Välähdys uudenvuodenaatosta 2012

To 3.1.2013

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Lähikauppamme tempaisi uudenvuodenaattona meksikolaistapahtumalla: Oli maistiaisia, lapsille puhallettiin hauskoja ilmapallohahmoja ja kaksi oikeaa aasiakin oli kaupan edustalla kaikkien ihasteltavana. Jaossa oli myös ilmaisia mainoskasseja. Aasien nimetkin kuulin, toinen taisi olla Kike. Kuitenkin pullea mamma-aasi ja poikansa. :)

Tämä on mamma aasi:

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Ja tässä on poika aasi taputeltavana:

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Aasipojalla on ikää 10 vuotta:

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Aasit olivat terveen ja hyvinvoivan näköisiä. Pikkuisen pulleitakin, varsinkin emo. Kävin kaupassa aika myöhään eli hieman ennen klo 16:tta, jolloin aasit olivat olleet paikalla jo ainakin neljä tuntia. Lievää hermostuneisuutta ja kyllästymistä jo oli havaittavissa, mutta ihmeen rauhallisia nuo eläimet kuitenkin olivat. Tuskin monet muut eläimet olisivat malttaneet enää lainkaan olla noin rauhallisesti taputeltavina.

Kaupan sisällä vaelteli porukkaa meidän mielestämme erikoisissa asuissa. Heti ovella vastassa oli tämännäköinen mies:

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

Mies puhalsi hauskoja ilmapalloja.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Minullekin, kun olin ottanut kuvan, sain ilmapallokukkasen:

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Tässä naapurini saamat ilmapallot:

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Naapurini oli jo aikaisemmin käynyt kahden alle kouluikäisen tenavansa kanssa kaupassa ja kertoi poikansa jo paukutelleen hajalle silloin saadut pallot. Tässä on nyt kai sitten uusi miekkailmapallo Onni-pojalle. :)

Tässä myös erään asiakkaan saamat pallot:

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Maistelin tietysti kaikkea, mitä tarjottiin. Eivät ne nyt niin tulisia mielestäni olleet kuitenkaan, vaikka lapset kävivät monta kertaa juomassa tarjottuja limpsoja, kun kieltä kuulemma poltti. :)

Ensimmäiseksi kaupassa sai maistaa palan ananasta:

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

Sitten oli tarjolla tortillaa ja perunalastuja, joissa oli maustettua jauhelihaa päällä:

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Sitten tarjolla oli hieman väkevämpi jauhelihaseos:

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Ja tulisuuden makua suusta poistamaan limpparia:

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Käytävällä porhalsi tuttu hahmo hieman tavallisuudesta poikkeavissa pukimissa:

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Ja kassahan se oli:

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Kaupan tempaus oli mukava uudenvuodenaattoillan alku varsinkin alueemme pikkuväelle. Ja minulle kyllä jäi mieleen hauskana ja piristävänä tuo ilmapallokukkanen, jonka sain tältä hauskalta tyypiltä! :D

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen
Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

8 kommenttia:

  1. Mukavia kuvia uude vuoden aatosta,hauskoja nuo ilmapallot:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Ritva! Aika erikoinen tuo tapahtuma lähikaupassamme oli. Mukavaa, että se oli juuri uudenvuodenaattona. Lapsille jäi kiva muisto ja miksei aikuisillekin. :)

      Poista
  2. Olipas teidän kaupassa kiva tapahtuma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvinainen tempaus näillä kulmilla! :)

      Poista
  3. Aika hauska kauppareissu!:)))

    Hyvää vuoden 2013 jatkoa, Marja-Leena!<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös ollutkin! :D Hyvää vuoden jatkoa! :)

      Poista
  4. Kivalta näytti kauppareissunne.

    VastaaPoista

Tervetuloa lukemaan blogiani! Jätäthän viestin tai kommentin käynnistäsi minua ilahduttamaan! Luen mielelläni ajatuksiasi!

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida eli nimettömät kommentit poistetaan. Laita siis kommenttiisi ainakin nimimerkki.

Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.