Su 16.6.2013
Helteiden jälkeen ilma äityi sitten pikkuhiljaa suorastaan kylmäksi. Perjantai-iltana, kun tulin kotiin, melkein palelin, vaikka minulla oli pitkähihainen pusero ja sen päällä villatakki. Lämpöä ei tainnut olla kuin reilut kymmenen plusastetta.
Tänään sunnuntaina olen ollut vain kotosalla. Ulkona on välillä sataa tihuttanut ja lämmintäkin on vain jotain +12 Celsiusastetta. Nyt kun kello lähestyy jo viittä iltapäivällä näyttää hieman kirkastuvan.
Laitan tähän muutamia kuvia tapahtumasta johon osuin sattumalta torstai-iltana. Karjalaisuutta tuntui kovasti olevan ilmassa kuluneella viikolla. En oikeastaan ollut lainkaan menossa Senaatintorille... Tämän näkymän pysäyttämänä päädyin kuitenkin tähän tapahtumaan:
|
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen |
Pilvinen päivä, mutta aika paljon ihmisiä oli täälläkin liikkeellä.
|
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen |
Helsingissä on kesäisin niin paljon tapahtumia, ettei niihin kaikkiin kukaan kerkiä saati aina ei edes huomaa mennä. Useimmat ovat vain muutaman tunnin mittaisia, toiset sentään useamman päivän kestäviä kuten tämäkin Ilolla Pohjois-Karjalaan -tapahtuma Senaatintorilla.
|
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen |
Monenlaista sai maistella, juustoa, lohta, muikkuja, viinimarjamehua... Maistiaisten lisäksi oli monenlaista hyvää syötävää myynnissä.
Tässä ei liruteta ihan korpikuusenkyyneliä ei sentään, mutta hyvää viinimarjamehua:
|
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen |
|
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen |
|
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen |
Hyvin tekivät muikut ja lohi kauppansa.
|
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen |
Räiskäleitäkin oli tarjolla:
|
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen |
Musiikkiakin oli aivan livenä. Esitykset alkoivat kyllä jo ohi, kun tulin tuon esityslavan kohdalle.
|
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen |
Mutta satuin juuri silloin paikalle, kun nämä
Kaukolasipartion miehet jakoivat 200 levyään ilmaiseksi yleisölle. Siispä minullekin ojennettiin
Kaukolasipartion levy Viihteen etupartio. Kiitosta vaan!
|
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen |
Tällainenkin kaveri istuskeli eräässä teltassa. Olin kuitenkin juuri lukenut sukuni historiaa ja suomalaisten historiaa, missä kerrottiin meitä runsain määrin koetelleista kauheista 1600-luvun nälkävuosista, jolloin ihmisiä kuoli nälkään ja sudet ahdistelivat talojen nurkilla, niitä, jotka vielä olivat hengissä ja pysyivät nälkiintymiseltään joten kuten pystyssä. Netissäkin on listaa noista
katovuosista eri paikoissa, myös
Wikipediassa. Enpä siis halunnut istua kaverin viereen, vaikka kovin maireasti tuo hymyili:
|
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen |
Kaupallinen tapahtumahan tämä tietenkin oli ja myytävää riitti:
|
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen |
|
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen |
Nämä ilmapallopuut olivat hauska lisä tässä tapahtumassa.
|
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen |
|
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen |
Viiniteltassa riitti porukkaa:
|
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen |
Oli alkanut sataa hiljakseen.
|
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen |
Olin syönyt päivällä sangen kevyesti, joten katsellessani tarjolla olevia herkkuja ja niistä nauttivia ihmisiä suunnistin lopulta itsekin kohti noita katukeittiöitä, joita Helsingissä ei yleensä olekaan.
|
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen |
|
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen |
|
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen |
Annokset olivat sangen runsaita.
|
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen |
|
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen |
|
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen |
Annokset näyttivät herkullisilta, mutta kovin suurilta. Kysyinkin, voisinko ostaa vain puoli annosta ja se kävikin. Menin syömään ruokailijoita varten pystytetyn telttakankaan alle ja toivoin samalla hieman yltyneen sateen tihuuttelun lakkaamista, koska olin liikkeellä ilman sateenvarjoa.
Muikutkin maistuivat hyviltä, vaikka minulle ne ovat hieman oudompaa ruokaa. Lokit parveilivat ympärillä ja kun hetkeksi käännyin hakemaan jotain laukustani, yksi lokeista kävi sieppaamasta muikun lautaseltani!
Kivat nuo maakuntatapahtumat:)
VastaaPoistaNiin ovat. Kivaa vaihtelua arkiviikkoon.
Poista