Maanantai 6.12.2010
Isäni meni 18-vuotiaana suorittamaan asevelvollisuuttaan aikaisemmin kuin olisi tarvinnut. Sota syttyi, kun hän oli 19-vuotias. Juuri armeijan läpikäyneenä hän hyväkuntoisena nuorukaisena joutui Laguksen konekiväärikomppaniaan. Viisi vuotta sodassa konekivääri selässä kesät talvet suksilla lumihangessa ja polkupyörällä. Kovissa taisteluissa. Motissakin. Kaksi viikkoa saarroksissa vain sokeripalojen varassa. Lapin sodassa hän kantoi helteessä haavoittunutta verta valuvaa ystäväänsä turvaan sääskien syödessä hänen veren peittämiä käsiään...
Kun lapsena kerran kysyin isältäni sodasta, hän sanoi, että kun luen Sakari Lappi-Seppälän kirjoittaman kirjan Haudat Dnjeprin varrella, saan tietää, millaista se oli. Isäni opiskeli vielä sodan jälkeen kone- ja vesijohtoinsinööriksi, mutta unelma arkkitehdiksi opiskelusta jäi rahan puutteen takia vain haaveeksi. Isäni sodasta saama sairaus vei hänet ennen aikaiseen hautaan 45-vuotiaana.
Molemmat vanhempani olivat Karjalasta. Sinne luovutetulle alueelle jäi sukujeni omaisuus. Kaksi kertaa, sillä välirauhan aikana siellä yritettiin aloittaa elämistä uudelleen. Neuvostoliitto, Venäjä saivat valtavat sotakorvaukset, vaikka jälkikäteen onkin kerrottu totuus Mainilan laukauksista. (Mainilan laukaukset Wikipedia) Suomi ei sotaa aloittanut. Venäläisetkin ovat sen myöntäneet. Karjalaiset ovat maksaneet kovan hinnan sodasta myös taloudellisesti. Sukupolvien työ jäi sinne rajan taakse. Äitini toi pyörän tarakalla mitä tuoduksi sai, isoäitini oli pankin prokuristi ja hän pelasti asiakkaiden omaisuuden tuomalla oman pyöränsä tarakalla pankin paperit. Todella tunnollinen työntekijä! Saihan hän siitä muistaakseni napin kokoisen prenikan rintaansa. :)
Toisessa maailmansodassa menehtyi suomalaisia sotilaita 1939–1945 hieman alle 100 000, kaikkiaan toisessa maailmansodassa kuoli 17 000 000 sotilasta ja siviilejä 33 000 000.
Talvisodassa kaatui 23.000 suomalaista ja haavoittui yli 43.000. Yli 400.000 karjalaista evakuoitiin.
Jatkosodassa kaatui suomalaisia sotilaita yli kaksinkertainen määrä.
Olen käynyt Uudellakirkolla katsomassa isäni kotimökkiä, jota nykyisin asuvat venäläiset. Äitini kotitalon paikan olen myös nähnyt. Siinä oli vain peltoa, sillä Koivistolla sotilaat polttivat talot lähtiessään. Se oli poltetun maan taktiikkaa. Siellä ovat pellot ja metsät, jotka todellisuudessa kuuluvat suvulleni. Nyt niitä hallitsee vieras kansa. Vääryydellä ne on viety. Kun muistelen Äitini ajatuksia, tiedän, ettei hän ollut katkera, vaikka sodan jälkeen oli kaksi kertaa aloitettava tyhjästä. Äitini oli vasta 14-vuotias sotien alkaessa.
Tässä on linkki, jonka kautta voi katsoa Pala Suomen historiaa sivustoa ja sekalaisia kuvia sodan ajalta: Galleriaan
Osaammeko edes olla kyllin kiitollisia itsenäisestä Suomesta?!
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Koskettavasti kerroit perheesi vaiheista.Oma isäni oli sotaveteraani ja myös sai jonkun vamman sodassa.Hänkin kuoli aika nuorena,ja nyt harmittaa,etten kysynyt häneltä enempää sodan vaiheista.
VastaaPoistaHyvää itsenäisyyspäivää!
Niin, Yaelian, sota pilasi monen elämän, itsenäisyys taas on pelastanut monen.
VastaaPoistaHei täällähän on kiva blogi,tulen uudelleen♥.Sota ol kauhea.:(.
VastaaPoistaMukavaa alkanutta viikkoa♥
Tansku, kiva, kun kävit! Tule vaan toistekin! :)
VastaaPoistaTämä veti ihan hiljaiseksi. Sodassa olleille suuri kunnioitus. Eivät olleet isämme, isoisämme, äitimme, isoäitimme kovin innokkaita kertomaan traagisista kokemuksistaan, mutta silloin kun olisivat kertoneet, olimmeko kovin innokkaita kuuntelijoita? Jotenkin hävettää, kun ei silloin kuunnellut, kun olisi ollut kuuntelemisen aika.
VastaaPoistaVallaton mummeli: Niin, kyllä nuo ajat ovat olleet kauheat. Nyt on rauhan aikaa ollut jo 65 vuotta. Harva tajuaa, miten kalliin hinnan nuo sodat eläneet sukupolvet ovat maksaneet vapaudestamme.
VastaaPoista