Vielä muutama kuva Helsingin Matkamessuilta

Tiistaina 1.2.2011



Tässä lasitaiteilija minareettien maasta. Harmi, etten ottanut kuvaa myös lukuisista pienistä lasiesineistä, joita mies oli tehnyt. Tuntui uskomattomalta, että mies pystyi tekemään kaikenlaisia lasiesineitä siinä pienellä messuesittelypöydällä kaiken messurekvisiitan keskellä.

Siinä parveili äkkiä niin suuri yleisöjoukko edessä, että jätin kuvaamisen enkä tullut sitten myöhemmin uudestaan yrittäneeksi. Messuilla kävi yli 80 000 ihmistä, joten tungosta riitti kaikkina messupäivinä!


Tässä tekstaustaitoinen mies, hänkin itäisiltä mailta. Muutama tussi ja paperia ja upeannäköista kalligrafiaa siinä tehtiin. Mitä niissä luki, minulla ei ole aavistustakaan.

4 kommenttia:

  1. Ihastuttavia töitä, varmasti oli mielenkiintoista seurata :)
    Ihania kuvia muuten on tuossa sivupalkissakin ♥

    VastaaPoista
  2. seijastiina: Olen noista kaikista "kädentaidoista" kiinnostunut. Harmi vain, että ei ollut oikein aikaa käydä kaikkea katsomassa. Siellä olisi jossain ollut Iittalan lasinpuhaltajakin - kuulin myöhemmin. Minut oli kutsuttu syömään tuttavan luo, joten oli vain juostava messut läpi pika pikaa ja sunnuntai oli viimeinen messupäivä. Olisi pitänyt käydä lauantaina jo, mutta silloinkin oli jotain muuta ohjelmaa.

    VastaaPoista
  3. Kun käy matkamessuilla, ei tartte muualle lähteäkään. Kätsää :)

    VastaaPoista
  4. isopeikko: Olet oikeassa, eipä sitä nyt tarvitse haikailla minnekään, kun on käynyt pikavälähdyksiä katsomassa vaikka mistä. ;)

    VastaaPoista

Tervetuloa lukemaan blogiani! Jätäthän viestin tai kommentin käynnistäsi minua ilahduttamaan! Luen mielelläni ajatuksiasi!

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida eli nimettömät kommentit poistetaan. Laita siis kommenttiisi ainakin nimimerkki.

Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.