa ja minä en ole kauheasti harrastanut näitä lemmikkien juhlia, mitään kissan ja koiran syntymäpäiviä ei meillä pahemmin ole vietetty. Tänä vuonna vitsin vuoksi ajattelin järjestää Mikulle syntymäpäiväyllätyksen ja viedä sen ulkoilemaan. Talon lapset kyselevät usein Mikusta, kun näkevät minut, mutta nyt Mikku voisi vaikka hetken ulkoilla lasten kanssa ja "kertoa itse kuulumisensa". ;D

Muutimme vuonna 2000 takaisin Helsinkiin töitteni takia. Mikku leikattiin elokuussa 2000 vähän ennen muuttoamme. Eläinlääkäri oli sitä mieltä, että kissaa ei pidä leikata ennen kuin se on täysin kehittynyt. Mikku on uroskissa ja luonteeltaan se on vähän niin kuin Karvinen. Se oli aina kiusaamassa koiraamme Nalle Puhia.
Mikku osoittautui maalla asussamme hyväksi hiirikissaksi ja toi nitistämiään päästäisiä vähän väliä näytille. Äitini sanoi, että kissaa pitää kehua, kun se tuo saalistaan katseltavaksi ja niin me sitä kilvan kehuimme. Yleensä Mikku palasi viimeistään illalla retkiltään. Vain muutaman kerran se oli yön pois ja arvelen sen jääneen silloin lukituksi syntymäkotinsa sikalaan, missä se kuulemma oli syntynytkin. Sikalan ovet suljettiin yöksi ja siinä isossa sikalassa talvehti aikanaan myös Riki ja Kalevi Sorsa - kaksi kesyä sinisorsaurosta. Toinen katosi jossain vaiheessa, mutta toinen vietti tuossa valtavassa sikalassa useamman talven. Mikun emo ja veli asuivat tuossa samaisessa sikalassa ja emo taisi opettaa molemmat poikansa hiiriä pyydystämään. Muutenkin Mikku eleli vapaana ja seikkaili kotimme tuntumassa pelloilla ja metsissä ja missä ikinä huvitti. Niiltä ajoilta sen villiluonto kai on eniten muovautunut. Mikku nimittäin kyllä vaatii herra-asemansa, kynnet heiluvat, sähistään ja mourutaan, kun sille päälle satutaan. Isännän paikan ja parhaan se osaa valita. Jos sen hätistät pois vaikka sängystä, kun haluat ruveta nukkumaan, se nappaa helposti käteen kiinni.

Aloinkin joku vuosi sitten leikata Mikulta viikottain kynnet, viimeistään siinä vaiheessa kun nuo käyrät naskalin terävät kynsikaaret työntyivät esiin. Harmi, ettei ymmärretty aloittaa tuota kynsien leikkaamista jo tytön eläessä, Jasminekin sai silloin tällöin noista kynsistä haavoja, ei onneksi mitään pahempaa ja Puh-koiraparkamme sai tuta noiden kynsien terävyyttä vielä useammin. Minäkin olen jonkin naarmun muutaman kerran saanut. Varsinkin jos olen mennyt hätistämään kissaherran kesken uniensa pois oman sänkyni päältä tai tuolilta, johon olen halunnut istua. Mikkua ei niin vain nostetakaan pois, sitä erehdystä ei pidä mennä tekemään, saati ruveta työntämään kissaa sivummalle.

Nyt viime viikkoina olen taas huonommin leikannut Mikun kynsiä, koska onnistuin hukkaamaan sekä koirankynsisakset että kissan pienemmät kynsisakset jonnekin ja tavallisilla saksilla kissankynsiä on hankala leikata.

Olin siis mahataudissa ja oksensin lauantain vastaisena yönä ja menin sitä sovittua kirpputoripöytää laittamaan joskus yhdeksän aikaan aamulla. Täytän yleensä aamuisin Mikun "puurokupin" kylmällä vedellä. Niin tein mielestäni lauantaiaamunakin. Mikku on iso kissa, ainakin 7 kiloa, jollei jo enemmän. Se juo aivan hyvin, vaikka väitetään kissoja huonoiksi juojiksi. Vuorokaudessa menee tuo monen desin kippo usein ihan tyhjäksi. Joka tapauksessa täytän sen aamuisin puhtaalla vedellä.

Lauantai-iltapäivällä olin väsynyt ja hieman kuumeinen, kun tulin kotiin kirpparilta ja menin kaupassa käytyäni heti nukkumaan. En katsonut oliko kissa juonut kipostaan minkä verran. Sunnuntaina nukuin ja olin petissä melkein koko päivän. En siis käynyt täyttämässä aamulla kissankuppia uudella vedellä. Kuulin kyllä kissan marmatusta jo sunnuntaina myöhään ja arvelinkin vesikupin olevan maanantaiaamuna jo tyhjän, mutta en arvannut, että karvaherra oli asiasta todella vetänyt herneen nenäänsä. Ajattelin täyttää vesikupin, ennen kuin lähden maanantaina mihinkään.

Käsivarsi ulkopuolelta

Olin vielä nukkumassa, kun kissa hyppäsi siihen sängylleni ja alkoi etutassuilla kiinnipitäen repiä takatassuillaan ja hampaillaan talouspaperirullaa, jonka olin ottanut varmuuden vuoksi viereeni jos vaikka vielä alkaisi oksettaa. Otin rullan pois kissalta ja huomasin, että poikaa suututti. En kuitenkaan osannut varautua siihen, mitä sitten tapahtui. Kissa hyökkäsi kaikin voimin oikeaan käsivarteesi kiinni, iski kyntensä niin syvälle kuin ne menivät, onneksi olin suurimman osan kynsistä vasta leikannut, mutta muutama naskalikynsi oli jäänyt, koska niiden leikkaaminen isoilla saksilla oli ollut hankalaa, enkä ollut halunnut satuttaa Mikkua.
Enpä oikein tiennyt, miten saan kissan irti paljaasta käsivarrestani, kun se hampaillaankin oli siinä tiukasti kiinni. Lievästi toruen ja ihmetellen, kysyin siltä, mitä se oikein meinasi ja toivoin sen irrottavan. Ajattelin, että jos suutun, niin silloin kädestäni tulee hakkelusta. Kuitenkin sanoin jotain lopulta hieman vihaisemmin, jolloin kissa kai tajusi mitä oli tekemässä, irrotti otteensa ja livisti piiloon.


En tiedä, olisiko pitänyt lähteä terveyskeskukseen. Minulla pitäisi olla jäykkäkouristusrokote voimassa ja Mikku on sisäkissa. Tältä käteni nyt näyttää (kuvia). Verta ei valunut yhtään. Mustelmakohta on jonkin verran turvoksissa. Varsinaisia raatelujälkiä ei onneksi ole. Vain muutama pistohaavaa niistä kissan kynsistä, jotka jäivät kunnolla leikkaamatta. Vasemmalla kädellä olen surkea kuvienottaja. :D

Mustelmakohta on kummasti turvoksissa ja suonetkin pullottaa.

Oikea käsivarsi sisäpuolelta, toiselta puolelta en saanut
oikein minkäänlaista kuvaa.

Kämmenselkä puoliksi hampailla raadeltuna
(verenpurkautumia)

Täytin kissan vesikupin piripintaan. Käteni vapisi niin, että hyvä kun en kastellut koko lattiaa. Taisin oikein säikähtää. Minulla on lapsuudesta traumaattinen kokemus kissasta, mutta säästän teidät nyt siltä. Mikku joi muina miehinä kipostaan ja näkyi menevän sitten nukkumaan, kun lähdin. Kun tulin iltapäivällä kotiin, kissa oli vastassa kuten aina ennenkin. Kehräsi ja oli kuin ei mitään. Sanoin sille, että pahimmassa tapauksessa nyt sen syntymäpäivästä tulee lähtöpäivä. ;D Sitten aloimme pedikyyrin ja manikyyrin pienillä askarteluun tarkoitetuilla katkaisupideillä. Kun kynnet oli hoidettu, oli tietysti kiinalaisen päänhieronnan vuoro henkilökohtaisen palvelijan suorittamana. Pääasia on, että hoito pelaa. Toimiiko palvelijan käsi, sitä ei jaksa kissakaan miettiä. 

Kuva: © Marleena

Sitä se villi nuoruus suomalaisella maaseudulla teettää. Mikku Petoa pitänee sietää? Vettä pitänee ruveta pitämään esillä kattilassa. :D Ehkä synttäreitä ei vietetä. Ehkä Mikulla vielä koti säilyy?

Toinen asia, joka minua harmittaa, on kampaaja, jolla kävin 23.4.2012. Kävin ensimmäisen kerran Sirpa Mansnerin kampaamossa Kaisaniemenkadulla. Katsoin äsken netistä, että Sirpa Mansner -nimellä tunnettuja kampaamoja on hurumycky eli ainakin 14 eli nimi ei olekaan laadun tae kuten olen erehtynyt luulemaan! Beauty Hair Sirpa Mansner onkin ilmeisesti franchising yritys ja kuka tahansa itsensä kampaajaksi kouluttanut ja riittävät luottotiedot omaava voi tällaisen lafkan itselleen perustaa ja alkaa sitten vaikka myydä kampaamotuoleja eri tasoisille tukanvängertäjille. Tällaiselta ainakin minusta nyt tuntuu, sillä kävin ottamassa permanentin tuona päivänä kyseisen nimisessä liikkeessä Kaisaniemenkatu 1, 00100 Helsinki. Ajattelin, että pärjään tukan kanssa paremmin kesällä, kun se on sopivasti kiharalla eikä uiminen ja muu vapaa-ajan vietto häiriinny tukan laittamisen takia. Siitä onkin jo joitakin vuosia, kun viimeksi otin permanentin, peräti kaksi tai kolme. En silti ole unohtanut, millainen lopputuloksen pitäisi olla.

Vaan tulos on piikkisuora tai siis melkein, sillä minulla on lievästi luonnonkihra tukka. Lapsena se kyllä oli ihan kihara, mutta nyt enää vain taipuisa. Ainoa, minkä tuo reippaasti yli 100 euron lysti tukalleni teki, on se, että tukkani on hieman takkuisempi ja ilmeisesti kemikaalikäsittelyn takia huonolaatuisempi harottaja. 

Kävin tänään valittamassa asiasta ja sanoin haluavani rahat takaisin – jotta voin mennä kampaajalle, joka osaa laittaa tukkani – mutta heillä ei kuulemma ole sellaista käytäntöä. Minulle annettiin uusi permanenttiaika ensi lauantaiksi. Syynä, ettei permanentti oikein onnistunut (permanenttia ei ole lainkaan) on, että koska minulla oli raitoja ja vuoden takaista sävytystä, permanentti ei oikein tarttunut ja käytetyt aineet olivat liian miedot ja rullat liian isot ja pälä pälä. Tyttö taisi laittaa ensimmäisiä kertoja permanenttia asiakkaalle, koska kolme viikkoa myöhemmin edes lyhyessä otsatukassani ei ole edes pienen pientä aaltoa kiharasta puhumattakaan. Tähän kampaukseen liittyvillä kuvilla en nyt halua rasittaa teitä. Ihmettelen vaan, miten he sitten tuloksen korvaavat, jos tukkani ei ole nyt hyväkuntoinen ja jos se toisen permanentin jälkeen on aivan toivoton. Tuskin se kaksi kertaa permanentti kuukauden sisällä otettuna paremmaksi tulee. Jos lopputulos on peikonpehko, niin ei kyllä innosta.  Nykyaikaiset aineet ovat muka niin lieviä, että voin muka ottaa nyt heti uuden permanentin. Jos joku osaa nyt neuvoa, mitä teen, niin ole kiltti ja kerro!