Kuvia viime viikolta

Su 3.2.2012

Viime viikko oli taas kiireinen ja monenlaisia tapahtumia täynnä. Enimmäkseen olin sisällä. Satoi lunta ja räntää, oli tuulista ja välillä aika lämmintäkin, joten ulkona olisi voinut olla enemmän. Koska työni kuitenkin sijoittuvat pääasiassa sisätiloihin, niin ulkoilu jää pakostakin aika vähiin.

Päivät menivät tietysti kuin siivillä, ykskaks oli taas viikonloppu ja nyt on jo sunnuntai. Tässä kuitenkin pari kuvaa viime viikolta:

Kuvat ovat tällä kertaa luokasta, missä suurin osa päivästäni vierähti ihan mukavissa merkeissä oppilaitten kanssa.

Tässä on päästy jo leikkaamaan kangasta. Pipo on vielä päässä kuvauksellisistä syistä! Halusin pipon kuvaan mukaan. :)

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Vaatesuunnittelu on tarkkaa työtä, kuten varmaan huomaatte.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Monia asioita on otettava huomioon.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen


10 kommenttia:

  1. Siellä sitä opiskellaan.Hyvää pyhäpäivää ♥

    VastaaPoista
  2. Kiva pipo! Olisi kivaa olla taas oppilas;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kyllä minäkin mieluusti nykyisin olisin oppilaana. Ei olisi sillä tavoin vastuuta kaikesta kuin nykyisin. Niitä kaikkia asioiden hyviä puolia ei nuorena aina ymmärtänyt.

      Poista
  3. Kädentaidoille on aina kysyntää..:)))
    Leppoisaa sunnuntai-iltapäivää, Marja-Leena!<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, Aili! Nykyisin tekstiilityö on hieman monipuolisempaa kuin joskus meikäläisenkin kouluaikoina.

      Poista
  4. ♥ kivat kuvat; täydessä työntouhussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä joskus on innostavia tehtäviä – koulussakin!

      Poista
  5. Niistä voi isona tulla vaikka mitä, nyt ne ovat lupauksia.

    VastaaPoista

Tervetuloa lukemaan blogiani! Jätäthän viestin tai kommentin käynnistäsi minua ilahduttamaan! Luen mielelläni ajatuksiasi!

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida eli nimettömät kommentit poistetaan. Laita siis kommenttiisi ainakin nimimerkki.

Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.