Kesää kohti vaikka umpihangessa

Ma 4.3.2013

Perjantaina tulin puhkiväsyneenä töistä kotiin ja lauantaina en koko päivänä liikahtanutkaan kämpästä. En edes kaiketi kunnolla vilkaissut uloskaan. Kun asuu viidennessä kerroksessa, näkee pääasiassa taivasta ikkunoistaan, jollei vartavasten katsele alemmas. Hämmästykseni olikin suuri, kun sunnuntaina lähdin kaupungille ja huomasin lunta tulleen perjantain jälkeen oikein reilusti. Viime viikolla saimme jopa muutamia lämpöisiä päiviä, peräti + 6 celsiusastetta oli ainakin parin päivän aikana mittarissa. Se, mitä lunta ehti tässä viime päivinä sulaa, tuli nyt varmasti takaisin. Mahtoivatkohan nämä nyt kuitenkin olla tämän talven viimeiset lumet?

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Sunnuntaina päivällä en tullut ottaneeksi kuvia. Illalla tulin sangen myöhään kotiin ja pihan luminäkymät edelleen ihmetyttivät. Pihamme on yleensä kokonaan aurattu. Nyt vain kapeita käytäviä oli putsattu oville läpi pihan.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Kylmääkin oli, – 9 celsiusastetta viikolla olleiden lämpimien ja aurinkoisten päivien jälkeen tuntui todella kolealta.
Näitä vihreäsävyisiä yökuvia en jaksanut ruveta erikseen kuvakäsittelemään. Vähensin vain hiukan keltaista.

Ilman yöasetusia kännykkäni tallensi tällaisen vähemmän vihreänkeltaisen kuvan:

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Mutta kyllä tässäkin kuvassa hanki vihertää. Ehkä se enteilee jo kevättä: Pian luonto viheriöi ja kesäaikakin alkaa jo tämän kuun lopussa reilun kolmen viikon päästä! :D

11 kommenttia:

  1. Eipä siellä paljon lunta näy, toista se on meidänkin pihassa, komeat kasat auramiehen traktorilla kasaamia, siinä sitä on tulevalle keväälle töitä.
    Oikein mukavaa viikkoa täälätä 20° pakkasesta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuren pihamme alla on autotalli, jonne mennään monesta paikasta, mm. pihan perällä kuvasta näkyvästä kopista, viereisestä rapusta ja alhaalta kadulta. Tänä vuonna on kuorma-autolla viety lumia pois, ettei piha romahda autotalliin.

      Poista
  2. Ei siellä ole lunta paljon vaan meillä on ja lisää eilen tuli 15 cm ainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taivaan Isä säät ja ilmat säätää! Tässä "lumikilpailussa" ihmisellä tuskin on vaikutusvaltaa!!! :DDD

      Poista
  3. Teillä on kyllä lunta riittänyt tänä talvena.Olisi mukavaa taas kokea sitä,vaikka yhden päivän ajan;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa saa kokea monta monituista päivää, niin että kesää tosiaan tulee ikävä!

      Poista
  4. On lunta meilläkin ja paljon enemmän..:)))
    Hyvää viikon alkua, Marja-Leena.<33333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi Helsinki ei oikein pärjää tässä "lumikilpailussa"! Kunpa jo sulaisi kaikki nykyinen lumi pois, mutta lisää vain tuntuu tulevan!

      Poista
    2. Uusi lumi on vanhan surma, sanotaan. Katsotaan nyt, pitääkö paikkansa.

      Poista
  5. Toivon mukaan se kesä sieltä esiin tulee, vaikka lumihangessa nyt joudumme tarpomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä todella minäkin toivon ja odotan. :)

      Poista

Tervetuloa lukemaan blogiani! Jätäthän viestin tai kommentin käynnistäsi minua ilahduttamaan! Luen mielelläni ajatuksiasi!

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida eli nimettömät kommentit poistetaan. Laita siis kommenttiisi ainakin nimimerkki.

Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.