Kampin kappeli Narinkkatorilla

Sunnuntai 19.8.2012

Kännykkäni muistikortti on täynnä kesällä ottamiani kuvia. Laitan nyt tänne jotain Kampin kappelista. Tuo ihmeellinen kukkapurkin näköinen pönttö ilmaantui Narinkkatorille tuossa kesän kynnyksellä. Muistan itsekin ihmetelleeni tuota puunväristä pönttöä, vaikka tiesinkin, mikä se on. Jollain tavalla se ei mielestäni lainkaan istunut ympäristöönsä.

Narinkkatori-nimitystäkin ihmettelin aikoinaan. Helsingin Kaupunginmuseon sivuilta löytyy tuonkin nimen selitys:
"Narinkka (venäjäksi na rynke ’torilla’) oli Helsingissä viimeksi Simonkadulla vuoteen 1929 toiminut venäläisten ja juutalaisten kauppakojualue."
Samoilla paikoilla sijainnutta toria oli nimitetty myös Lumpputoriksi noin 1870 – 1929. Minun Helsinkiin muuttamiseni aikoihin paikalla oli linja-autoaseman laitureita, kunnes Kampin kauppakeskus rakennettiin 2005 ja tori nimettiin Narinkkatoriksi.

Kuva: © Marleena
Kampin kappeli oli pitkään rakenteilla ja vielä kaksiviikkoa sen jälkeen kun se oli jo avattu yleisölle, rakennustyömaa oli aidattuna sen ympärillä.

Kuva: © Marleena

Paitsi kukkapurkki rakennuksesta tulee mieleen Nooan arkki, vaikka aivan laivan näköinen tuo pömpeli ei olekaan.

Kuva: © Marleena

Otin kaikki nämä kuvat 15.6.2012, vaikka ympäristöä ei vielä oltu rakentamisen jäljiltä siistittykäänn, mutta yleisölle kappeli oli avattu jo 1.6.2012.

Kuva: © Marleena
Käväisin tuolloin myös katsomassa, miltä tuo rakennus näytti sisältä. Tuleeko Kampin kappelista todella hiljentymispaikka kaikken kaupunkivilinän keskellä, sen aika näyttää. Turistien suosima paikka siitä ainakin on tullut. Sen ovat suunniteleet arkkitehdit Kimmo Lintula, Niko Sirola ja Mikko Summanen arkkitehtitoimisto K2S:stä.

Kuva: © Marleena


"Kappelia lähestytään kaikilta suunnilta. Simonkadun puolella saavutaan pienelle Narinkkatorin suuntaan avautuvalle aukiolle, josta laskeudutaan portaita sisääntulotasolle. Sisäänkäynti tapahtuu lasisen jalustaosan kautta, sekä Narinkkatorin että Lasipalatsin suunnasta.
Ainostaan varsinainen sakraalitila on sijoitettu puiseen massaan, muut sekundaariset tilat sijaitsevat jalustamaisessa Narinkkatorin suuntaan avautuvassa osassa. Sisääntuloaula palvelee myös näyttelytilana, jossa on mahdollista tavata myös pappia tai kaupungin sosiaalityöntekijää." Helsingin seurakunnat

Mennäänpä sisälle kappeliosaan...

Kuva: © Marleena
...tästä ovesta, joka on tavallisen rakennuksen eteisessä.

Kuva: © Marleena
Emme siis astu sisään suoraan ulkoa.

Kuva: © Marleena
Minulla ei ollut mitään etukäteisajatuksia, muta silti avautuva näkymä oli yllättävä.

Kuva: © Marleena
Kävijöitä oli paljon. Miehet tutkivat seiniä kuin asiantuntijat ainakin.

Kuva: © Marleena
Julkisivun seinät ovat taivutettuja kuusirimoja ja sisäseinät ovat tervaleppälankkua.

Kuva: © Marleena
Penkit ovat mahdollisimman kolhonnäköiset eivätkä mitenkään kutsu istumaan. Rukoushetki on siis tarkoitus viettäää mahdollisimman askeettisissa olosuhteissa, vaikka valon tulo kappeliin onkin kesäaikaan hyvin idyllinen ja kaunis. Täytyy poiketa sisään joskus talvella, että näkee, miten valaistus silloin on järjestetty.


"Kappelissa on tavattavissa seurakunnan ja sosiaaliviraston työntekijöitä henkilökohtaista keskustelua varten.
Kappelissa ei järjestetä jumalanpalveluksia, kasteita eikä vihkimisiä. Syksystä 2012 lähtien kappeliin on suunnitteilla lyhyitä, säännöllisesti toistuvia rukoushetkiä." http://www.mtv3.fi/uutiset/kulttuuri.shtml/talta-nayttaa-paakaupungin-uusi-nahtavyys---kampin-kappeli/2012/06/1559321



4 kommenttia:

  1. Mahdollisimman epämukavat istuimet, noissa ei kukaan kauan viivy!

    Kiitos tästä postauksesta, ja hyvää viikon alkua, Marja-Leena!<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän käydä joku päivä siellä uudestaan, jospa silloin olisi rauhallisempaa. Tila on kuitenkin aika pieni paitsi korkeuden suhteen. Ehkä siellä kuitenkin voi viettää joskus hiljaisen ja rauhallisen hetkenkin. Viimeksi siellä kävi kova vilske.

      Poista
  2. Kävin tuolla 2 kertaa nyt kesällä ja vein sinne myös ulkomaiset vieraani,joidenka mielestä rakennus oli vaikuttava.ja onhan se minunkin mielestäni.Minusta on hienoa,että tuollainen hiljentymispaikka on keskellä vilkasta kaupunkia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turistikohteena Kampin kappeli on ollut erittäin suosittu. Elokuun 10. päivä siellä oli jo käynyt yli 100 000 kävijää. Noin 2000 päivässä. Siis ei kovin hiljaista tuossa Hiljaisuuden kappelissa. Ajatus on kuitenkin hyvä.

      Poista

Tervetuloa lukemaan blogiani! Jätäthän viestin tai kommentin käynnistäsi minua ilahduttamaan! Luen mielelläni ajatuksiasi!

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida eli nimettömät kommentit poistetaan. Laita siis kommenttiisi ainakin nimimerkki.

Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.