Puotilan suojeltu kerrostaloalue ja vanha kelo

Ma 8.10.2012

Kuluneena kesänä tuli otettua useita kuvia Puotilassa olevasta 50-vuotta täyttäneestä kerrostaloalueesta, jonka pihalla on iso vanha käkkyräinen kelo. Miljöön punatiiliset kerrostalot ovat Museoviraston nimeämä suojelukohde. Siihen kuuluu ymmärtääkseni myös koko tuo iso piha-alue.


Kuva: ©Marja-Leena Kirjonen
Kelo on ollut paikoillaan jo kauan.

Kuva: ©Marja-Leena Kirjonen

Siellä se kököttää edelleen keskellä suurta kaunista pihaa kuin yksinäinen peikko.


Kuva: ©Marja-Leena Kirjonen
Tässä kivi, jonka luona Anne-ystäväni on leikkinyt kauppaleikkejä. Kivi oli kaupan tiski.


Kuva: ©Marja-Leena Kirjonen
Täällä ystäväni asui lapsuus- ja nuoruusvuosinaan. 

EDIT:
Itis-lehti kirjoittaa: 
"Naisen sydämellä kaavoittaja Airi Maria Frödman ja arkkitehti Aili Pulkka jyräsivät aikanaan läpi monipolviset suuret pihat siten, että talojen sisäpihasta muotoutui autoton ja virikkeellinen lasten leikkiä: keloja jätettiin kiipeilypuiksi, korkeaa kallionrinnettä samoin. Pulkka ehti ennen oman arkkitehtitoimistonsa perustamista hakea oppia mm. Viljo Rewllin ja Alvar Aallon toimistoista. Alueen vanhat asukkaat ovat arvelleet kuitenkin vanhan Puotilan kartanon toimineen yhtenä inspiraation lähteenä punaa hehkuvien talokaunokaisten suunnittelussa tai ainakin värimaailmassa. Museovirasto on suojellut Puotilanmäen alueen taloineen." Lue lisää http://itis-lehti.net/archives/438
Lue koko lehti: http://itis-lehti.net/wp-content/uploads/2012/09/itis_10_2012_nettiin.pdf

Alkukirjaimien haasteessa on tapahtunut siirtyminen loppukirjaimiin:   Ainakin 2.10.12 Haaste # 001: LO on tällainen. Nimeltään haasteblogi on Kirjaimet aina tiistaisin:

"Alkukirjaimet onkin nyt pelkkä KIRJAIMET. Toistaiseksi jatketaan sanan loppukirjaimilla. Kaksi tai kolme loppukirjainta ilmoitan ja sitten sen mukaan yritetään keksiä kuvattavaa :)"

Muita -lo loppuisia kuvia voi käydä katsomassa tästä linkistä: http://alkukirjaimet.blogspot.fi/2012/10/haaste-001-lo.html

6 kommenttia:

  1. Vähän kesti löytää oikea blogi tuosta profiilistasi, kun linkki oli sinne ja sinulla on aika monta blogia. Kannatti kuitenkin käydä läpi kaikki, että oikea vastaus löytyi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et huomannut suoraa linkkiä tälle sivulle kommentissani?

      Poista
  2. Kerrostalo ja kelo - kaksi lo-loppuista sanaa yhdistettynä toimii hyvin ja muistot mielessä.

    VastaaPoista
  3. Ihme kun kelo on saanut olla paikallaan ja säilynytkin, kaunis piha-alue kaiken kaikkineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti tuo kelo on tosiaan ollut paikoillaan jo 50 vuotta? Pitää kysyä Annelta, pitääkö paikkansa.

      Poista

Tervetuloa lukemaan blogiani! Jätäthän viestin tai kommentin käynnistäsi minua ilahduttamaan! Luen mielelläni ajatuksiasi!

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida eli nimettömät kommentit poistetaan. Laita siis kommenttiisi ainakin nimimerkki.

Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.