Missä kotini on?

Su 12.2.2012

Kirjoitin taiteilija Kaarina Kaikkosen taideteoksen kokoamisesta jo blogissani 7.2.2012 ja laitoin mukaan kuvia teoksen valmistusvaiheesta.

Laitan vertauksen vuoksi tähän cult24:n kuvan, joka lienee otettu juuri kun teos on valmistunut. Kuva: Cult24
Tässä kyseinen taideteos Rautatieasemalla 9.12.2012 jo jonkin verran "elämää nähneenä".  
Kuva: ©Marleena
Huomaan ohikulkijoiden hieman muovailleen teosta. Kenties jokunen matkalaukuton on löytänyt siitä mukaansa jotain tarvitsemaansa.

Verrataanpa aikaisemmin ottamaani kuvaa:

Kuva: ©Marleena
tähän 9.2.2012 ottamaani kuvaan:

Kuva: ©Marleena
Jonkin verran laukuissa on tapahtunut harvennusta, vai mitä?

Vai olisivatko laukut vain "kävelleet" hieman eri paikkaan? Kuva: ©Marleena
"KUVATAIDE. Taiteilija Kaarina Kaikkosen uusi teos on Helsingin rautatieasemalla 19. helmikuuta saakka. Taideteos koostuu kymmenistä matkalaukuista ja kasseista. Teoksen nimi on Missä kotini on?
Kaikkosen teos on osa United States of Europe – näyttelyä, joka kertoo eurooppalaisesta identiteetistä.
Taideprojekti käynnistyi Lodzissa Puolassa marraskuun puolivälissä ja on nyt Helsingissä. Näyttely pyrkii edistämään keskustelua eurooppalaisuudesta.
United States of Europe -projektiin kuuluu myös näyttely Lapinlahden sairaalassa ja Anu Pennasen videoinstallaatio Lasipalatsissa."
Cult24

Uteliaisuutta tuo röykkiö kyllä herätti monien ohikulkijoiden mielissä.

Kuva: ©Marleena

Kuva: ©Marleena
Mitä kylteissä lukeekaan!? Melko pienellä oli asiasta informoitu, kieltämättä, kun kylttejä tirkisteli:


Kuva: ©Marleena
Kuva: ©Marleena


7 kommenttia:

  1. Onpa todella paljon laukkuja. Mielenkiitoista taidetta.
    Onkohan taiteilija sukua ystävälleni aulikki Kaikkoselle. Täytyypä kysyä.
    Kiitos kuvista.

    VastaaPoista
  2. sylvi, ole hyvä! Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Tuo on tätä nykytaidetta. Tuo ei oikein ole sitä taidetta kuin mitä itse tykkään. Ehkä paikka väärä ja tilana jotenki korni. Minulle tuosta tulee mieleeni kaatopaikka, valitan.

    VastaaPoista
  4. Tälle teokselle on Kassialmakin kateellinen (luulisin);DDD

    VastaaPoista
  5. sirkkis, ;D

    Aili-mummo, Kassialmaltako lie idea pihistetty vai lentokenttien laukkujen kuljetusongelmista!? =D

    VastaaPoista
  6. Ompa siinä taidetta kerrakseen.Hyvää ystävänpäivää:)

    VastaaPoista
  7. ritva, kiitos, hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista

Tervetuloa lukemaan blogiani! Jätäthän viestin tai kommentin käynnistäsi minua ilahduttamaan! Luen mielelläni ajatuksiasi!

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida eli nimettömät kommentit poistetaan. Laita siis kommenttiisi ainakin nimimerkki.

Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.