Ihmeellisiä vedeneläviä

Pe 12.8.2011
Kuva: © Marleena
Joskus kesäkuun puolivälissä katselin ihmeellisiä vedeneläviä, jotka loiskivat avoimessa pyöreässä altaassa suuressa helsinkiläisessä tavaratalossa. Istuin altaan reunalla ja ihastelin paikalle osuvien lasten kanssa noita isoja loiskijoita, joita oli monennäköisiä. Toisia aikuisia tuo vedessä uiskentelevien joukko ei näyttänyt lainkaan kiinnostavan, mutta lapsia sitten sitäkin enemmän.
Kuva: © Marleena
Kalat olivat niin suuria, että niistä olisi varmaan saanut hyvän kalasopan. ;) Mutta eivät ne suomalaisia kaloja olleet. En tiedä, mikä systeemi tavaratalolla on, mutta aina kaloja ei ole altaassa. Eli ne ovat kai välillä jossain muualla? Vai ovatko nämä poistokaloja, liian suuria jo kotiakvaarioon ja joutavat esityksensä jälkeen paistinpannulle? :)
Kuva: © Marleena
Kalat olivat uteliaita tai sitten nälkäisiä ja kurkottelivat kohti ja katselivat meitä altaan reunalla olijoita, jotka vastavuoroisesti tuijottelimme niitä. Joku isoveli ja isosisko piti pienempää puserosta kiinni, ettei pikkuinen katselija putoa altaaseen. Ja sen verran vanhempia asia kiinnosti, että lapsia kiellettiin koskemasta kaloihin. Pienet sormet olivat kuitenkin monta kertaa ojossa kalojen suita kohti.
Kuva: © Marleena
Kuva: © Marleena
Meillä ei ole koskaan ollut akvaariota, joten en tosiaan tunne niiden eläjiä lainkaan. Kultakala-nimen tietysti tiedän, mutta onko tuo iso punertava vonkale kultakala, en todellakaan tiedä. :)
Kuva: © Marleena
Mikään normaali akvaario tämä tavaratalon avoallas ei tietenkään ole.

EDIT: Kalat ovat japanilaisia koi-kaloja, koristekarppeja! (Katso kommenttilaatikko!) Ilman Yaeliania en vieläkään tätä tietäisi! Kiitos Yaelian!

7 kommenttia:

  1. Nuo ovat koi-kaloja eli japanilaisia koristekarppeja(en nyt tiedä onko tuo koristekarppi oikea sana,mutta ovat siis karpista kehitetty koristeellinen lajike)
    Tuolla Stockan kalalammikon reunalla on lapsenakin tullut istuttua (mutta muuttiko se paikkaa välillä.)ja nytkin kävin taas siellä tervehtimässä kaloja;D
    Täällä on useita koi-lammikoita,yleensä suurten toimistotalojen edessä.
    Ihana uusi banneri! Kivat nuo putoilevat ruusun terälehdet..

    VastaaPoista
  2. Kauniita kaloja on ja lapset kyllä ovat todella kiinnostuneita kaikista eläimistä. Kaloja katsellessa mielikin rauhoiottuu tavaratalon melskeessä.

    VastaaPoista
  3. hyvä idea laittaa tuollainen kala allas.. lapset nauttivat suuresti ja kalatkin näyttävät kiinnostuneilta, odottavat kenties ruokaa...

    VastaaPoista
  4. Kiitos Yaelian! Aina näköjään oppii uutta. Nyt sitten tiedän, mitä kaloja altaassa ui!

    sylvi, äläs muuta sano. Mieli rauhoittuu ja virkistyy kauniita kaloja katsellessa!

    aikatherine, kiva idea tosiaan. En ole aikaisemmin tullut ajatelleeksi, että tuo kala-allas on ollut tuossa tavaratalossa vaikka kuinka kauan, koska siinä ei ole ollut aina kaloja.

    VastaaPoista
  5. Yaelian, rakastan ruusuja! Kun löysin tämän ruususateen, oli ihan pakko laittaa se blogiin! Ainakin vähäksi aikaa!

    VastaaPoista
  6. Tuollaiset kala-akvaariot ovat varsinkin lapsista hyvin mielenkiintoisia..;)

    Ja koristeellisiakin ne ovat värikkäine kaloineen...

    Oikein antoisaa ja kaunista viikonvaihdetta sinulle, Marleena<3

    VastaaPoista
  7. Kiitos, Aili-mummo! Antoisaa viikonvaihdetta myös Sinulle! ♥

    VastaaPoista

Tervetuloa lukemaan blogiani! Jätäthän viestin tai kommentin käynnistäsi minua ilahduttamaan! Luen mielelläni ajatuksiasi!

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida eli nimettömät kommentit poistetaan. Laita siis kommenttiisi ainakin nimimerkki.

Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.