Talviaikaan siirtyminen pimensi maailmaani

Pe 4.11.2011

Kuva: Marraskuisia krasseja © Marleena
Nyt kun lähden aamulla töihin, on pimeää ja kun palaan töistä kotiin on jo kohta pimeää. Talviaikaan siirtyminen vaikutti sen, että ennen töistä tullessa oli vielä kohtuullisen pitkä aika valoisaa ja auringonkin ehti jopa nähdä, mutta nyt valoisaa on enää vain noin tunnin verran, jos töistä tulee kotiin neljältä. Talviaikaan siirtyminen varasti tunnin valoisasta ajasta, josta sai vielä kesäaikana nauttia jonkin aikaa töiden jälkeen. Nyt on sitten pimeää töihin lähtiessä ja kohta jo töistä palatessa. Enpä oikein ole innostunut tästä tilanteesta. Oppilaatkin ovat väsyneitä ja rauhattomia, kun päivä on keinotekoisesti siirtynyt pitemmälle iltapäivään. Kun koulu päättyy klo 15, on se kesäaikarytmissä klo 16 iltapäivällä. Ainakin ensimmäisenä talviaikaviikkona muutos tuntui tosi ikävältä.

Kuva: Hortensia marraskuisessa loistossa, © Marleena
Mahtavatkohan oppilaat malttaa käydä tuntia aikaisemmin nukkumaankaan? Joku oppilas kehui nukkuneensa vain neljä tuntia yhtenä yönä tässä kuluneella viikolla. Ja kun kello on kaksitoista keskipäivällä, niin kesäaikaa elettäisiin jo kello yksi iltapäivällä. Pienimmät oppilaat alkavat silloin olla jo aika rauhattomia ja kahdentoista jälkeen on pienimmilläkin oppilailla yleensä ainakin yksi tai kaksi koulutuntia vielä edessä. Koko kulunut talviaikaviikko onkin ollut sitten yhtä hulinaa ja "kurinpalautusta".

Kuva: Ruusuja marraskuisessa loistossa, © Marleena

Kun työpäiväni oli tänään kolmeen iltapäivällä, pääsin kaikkien pakollisten paperitöiden jälkeen lähtemään kotiin vasta klo 16 eli kesäaikaa ajatellen oli jo klo 17. Sen verran oli vielä valoisaa auringon tosin alkaessa laskea, että sain mukavasti kuitenkin otettua muutaman kukkakuvan. Lämmintä on ollut, niin että monenlaista kesän kukkaa on aivan erinomaisessa kunnossa vielä ympäri Helsinkiä. Tein pienen kävelylenkin töistä kotiin palatessani ja nappailin kuvia sieltä täältä. Lehtitietojen mukaan on lämpimin syksy 50 vuoteen!

Kuva: © Marleena
Kuva: Ruusut näyttävät voivan hyvin.  Eniten ihmettelen krasseja, jotka ovat vielä aivan hyvässä kunnossa ja kukkivat täyttä päätä. © Marleena

8 kommenttia:

  1. Itse siirsin ikkunanpesua ja ajattelin peseväni ne jonakin iltana töiden jälkeen. No, enhän minä enää pimeällä voi niitä pestä : )

    VastaaPoista
  2. Itse inhoan tuota kellojen siirtelyä. Iän myötä on vaikea saada omasta unirytmistä tasapainoa. Olen huono nukkuja, sellainen pätkäunia siksi tuo kello rumpa on inhottaa. Kyllä se vanha normiaika sopii minulle eikä mitään siirtoja. Rakastan valoisia aamuja ja lintusia pihassani.

    VastaaPoista
  3. älä sure ystäväni joulun jälkeen päivät pitenee.

    VastaaPoista
  4. Mayo, oli kiva, kun edes töiden jälkeen oli vielä aika valoisaa. Vaan tottuuhan tähänkin taas.

    VastaaPoista
  5. sirkkis, minäkin nukun usein pätkissä ja heräilen "väärään" aikaan. Kyllä voisi olla ympäri vuoden sama aika, niin kuin joskus on ollutkin. Ei tuosta kellojen siirtelystä ole mitään hyötyä.

    VastaaPoista
  6. aikatherine, niinhän se aina on. Tulevaisuus tuo muutoksen ja keväällä kesäajan takaisin, jolloin on tosi ikävä nousta tuntia aikaisemmin.

    VastaaPoista
  7. Hei Marleena, Kävin tutustumassa sivuihisi, ja käyn vielä lisää:) Tuo kellonaikojen siirtely on kyllä niin tyhjänpäiväistä. Mutta joulun jälkeen taas alkaa pikkuhiljaa tulla valoisampaa.
    Mukavaa joulunodotusaikaa sinulle, ja Hyvää loppuviikkoa! Terveisin Seija

    VastaaPoista
  8. Seija Koistinen, niinhän se on, pian on taas kevät! Aika kuluu nopeasti!
    Mukavaa joulunalusaikaa ja viikonvaihdetta Sinulle myös!

    VastaaPoista

Tervetuloa lukemaan blogiani! Jätäthän viestin tai kommentin käynnistäsi minua ilahduttamaan! Luen mielelläni ajatuksiasi!

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida eli nimettömät kommentit poistetaan. Laita siis kommenttiisi ainakin nimimerkki.

Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.