Koulurauha julistetaan tänään suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja Oulun murteella

Ke 24.8.2011
Tänään Oulu julistaa koulurauhan Suomen kouluihin. Ensimmäisen kerran koulurauha julistettiin Turussa 21 vuotta sitten. Tässä pääkohdat ja linkkejä asiasta:


"Voimaa erilaisuudesta

Lukuvuonna 2011-2012 Koulurauha julistetaan 24.8.2011 Oulussa. Julistuksen voi kuunnella Radio NRJ:n aamulähetyksestä aamunavauksena samana päivänä klo 9.05. Pilottikouluina koulurauhatyössä toimivat Myllytullin koulu, Oulun Kansainvälinen koulu sekä Svenska Privatskolan I Uleåborg.

Lukuvuoden 2011–2012 koulurauhatyössä halutaan erityisesti nostaa esiin tasa-arvon ja hyvän yhteishengen merkitystä kouluissa. Fyysisen kouluympäristön lisäksi huomiota halutaan kiinnittää toisten kunnioittamisen ja tasa-arvoisen kohtelun tärkeyteen myös netissä.

”Mieti miten toimit, koulussa ja netissä” muistuttavat oululaiset tukioppilaat julistustekstissä.
"Koulurauhan julistus luetaan yhdeksältä Oulun Raatissa. Koulurauha on julistettu vuosittain yli 20 vuoden ajan." Kaleva

"Paikkana on Raatin urheilustadion. Tilaisuuteen kokoontuu noin 2 500 oululaista koululaista, 5-luokkalaisista kymppeihin. " Radio MEGA

"Koulurauha on Mannerheimin Lastensuojeluliiton, poliisin, Opetushallituksen, Folkhälsanin ja Suomen Vanhempainliiton yhteinen ohjelma, jonka tavoitteena on kouluyhteisön hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistäminen. Ohjelman keskeiset periaatteet ovat oppilaiden osallisuus, yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen. Tavoitteena on, että ketään ei kiusata eikä kukaan jää yksin." Mannerheimin kastensuojeluliitto

"Julistusta voi kuunnella radio NRJ:ltä klo 9.05. Julistusta ovat lukemassa 9-luokkalaiset oululaiset Elina Remes ja Kaius Niskakangas." Facebook

5 kommenttia:

  1. Saako rauhan julistamalla, vai pitääkö tehdä vielä jotain muuta. Peikko voisi julistaa metsärauhan :)

    VastaaPoista
  2. isopeikko, rauhaa kannattaa aina julistaa. Valitettavasti se ei aina kuitenkaan mene perille kaikille. Ehkä sen ylläpitämiseen tarvitaan joskus miekankantajia, miten olisivat esim. metsäpoliisit? Ennen oli korttelipoliisejakin, vaan nykyisin on kai rauhallisempaa, kun semmoisia ei enää ole? En kannata kuitenkaan poliisivaltiota, saati poliisimetsää. ;)

    VastaaPoista
  3. minulla on 9 lastenlasta.. yhdyn tuohon julistukseen.. jumala varjelkoon lapsia kaikkialla henkisesti sairaiden yksilöiden tuhotöiltä.. toivon todella rahaa lapsille oppia hyviä ja viisaita arvoja maailmassa. vaikka poliisi voimien avustuksella jos ei muuten onnistu

    VastaaPoista
  4. Onpa ihana asia tuo koulurauhan julistaminen.

    VastaaPoista
  5. aikatherine ja sylvi, todella toivomme koulurauhaa ja varjelusta kaikille lapsille!

    VastaaPoista

Tervetuloa lukemaan blogiani! Jätäthän viestin tai kommentin käynnistäsi minua ilahduttamaan! Luen mielelläni ajatuksiasi!

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida eli nimettömät kommentit poistetaan. Laita siis kommenttiisi ainakin nimimerkki.

Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.