Olen sentään asunut Suomessa koko ikäni ja ollut poissa vain muutamien viikkojen ajan joillakin matkoilla, mutta en tosiaan muista, että hellevaroitusta olisi koskaan annettu koko maahan. Onhan kyllä kulovaroituksia annettu useinkin, mutta mielestäni Ilmatieteen laitos ei ole koskaan varoittanut helteistä, joita niitäkin on joskus ollut. http://yle.fi/uutiset/hellevaroitus_koko_maahan_-_juo_ja_valta_rehkimista/6670353
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen |
Poikkeuksellista kuitenkin on, että kesäkuu alkaa noin 30 asteen helteillä ja kuulemma näin jatkuukin ainakin tämän viikon ja jostain luin että jopa juhannukseen saakka. Valkoisen nahkansa grillaajia on ilmestynyt joka puolelle:
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen |
Tavallisesti kukat vasta alkavat tässä vaiheessa aukoa nuppujaan, nyt kielot ovat jo miltei ohikukkineet, voikukat hahtuvina ja koiranputkien valkoisina hohtavat pitsipilvet tienvierustoilla täydessä vauhdissa. Koiranputkien koristamat tienvarret ovat minusta heinäkuuta!
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen |
Maanantaista asti lämmintä on riittänyt +27, +28, +29, +30. Ihan mieletöntä! Harvoin kesäkuun alkupäivinä on tällaisia näkymiä:
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen |
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen |
Jos voisi olla rannalla koko ajan, niin silloin kaikki olisi OK, mutta muuten tämä kyllä tuntuu jo liian kuumalta! Ensi talven paukkupakkasilla sitten kuitenkin haikaillaan kuuman kesän perään! :D
Sunnuntaina poimin vielä tällaisen kimpun Vantaan Louhelassa:
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen |
En muista minäkään, ja olen sentään jo vanha. No, toisaalta, ei noita varoituksia aiemmin tainnut ollakkaan kuin metsäpalovaroitus. Meillä oli eilen jopa sadevaroitus, mutta eipä yhtään satanut, niin toivottua kuin se olisi ollut, toissaillan 5mm meni kohisten maahan eikä siitä mitään apua kyllä luonnolle pitkän kuivan kauden jälkeen ollut.
VastaaPoistaMutta tälläistä hellejaksoa tähän vuodenaikaan, ei varmaan usein nähdä.
Oikein hyvää kesänalkua sinulle!
Ollaan kuin jossain etelässä. :) Muistan kesän, jolloin ei voinut ottaa edes villatakkia pois päältä!
PoistaKiitos samoin sinulle. Hyvää kesää. Ihana kukkakimppu:)
VastaaPoistaKiitos!
PoistaIhana kukkakimppu.Hyvää kesää:)
VastaaPoistaKiitos!
PoistaIhana kukkakimppu ja varovaisesti helteessä ja silti nauttikaamme. Ei paljon päiviä ja viikkoja tarvita kun jo kylmä kolkuttaa. Ihana kesä ♥
VastaaPoistaKyllä Suomen kesä on aina ihana!
PoistaTämä aika juhannukseen asti on parasta kesäaikaa mielestäni. Nauttikaamme siitä nyt!
VastaaPoistaKyllä, ainakin tänä vuonna. Muista, että jonain vuonna oli yöpakkasiakin!
Poista