Joulukuun vastaantulijoita Helsingissä

Torstai 30.12.2010

Joulukuu on siitä ihmeellinen kuukausi, että kaupungilla saattaa kohdata vaikka millaisia hahmoja. Laki kieltää naamioituna kulkemisen, mutta todellisuus on usein tarua ihmeellisempää.

Tällaisia autoja tuli vastaan ennen joulua Helsingin kaduilla, ilmeisesti koko korvatunturi oli liikkeellä autoillaan. Lieneekö koko tonttulan väki käynyt suorittamassa ajokortin ja oli nyt esittelemässä taitojaan? Autoja oli monta samanlaista ja jokaisessa autossa oli puna-

asuinen ajaja eli jokaisessa autossa oli
punapukuinen pipolakkinen tyttö-
tai poikatonttu ja etummaista autoa ajoi itse joulupukki. Kyllä vaan joulupukki saattueineen siinä oli vauhdissa.

Kuvan autossa oli varmaan pukin tytär, nuori nainen, punainen asu ja pipolakki päässä, mutta valitettavasti kuvasta ajajaa ei näe.

Joulumarkkinoilla Narinkka-torilla 22.12.10 saakka oli huisketta. Erityisen isoja eläimiä oli liikkeellä ja jopa lumiukkokin oli lähtenyt markkinoille. Vastaan tuli kultasarvisia hirviä ja jättiläispandoja ja oravia.

En tiedä, mitä olisin lapsena ajatellut tervehtimään tulleesta lumiukosta. Ehkä en olisi ainakaan pelästynyt, sillä kiltiltähän tuo epeli näytti. Viime vuosien suosittu laulu on ollut laulu lentävästä lumiukosta.


Kyllähän kunnon ilmalento lumiukon kanssa
olisi kiva kenen tahansa tehdä. Vaan aikuisuudessa on se kummallinen puoli, ettei mielikuvitus kovinkaan usein lennä.

Mistähän asioista lumiukon kanssa voisi keskustella? Varmasti nämä kaksi viimeisintä lumista talvea ovat olleet lumisen ukon mieleen.

Tänäänkin uudenvuoden aatonaattona Helsingissä satoi lisää lunta. Onkohan Helsingin kaupunki nyt paremmin sinut tuon lumen kanssa, kun viime talvikin oli kovin luminen? Jopa armeijaa aiottiin viime talvena pyytää apuun. Tarvitaankohan vielä tänä vuonna?

Kaikkia kaupungilla liikkuneita erikoishahmoja ei tullut kuvattua, mutta osa tuli ikuistettua sentään kännykän muistikortille.

Enpä taaskaan ole kuvannut kunnon kameralla aikoihin mitään. Täytyy ottaa itseä niskasta kiinni ja ladata kameran paristot, kun kerran on parempikin kamera käytettävissä. Enää kuvaaminen ei ole ainakaan kiinni puuttuvista filmirullista.

Pitäisi käydä teettämässä muutamia kuvia muistikortilta? Kysyin yhdestä liikkeestä hintoja. Yksi kuva tavallista peruskokoa maksaa 29 centtiä ja miniminä on 3 euroa, joten ainakin kymmenkunta kuvaa kannattaa aina kerrallaan teettää. Kuvan saa edelleen mattana tai kiiltävänä.

Kännykän kuvat ovat parhaat pienitiedostoisina tänne blogiin. Ei tarvitse tehdä kuville paljon mitään. Uudemman puhelimeni kuvatiedostoja tosin joudun yleensä pienentämään, kun kuvat ovat usein yli yhden megatavun luokkaa. En halua isoja kuvatiedostoja blogiini. Kameran kuvat kun ovat minimissään jotain 6 megaa, niin ne on pakko pienentää.


Tosin nykyisin kuvalisääjä pienentää kuvat, mutta isojen kuvien lisää
misessä menee pitemmän aikaa kuin jos kuvat ovat valmiiksi jo pienitiedostoisia. Aikaisemmin
Bloggerissa taisi olla toisin eli pienentäminen ei aina ollut samaa luokkaa kuin nykyisin.

Tiernapojistakin osan saattoi nähdä
murkinoimassa, kun sopivasti sattui.

Lähikaupassa joulupukki oli jakamassa karkkeja kaikille asiakkaille, niin pienille kuin suurillekin.

Taitaa jouluaikaan

pukilla olla varapukkeja
ympäri kaupunkia, koska pipolakin saattaa nähdä kaupassa kuin kaupassa. Vaan onhan valtioiden päämiehilläkin sijaisia, niitä varakuninkaallisia ja
varapresidenttejä eri kissanristiäisiin lähetettäväksi,
jos oikein olen ymmärtänyt. Stundmanejahan tarvitaan elävissä kuvissakin, tai siis stuntteja, sijaisnäyttelijöitä.



Ja aikamoista näytelmäähän tämä jouluaika on. On pikkujouluja ja on joulujuhlia ja jos mitä joulunajan ohjelmaa tv:kin täynnä.

Näitä karvapäähineisiä kavereita ei kuitenkaan joka päivä tule Helsingissäkään vastaan, vaikka kaikenlaista täällä saa nähdä oli sitten joulu tai juhannus tai siltä väliltä.


En tullut kysyneeksi, mistä kaukaa vieraat ovat tulleet. Jokainen saa nyt itse päätellä ovatko Korvatunturin väkeä tai kenties vielä kauempaa.


EDIT: Näkyy kummasti nykyisin
tekstit katkeilevan.
Täytyy ruveta tutkimaan asetuksia,
josko asiaan saisi jotain
korjauksia.
Katsoin eri selaimilla ja saman
näyttää tekevän ainakin Firefoxissa ja
Safarissa.













4 kommenttia:

  1. Kaikenlaisia hassuja vastaantulijoita olet tavannut Helsingissä;D Hirvi on hauska! Suurin osa blogiin laittamistani kuvista on joko pikku pokkarillani otettuja,tai sitten joskus järkkärillä,ja aina joudun niitä pienentämään aika reilusti,muuten se kuvien lisääminen kestäisi ikuisuuden.
    Oikein hyvää Uutta Vuotta 2011 Marja-Leena!

    VastaaPoista
  2. Yaelian, kyllä täällä Helsingissä näkee kaikenlaista. Joulun aikaan kuitenkin kai eniten, kun joulumarkkinat alkavat jo marraskuun lopulla ja yksi jos toinen yrittäjä koittaa eri keinoin saada jotain joulumyyntipotista. :)

    VastaaPoista
  3. Hei, löysin blogisi sattumalta jonkun toisen blogin linkkilistan kautta ja ihastuin!

    Kiitos tästä ihanasta kierroksesta Helsinkiin!

    VastaaPoista
  4. Kiitos. Kiva, kun tulit!

    VastaaPoista

Tervetuloa lukemaan blogiani! Jätäthän viestin tai kommentin käynnistäsi minua ilahduttamaan! Luen mielelläni ajatuksiasi!

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida eli nimettömät kommentit poistetaan. Laita siis kommenttiisi ainakin nimimerkki.

Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.