Ma 27.8.2012
|
Kuva: © Marleena |
Nettipaastoni on pitänyt suhteellisen hyvin. Siinä on myös auttanut kesäduunini. Olen kerännyt pitkästä aikaa kokemuksia puhelinmyyntityöstä. Olen jopa saanut siitä hommasta palkinnoksi Tekijämukinkin! Viis kirjoitusvirheistä!!! :) Pitkät työpäivät ja palkka on pieni työtunteihin nähden. Harmina jotkut erittäin huonokäytöksiset asiakkaat! Onneksi olen jo tottunut vähän kaikenlaisiin käytöshäiriköihin murrosikäisten kanssa vietettyinä lukuisina vuosina. Ehkä en kuitenkaan vielä luovu varsinaisesta työstäni.
Tänään mennessäni Israel-iltaan seurakuntaamme poikkesin matkan varrella sijaitsevaan Aasia-kauppaan ja ostin eksoottisen jäätelön kiinalaiselta kauppiaalta. Olipa outo kokemus, todella kiinalainen! Ei pahaa, mutta en taida ostaa tuota jäätelöpuikkoa toiste. :)
Kyllä puhelintyö on varmasti rankkaa, minäkin olen jo vuosia yrittänyt jotta ei tulisi sellaisia soittoja. Onneksi olkoon kun olet kestänyt sellaisen työs.
VastaaPoistaNeuvon aina ihmisiä laittamaan puhelimeensa Robinson-eston. Silloin välttyy puhelinkauppiailta. :)
PoistaItselläni on ollut tuo Robinson-esto aina välillä. Se on aina kolme vuotta voimassa.
Puhelinmyyjä en todellakaan haluaisi olla, olet rohkea nainen, Marja-Leena!<33
VastaaPoistaOnneksi olkoon sittenkin, kun halusit kokeilla..;))
Yritän saada asuntolainani maksetuksi pian pois. Siksi jokainen pennonen on tarpeen.
PoistaMielenkiintoinen jätski! Tuo puhelintyö on sellainen homma,mitä ei kauhean kauan jaksa tehdä,kokeilin kerran...
VastaaPoistaEi todellakaan jaksa soitella kovin pitkään huonolla palkalla... Kesätyönä olen tehnyt aina silloin tällöin opiskeluvuosista lähtien.
Poista