Pe 22.3.2013
Tänä aamuna ihan masennuin, kun mittari näytti (tietokoneen sivulla tosin), että Helsingissä on –14 astetta. Käytännössä yleensä aina on hieman vähemmän, mutta "hieman vähemmänkin" on minulle kesäihmiselle ihan tarpeeksi. Onneksi ensi viikolla on jo pääsiäinen, joten kesä lienee kuitenkin joskus tulossa, vaikka lunta on vielä reippaasti ja osa kaduistakin ikävästi muhkuraisen lumen ja jään peitossa.
Tämä kulunut viikko on mennyt vauhdilla. Viikonlopun olin Ruotsissa Tukholmassa, missä aurinko paistoi, lunta ei ollut kaduilla ja pakkastakin vain vähän. Meitä oli toistakymmentä nukketaloharrastajaa Suomesta, ainakin, muista matkailijoistahan en tiedä, mukana Tukholman miniatyyrimessuilla. Siitä olen aloittanut jo jotain kirjoittaa
nukketaloistani kertovassa blogissani. Jossain vaiheessa kirjoitan varmaan lisääkin.
|
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen |
Sitten tiistaina olin heti töiden jälkeen pääsiäismunien maalaustyöpajassa Eurooppasalilla Kampissa.
|
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen |
Opettajana toimi slovakialainen
Zuzanna Volovárová. Hänen opetuksensa tulkattiin slovakiasta suomeksi. Ylläolevassa kuvassa hän on vasemmalla ja juuri opastanut keskellä olevaa henkilöä munanmaalaamisessa. Tulkki seisoo taempana oikella.
|
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen |
Slaavilaisissa maissa pääsiäismunien koristelu on erittäin suosittua. Minäkin opin kolme eri tekniikkaa tuossa lyhyessä ajassa. Pystyin nimittäin vain suunnilleen tunnin verran olemaan mukana tuossa työpajassa, joka alkoi noin 15.30, sillä samana päivänä oli vielä kello 17 alkamassa Otavan tilaisuus, minne myös halusin mennä ja jossa esiteltiin kevään uutuuskirjoja ja kirjailijoita. Tuosta Otavan tapahtumasta yritän ehtiä vielä tänä viikonloppuna kirjoittamaan jotakin
kirjahylly-blogissani, joka onkin ollut pitkään heitteillä.
|
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen |
|
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen |
Munien koristelu on tarkkaa työtä. Tässä eräs mukana ollut opettelee vahamaalauksen perustekniikkaa:
|
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen |
Tässä tuon slovakialaisen taitajan
Zuzanna Volovárován töitä vahamaalaustekniikalla:
|
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen |
Ja tässä eräs työpajalainen kokeilee raaputustekniikkaa hanhenmunaan :
|
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen |
Hieman harmittaa, että piti lähteä kesken kaiken tuolta pääsiäismunatyöpajasta, joka jatkui vielä tunnin verran lähtöni jälkeen. Opin sentään vahamaalaustekniikan ja kaiverrustekniikan perusasioita hiukkasen.
Tässä vielä kuvia tuon slovakialaisen
Zuzanna Volovárován munankoristelutaidoista:
|
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen |
|
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen |
|
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen |
|
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen |
|
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen |
Lisää pääsiäismunalinkkejä:
Kirjalinkkejä ja kirjoja:
Gabriella Szutor: The Art of Decorating Eggs
Heidi Haupt-Battaglia: Painted eggs using dyes, watercolours, gouache, pencil and inks
Grazia Buttafuoco: Great book of egg decorating
voi jestas miten upeita munia..siis ei voi kuin ihailla. itellähän hajoais jo harjotellessa varmasti tiullinen noita ja tuloksena olisi uksi uppo värjätty muna jollain tikkuukon kuvalla tai vastaavalla XD
VastaaPoistaOn ne hienoja, mutta tuo slovakialainen nainen oli alan ammattilainen ja kertoi maalanneensa jo 25 vuotta. Hän sanoi maalaavansa nykyisin munan päivässä.
PoistaOnpa uskomattoman hienoja pääsiäismunia!
VastaaPoistaTosi hienoja!
PoistaOI miten kauniita pääsiäismunia,en ole noin kauniita ikinä nähnytkään.Miten tuo lanka saatiin laitettua muniin?
VastaaPoistaNämä koristelut on tehty tyhjiksi puhallettuihin muniin, joissa on reikä molemmissa päissä. Noiden reikien kautta voidaan laittaa se ripustuslanka.
PoistaEnnennäkemättömän upeita pääsiäismunia.
VastaaPoistaOli nousta tukka pystyyn kun aamulla vilkasin pakkasmittaria ja -25° Hyi olkoon ja pitäisi olla jo kevät.
Kamalaa, yli 20 asteen pakkanen on minusta jo aivan liikaa!
PoistaUpeita pääsiäismunia,ennen niitä tuli kaikkia tehtyä kun lapset olivat pieniä,nyt tulee vain ostettua.Mukavaa viikonloppua ja palmusunnuntaita :9
VastaaPoistaKiitos samoin, Ritva!
PoistaIhanan kauniita pääsiäismunia, kiitos Marja-Leena!<33333
VastaaPoistaOle hyvä, Aili!
Poista