Hei hapannaamat ja hymynaamat kaikki!

To 1.9.2011
Blogger on taas luonut nahkansa ja tiputtanut vanhoja sulkiaan, ehkä. Ainakin näytössäni komeilee taas kerran uudenlainen näkymä tätä tekstiä kirjoittaessani. ;)

Otsikon teksti taas viittaa asiaan, jota olen taas viime aikoina palauttanut mieleeni painonhallintaohjelmani ja karppaukseni ja terveellisten elämäntapojen, ravintolisien, ruokailutottumusten yms. terveyteen liittyvien  asioiden ollessa yhtenä päällimmäisistä ajatuksistani.

Jaanpa tietojani vähän teillekin.

Kun ihmisen elimistö happamoituu, alkaa lahoaminen sisältä käsin. Toisin sanoen, mitä happamampia olemme, sitä enemmän haperrumme sisältä käsin. Elimistöömme alkaa muodostua bakteereja, hiivoja, homeita ja sieniä! Karmeaa, mutta ilmeisesti totta. Mitä emäksisempi elimistömme on, sitä vähemmän meissä pystyvät nuo lahottajat jylläämään.

Kuva: © Marleena
Tarvitsemme siis oikeanlaisia energianlähteitä, oikeanlaista ruokaa. Jos syömme pelkästään happamoitumista aiheuttavia ruokia, olemme kuin kelottuvia puita, märäntyminen hiipii soluihimme salakavalasti! Kaikki elämä kuolee meistä pikkuhiljaa tai aivan äkkiä! Saatamme sairastua ennen kuin kaadumme saappaat jalassa!

Ja bakteerit, sienet, hiivat ja homeet saavat meissä jalansijaa vain siksi, ettei elimistö pysty poistamaan tarpeeksi tehokkaasti kaikkia kuona-aineita. Solujen seinät voivat olla tukossa kokonaan tai osittain. Osittain tukossa olevat solut saavat vain osittain ravintoa ja pystyvät myös poistamaan vain osittain kuona-aineita. Kun solut uusiutuvat, uudet solut ovat samanlaisia kuin viimeksi olleet ehkä jo vioittuneet solut... Tästä syystä ulkonäkömmekin muuttuu. Terveet solut tuottavat uusia terveitä soluja, mutta vialliset solut tuottavat viallisia soluja...

Joku voi ajatella, että kaikkea tuo miettiikin, mutta huollammehan autoamme, pidämmehän huolta talostamme, yleensä kaikesta mitä omistamme, jos jotakin omistamme. Ja omaa kroppaamme, aivojamme ym., mitä meissä on, meillä on vain tämä ainutkertainen kappale ja jos varaosia on saatavana, niin sangen harvoihin kohtiin meissä. Ja mitä hienompi auto, sitä paremmin sen huollamme tai mitä hienompi talo... Itse asiassa sysäyksen näihin mietteisiin sain kesäkuussa, kun loukkasin polveni.

Kohta 1: Olen siis siirtynyt käyttämään tiedemiesten kehittämiä ravintolisien huipputuotteita eli GLND:n ravintolisiä. Mm. paras solukalvojen korjaaja GLND:n tuotteista on Tre-en-en. Katsoin tähän hinnankin valmiiksi eli päivän annos maksaa noin euro kymmenen senttiä ja rekisteröityneiltä käyttäjiltä  noin 77 senttiä päivässä.

Kyseiset GNLD:n tiedemiehet pitävät mm. luentoja koulutettaville lääkäreille Stanfordin yliopistossa, joka on yksi maailman arvostetuimpia yliopistoja. "Vuonna 2007 Stanford arvioitiin Yhdysvaltain neljänneksi parhaaksi yliopistoksi ja vuonna 2006 kuudenneksi parhaaksi yliopistoksi maailmalla." (Wikipedia) "Shanghain Jiao Tong -yliopisto arvioi Helsingin yliopiston maailman 72. parhaaksi yliopistoksi vuonna 2009."(Wikipedia)

Kohta 2: Painonpudotuksessani on pääpaino karppauksessa, mutta noudatan samalla osittain GNLD:n painonhallintaohjelmaa.

Kuva: © Marleena
Kohta 3: Tarkkailen elimistöni happo – emäs -tasapainoa. Ja pyrin koko ajan lisäämään emäksöivien ruoka-aineiden käyttöä. Suhteen pitäisi nimittäin olla 70–80 % emäspainotteista ja 20–30 % happamoittavia ruoka-aineita. Pelkäänpä pahoin, että viimeaikoina tilanteeni ruokapuolella on voinut olla jopa päinvastainen.

Kohta 4: Lisää liikuntaa. Ennen kuin koirani kuoli, tein monta ulkoilulenkkiä päivässä ja ainakin yhden pitemmän lenkin. Nyt yritän palata samaan, vaikka minulla ei enää olekaan koiraa. Palaan tavanomaisiin vesijuoksu- ja uintikertoihin, kun uimahallit ovat taas kunnolla auki kesän jälkeen.

Kuva: © Marleena
Kaikkihan me haluaisimme vielä elämämme syksyssäkin olla notkeita ja norjia kuin soreat koivut!

Ensimmäiseksi paljastan elimistömme emäsryövärin:

Vaarallisimpia ovat sokeri, valkoiset ydinvehnäjauhot, niistä valmistetut ruoat ja leivonnaiset sekä kovetetut ja raffinoidut ruokarasvat, margariit ja tavalliset ruokaöljyt.

Elimistömme muodostaa jatkuvasti happoja joiden neutraloimiseen tarvitaan kaksikymmenkertainen määrä emästä! Jostakin syystä elimistö poistaa liian happamuuden rasvan mukana lihaksiin. Siis liiallinen läski vyötäröllämme ja muuallakin on tulehtumutta ja hapanta rasvaa! Katso esim. Iltalehti

Tässä pikatietoa emäksöivistä ruoka-aineista: 

Emäksöivästi vaikuttavat ruoka-aineet sisältävät ns. emäksistä kivennäis- ja hivenaineita, joita ovat myös aineenvaihduntaan liittyvät happi sekä kivennäisaineista alumiini, rauta, kalium, kalsium, kupari, magnesium, natrium jne. Kalsium on näistä tärkein. Imeytyäkseen kalsium tarvitsee piitä.

Happamat aineet sitä vastoin säilyvät keitetyssä ruoka-aineessa. Emäksisetkin säilyvät, jos liotus- keitinvettä ei heitetä pois. Kasviksia ei saa keittää suolavedessä, koska silloin emäksöivä vaikutus katoaa.

Myös viljelytapa vaikuttaa kasvisten emäspitoisuuteen (alkalipitoisuuteen).

Lista joistakin tärkeimmistä elimistöä emäksöivistä ruoka-aineista:

Mm. kurkku, keräsalaatti tomaatti, varsiselleri, porkkana, pinaatti, ruohosipuli, purjo, avokado, kuivatut viikunat, rusinat, mandariini, appelsiini, sitruuna, greippi, viinirypäleet, kuivatut taatelit, kuivatut ruusumarjat jne.

Ja sitten jonkinlainen lista happamuutta aiheuttavista ruoka-aineista:

Mm. kahvi ja tee (myös vihreä tee) liha, kananmuna, juusto, maito sekä kaikki maitotuotteet, sokeri, valkoiset jauhot, makeutetut ja pastöroidut tuoremehut sekä alkoholi.

Muita elimistöämme happamoittavia tekijöitä ovat stressi, masennus, viha yms. Näin ainakin väitetään.

7 kommenttia:

  1. Kiva uusi ilme! Yksi syy siihen,että suurin osa ravinnostani koostuu raakaravinnosta on juuri sen vuoksi,että se pitää happo-emästasapainoni hyvin hallinnassa.

    VastaaPoista
  2. Meillä täällä Suomessa raakaravinnon saanti ei talvisin ole helppoa eikä halpaakaan ja tuotteet, joita myydään voivat olla sangen laihaa ravintoa eli viljelty pelloilla, joista kaikki ravinteet on jo imetty tai sitten niissä voi olla jopa ympäristömyrkkyjä, kun emme enää elä omilla maatiloilla. Kaupunkilainen on myös eri asemassa kuin maalla asuva. Luulen, että Israelissa tilanne on paljon parempi, vaikka olen kuullut, että jotkut viljelijät käyttävät voimakkaita lannoitteita. Vaan ehkä luomuakin saa?

    VastaaPoista
  3. Aika monta asiaa tiedettäväksi. Niitä ei ole opetettu ainakaan peikkojen koulussa. Höh.

    VastaaPoista
  4. Luomua saa erittäin hyvin;siitä pitävät huolen luomumarketit ja maatilatorit.Ja jokaisessa suuressa marketissa on luomukasvisosasto.
    Torjunta-aineita käytettiin ennen liikaa ,mutta asiaan on tullut parannusta.Esim, käytetään paljon bio-menetelmää,jossa torjunnan hoitavat varta vasten sitä tarkoitustas varten kasvatetut hyönteiset...Kaikki vientiin menevät tuotteet eivät sisällä liikaa minkäänlaisia torjunta-aineita.

    VastaaPoista
  5. Niin ,olen siinä mielessä paremmassa asemassa koska täällä vihannes ja hedelmävalikoima on niin hyvä,mutta on toisaalta mielenkiintoista,että Suomessa raakaruoka on tullut tosi suosituksi ja lehdissäkin siitä kirjoitellaan. Kun aloitin ruokablogini ,ei kukaan muu laittanut raakareseptejä ja reseptejäni jopa pidettiin outona.,Nyt sellaisia blogeja on kymmenittäin.En tosin syö pelkästään raakaruokaa,mutta suurin osa on sitä.Sitäpaitsi,kotona on tosi helppo idättää erilaisia ituja ja versoja,jotka ovat todella ravintorikkaita.

    VastaaPoista
  6. Mielenkiintoiset sivut, joihin tulen uudelleen tutustumaa päiväsaikaan. Nyt pikkutunneilla uni painaa silmiä:-)
    Liityin lukijakuntaasi joten vastedes näen uudet postauksesi heti "tuoreeltaan" .

    Edelleenkin sinne värikästä syyskuuta !

    VastaaPoista
  7. marimeri, tervetuloa lukijaksi! Sivuni tosiaan ovat laidasta laitaan vaikka mistä millonkin! ;) Samoin mukavaa syyskuuta Sinulle myös!

    VastaaPoista

Tervetuloa lukemaan blogiani! Jätäthän viestin tai kommentin käynnistäsi minua ilahduttamaan! Luen mielelläni ajatuksiasi!

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida eli nimettömät kommentit poistetaan. Laita siis kommenttiisi ainakin nimimerkki.

Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.