Muutama sana kuparista

Ke 24.7.2013

Kun hiukset alkavat harmaantua, syynä voi olla kuparin puute. Kuparia saamme vesijohdoista, niistä vanhoista, jotka tosiaan olivat kuparia ja joiden kohdalla seinä saattoi vihertyä. :) Luulenpa, että juuri tuollaisissa asunnoissa asuvat saattavat saada liikaa kuparia elimistöönsä, mikä ei todellakaan ole hyvä asia.

On kuitenkin elintärkeää, että saamme ravinnossamme riittävästi kuparia, sillä tuon mineraalin melko tuntematon merkitys ihmiselle on yllättävän suuri. Sen sisältämät entsyymit ovat keskeisiä elimistön hapetus- ja pelkistysreaktioissa.


Hyviä kuparin lähteitä ravinnossa ovat mm. maksa ja sisäelimet, täysjyväviljatuotteet, peruna, pähkinät, palkokasvit ja äyriäiset.
"Kupari on ravitsemuksellinen hivenaine. Kuparia tarvitaan elimistön entsyymituotantoon. Ilman kuparia ei muodostu ultraviolettisäteiltä elimistöä suojaavaa ihopigmenttiä eikä hapettumista ehkäiseviä antioksidanttientsyymejä." Wikipedia
"Kuparia tarvitaan mm. raudan hyödyntämiseen, hemoglobiinin muodostukseen ja punasolujen normaalin toiminnan ylläpitoon. Kupari vahvistaa luustoa ja verisuonten seinämiä lujittamalla kollageenisäikeiden poikkisidoksia. Kupari edistää ravinnossa olevan raudan imeytymistä. Kupari toimii myös soluja suojaavana antioksidanttina. Kupari on erityisen tärkeää odottaville äideille, istukan kasvulle ja vastasyntyneille vauvoille. Imeväisikäisten lasten kasvussa kuparia tarvitaan luuston kehityksessä, puolustusmekanismien ylläpidossa, kolesteroli- ja sokeriaineenvaihdunnassa ja aivojen kehittymisessä."http://www.tohtori.fi/?page=5530281&id=5640727
Voi tosiaan sanoa, että riittävä kuparin saanti on jokaiselle meistä suorastaan elintärkeää. Vaikka ulkoiset puutosoireet kuten hiusten harmaantuminenrypyt ja ihon joustavuuden väheneminen sekä suonikohjujen syntyminenkään eivät ole vielä elintoimintoja haittaavaa, niin moni muu asia on.
"Kuparin puutos vaikeuttaa raudan käyttöä ja voi johtaa sideroblastiseen anemiaan. Oireita ovat mm. ärtyisyys, pessimistisyys ja lihasheikkous. Suolistosairaudet esim. keliakia lisäävät kuparin tarvetta. Kuparin puutos voi vaikuttaa kolesterolin määrään veressä sekä sepelvaltimotaudin syntyyn.  
Tarkkaa saantisuositusta ei ole, mutta yleensä katsotaan, että aikuisen tulisi saada kuparia päivittäin noin 1 - 2 mg (joidenkin mielestä jopa 1,5 - 3 mg) ja lasten 0.5 - 1 mg.
Suomalainen ruokavalio voi joissakin tapauksissa sisältää kuparia vähemmän kuin em. saantisuositus (2 mg/vrk) edellyttäisi." http://www.tohtori.fi/?page=5530281&id=5640727
Liian suurina pitoisuuksina elintärkeä kupari muuttuu vaaralliseksi aineeksi varsinkin vanhempien ihmisten kohdalla.
"Kuparin tai raudan kertyminen elimistöön edistää valtimonkovettumataudin ja Alzheimerin taudin kehittymistä sekä lisää elimistön oksidatiivista stressiä. Elimistön suuri kuparipitoisuus on yhdistetty myös muihin hermostonrappeutumissairauksiin, kognitiivisten kykyjen heikentymiseen ja diabetekseen.
Erityisesti tulisi välttää kuparia sisältäviä monivitamiini- ja hivenainevalmisteita. Kuparin nauttiminen lisäravinteena runsasrasvaisen ruokavalion yhteydessä heikentää erään tutkimuksen mukaan kognitiivisia kykyjä yli kolme kertaa normaalia nopeammin.
Kupari- ja rauta-altistuksen vähentämistoimenpiteisiin tulisi aina liittää myös elimistön kupari- ja rautapitoisuuden seuranta."
http://www.laakarilehti.fi/uutinen.html?opcode=show/news_id=8809/type=1
Mitä sitten ovat kognitiiviset kyvyt? Ainakin nämä:
"Aistit
Visuaalinen tavoittelu ja objektin pysyvyys
Ongelmanratkaisu
Käsitteiden oppiminen
Syy-seuraussuhde
Esineen paikallistaminen ja avaruudellinen hahmottaminen
Toimintojen kehittyminen
Toiminnallinen oppimiskyky
Kognitiivisilla taidoilla tarkoitetaan tiedon vastaanottamista, hankkimista, muokkaamista ja muistamista sekä tiedon hyödyntämistä toiminnoissa, ongelmanratkaisutilanteissa ja uuden tiedon oppimista. Tietoisuus omasta kehosta on kognitiivisen kehityksen ensimmäisiä tavoitteita." http://info.edu.turku.fi/luolavuori/tao_kognitiiviset.html
Kuparilla on muitakin hyviä ominaisuuksia ihan metallina. Esim. ovenrivoissa se on hyvä, sillä kuparipinnalla bakteerit kuolevat, käsittääkseni myös sairaalabakteerit. Tästä syystä nimenomaan sairaaloiden kannattaisi suosia kuparia.
Yhteenvetona voisi sanoa, että kupari vaikuttaa mm. raudan imeytymiseen, punasolujen toimintaan, hemoglobiiniin, kollageenin ja elastiinin muodostukseen. Se on tärkeä antioksidantti.

Kuparin on myös sanottu kansanparannuksessa auttavan proteiinien aineenvaihdunnassa, se tehoaa loisiin, vahvistaa verta ja puhdistaa verisuonia. Toisin kuin tinakorut, kuparikoruja on vuosisatoja pidetty ihoa vasten ja sen pitäisi auttaa myös nivelvaivoihin.  Mikä sitten on uskomusta, mikä totta, on vaikea määritellä. Kun tarkkana, ettei saa liikaa kuparia ja saa kuitenkin tarvittavan määrän 1–2 mg, niin eiköhän muut asiat seuraa sitten itsestään.

Parantava vaikutus on nimenomaan kolloidisella kuparilla.

Ehkäpä sinulla on kuparin puutetta, jos hiuksesi alkavat harmaantua ennen aikojaan, saat ryppyjä ja suonikohjuja alkaa ilmestyä. Varo kuitenkin yliannostusta!


6 kommenttia:

  1. Sinä löydät paljon tietoja.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun jokin asia kiinnostaa, tulee kaiveltua tietoa yhdestä sun toisesta paikasta!

      Poista
  2. Tämähän oli todella mielenkiintoinen juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terveysasiat ovat mielenkiintoisia minunkin mielestäni.

      Poista
  3. Tässä oli paljon tietoa. Oli hyvää lukea kaikki tuo tieto minkä toit esille.
    Minunkin tukkani harmaantuu vauhdilla, mutta oletan sen olevan tämän korkean iän etuoikeus
    Oikein hyvää viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista

Tervetuloa lukemaan blogiani! Jätäthän viestin tai kommentin käynnistäsi minua ilahduttamaan! Luen mielelläni ajatuksiasi!

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida eli nimettömät kommentit poistetaan. Laita siis kommenttiisi ainakin nimimerkki.

Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.