Terveisiä meidän landelta!

Ma 13.6.2011
Aivan helluntain tuntumassa teimme pikakäynnin kotipuolessa muutaman sadan kilometrin päässä Hesasta. Tällä kertaa menimme julkisilla. Kerran piti vaihtaa toiseen bussiin, ennen kuin olimme perillä. Kuuma oli mennen tullen.
Tällainen näkymä aukesi eteemme päästyämme vihdoin kotikonnuillemme. Busseissa oli jo istuttu muutama tunti. Noin kaksi ja puoli kilometriä tästä vielä meille. Menomatkan kävelimme, takaisin tullessa jouduimme kipeytyneen polveni takia käyttämään taksia. 

Otin kuvat jälleen vain kännykällä ja aurinkoa vasten ilman mitään suodattimia. Katsokaapa vasemman puleisia puita, miten vasten aurinkoa otettuna ne ovat jännän värikkäitä! Osa puista hehkuu suorastaan oudoissa väreissä!
Tien molemmin puolin kuumuudessa hehkuvat oksat vaikka millaisissa väreissä.
Tarjoan tässä teille nyt muutaman tienvarsinäkymän:



Tällä kertaa emme poikkea pienille metsäpoluille. Sitten varsinainen metsätaival onkin jo takana:

Nyt tienvarsinäkymät ovat muuttuneet:


Pian ollaan jo meillä. Kotikeidas jo häämöttää saarena peltojen keskellä:
Kun vielä ohitamme tämän toisen keitaan:

niin perillä ollaan salaisella sisäänkäynnillä:
Muista tämä salainen portti, kun tulet meille! Itse en ole vielä paikalla vakituisesti, mutta jossain vaiheessa kyllä. Nähdään!

5 kommenttia:

  1. Kaunista! Minä oikein odotan että pääsen sitten Suomessa serkun maalle..

    VastaaPoista
  2. Tuollainen ikioma paikka salaisella postilla on suorastaan sydäntä lämmittävä. Juuri tuommoisten asioiden vuoksi muutin maalle eläkepäiviäni viettämään. Joka päivä saa nauttia maisemasta ja elon rauhallisesta kulusta. Ei ole kiire ei tarvitse hosua. saa kuunnella omia ajatuksiaan ja käydä keskustelua itsensä kanssa.

    VastaaPoista
  3. Hyvännäköistä maaseutua, komeita peltoja, salaperäisiä metsäteitä ja ihmeellisiä puita: kaikkea löytyy<3

    VastaaPoista
  4. Maalle tekee ihmisen mieli... Kesällä varsinkin, mutta on siinä talvessakin hyvät puolensa. Ja on se rauha ja vapaus. Voi mennä ulos sellaisena kuin on, ei tarvi "pukeutua". Esimerkiksi.

    VastaaPoista
  5. Yaelian, tervetuloa Suomen kesään! Milloin olitkaan tulossa?

    Voi sirkkis, et usko, miten jo odotan tuota aikaa! Vielä vaan on painettava töitä täällä Hesassa, kun siellä maalla ei ole palkallista työtä. Ehkä heittäydyn kohta taas vapaaksi taiteilijaksi. ;)

    Aili-mummo, maaseutu on ihmeellinen!

    Sirkka, ei mikään vedä vertoja maaseutuelämälle. Nykyisin vaan ei enää kaikilla ole mahdollisuutta asua maaseudulla ja maatalot vähenevät koko ajan.

    VastaaPoista

Tervetuloa lukemaan blogiani! Jätäthän viestin tai kommentin käynnistäsi minua ilahduttamaan! Luen mielelläni ajatuksiasi!

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida eli nimettömät kommentit poistetaan. Laita siis kommenttiisi ainakin nimimerkki.

Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.